• Tutkimus: Nuorten halu ryhtyä yrittäjiksi on kasvanut

    Kansainvälisen tutkimuksen mukaan epäonnistumisen pelko estää suomalaisia lähtemästä yrittäjiksi, mutta nuoret aikuiset erottuvat joukosta myönteisellä asenteellaan.
    Kuva: Johannes Tervo
    Koti|Yritykset
    11.5.202612:04
    STT
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että harva suomalainen suunnittelee yrittäjyyttä ja epäonnistumisen pelko on kasvanut. Matti Muhoksen mukaan halukkuus perustaa yrityksiä on laskenut, mutta nuoret aikuiset suhtautuvat aiempaa myönteisemmin.
     Kansainvälisesti vertailtuna harva aikoo yrittäjäksi. Kuvituskuva.
    Kansainvälisesti vertailtuna harva aikoo yrittäjäksi. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo

    Suomalaiset suhtautuvat yrittäjyyteen kansainvälisesti vertailtuna varauksellisesti, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

    Kansainvälisen tutkimuksen mukaan yrittäjyys ei näyttäydy houkuttelevana uravaihtoehtona, ja kansainvälisesti vertailtuna harva aikoo yrittäjäksi. Lisäksi sekä varhaisen vaiheen yrittäjyys että vakiintuneiden yrittäjien määrä ovat vähentyneet vuodesta 2021.

    Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja, professori Matti Muhos sanoo, että neljän vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna harvemmat ihmiset uskovat perustavansa yrityksen tai näkevät liiketoimintamahdollisuuksia.

    ”Samalla epäonnistumisen pelko on edelleen kasvanut ja on merkittävä este yrittäjyysaktiivisuudelle”, Muhos sanoo tiedotteessa.

    Nuoret aikuiset kuitenkin erottuivat muusta väestöstä myönteisemmällä suhtautumisellaan yrittäjyyteen. Myös heidän aikomuksensa perustaa yritys ovat kasvaneet.

    Yrittäjyyden rakenteelliset edellytykset ovat Suomessa edelleen maailman huipputasoa. Parannettavaakin silti löytyy: asiantuntija-arvioiden mukaan rahoituksen saatavuus on heikentynyt, yrittäjyyspolitiikan painoarvo laskenut ja kulttuurinen tuki yrittäjyydelle vähäistä.

    ”Rakenteellisesta perustasta huolimatta yrittäjyysympäristö on muuttunut varovaisemmaksi ja vähemmän uusia yrityksiä tukevaksi. Jäämme tässä paljon jälkeen esimerkiksi Liettuasta ja Virosta, joissa kulttuuri suosii vahvasti yrittäjyyttä”, sanoo tiedotteessa vararehtori Elina Varamäki Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

    Tutkimusraportti perustuu 53 maan kyselyaineistoon. Suomessa kyselyyn vastasi yli 2 000 aikuista ja lähes 40 yrittäjyyden asiantuntijaa viime vuonna. Tutkimuksen Suomen-raportin toteuttivat Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu Suomen Yrittäjien, Keskitien säätiön, Säästöpankki Optian sekä Töysän Säästöpankkisäätiön tuella.

    Lisää aiheesta
    • Marko Pudas sanoo aloittaneensa karjanhankintareissut jo alakouluikäisenä. Hän hoitaa yrityksessään koko ketjun, hankinnasta logistiikkaan. ”Karjanosto kulkee verenperintönä.”

      Liikenne | Marko Pudas ajoi karja-autoa ensin isänsä kanssa, nyt alalla on myös oma poika – ”Saappaat ovat isot”

      Tilaajalle
    • Mika Koskipuisto aloitti traktoriurakoinin heti armeijasta päästyään. Eetu, 12, mielii myös urakointitöihin isän avuksi.

      Yritykset | ”Armeijan leirinuotiolla tein kaupat ensimmäisestä traktorista” – Mika Koskipuisto on itseoppinut konemies

      Tilaajalle
    • 20-vuotias kauppatieteitä opiskeleva Juho Karhunen aloitti klapien kauppaamisen alun perin 4H-yrittäjyyden kautta.

      Energia | Klapi käy kaupaksi pakkasen paukkuessa – Juho Karhunen yhdistää yritystoiminnan kauppatieteiden opiskeluun

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    yrittäjyys
    nuoret aikuiset
    tutkimus
    epäonnistumisen pelko
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy