

Pakkanen on klapikauppiaan parhaita kavereita. Tämä on havaittu myös Seinäjoen Ylistarossa toimivassa J-Klapissa. Yrityksen nuori omistaja Juho Karhunen, 20, sanoo puuvarastojen olevan lähes tyhjiä tämän talven osalta.
”Klapeille on riittänyt kysyntää. Niitä on mennyt rivakkaan tahtiin, sillä pakkasta on tänä talvena ollut mukavasti.”
Karhunen näkee klapien hintatason olevan samantapainen kuin viime vuonna. Hinnassa tapahtui hyppäys ylöspäin pari vuota sitten.
”Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikutti asiaan, puun saatavuus ei ollut sen jälkeen enää samanlaista kuin aiemmin.”
Hän ennakoi joulukuun lopulla raivonneen Hannes-myrskyn vaikutuksen näkyvän kotimaan puutarjonnassa.
”Myrsky kaatoi koivuja varsin vähän, muuta puuta meni senkin edestä. Tänä vuonna ei koivua tule todennäköisesti tarjolle aiempaan tapaan, sillä monien metsänomistajien aika menee myrskytuhojen korjaamisessa.”
Myrsky ja sen tuomat laajat sähkökatkokset muistuttivat myös tulisijan merkityksestä.
”Kun sähkö on pois, loppuu lämmitys monesta talosta. Tällöin puulämmitteisillä takoilla ja helloilla on suuri merkitys.”
Karhunen perusti J-Klapin 4H-yrityksenä ollessaan viisitoistavuotias. Taustalla oli halu saada uudenlainen kesätyö. Merkittävää oli myös kotoa saatu oppi metsätöistä ja viljatilan askareista.
”Olin tehnyt metsässä erilaisia töitä, esimerkiksi raivauksia ja myös moottorisaha tuli tutuksi useita vuosia sitten. Koin metsän muutoinkin läheiseksi jo lapsuudessa, mieleen ovat jääneet esimerkiksi makkaranpaistoretket isän hakkuukohteen luokse.”
Eteläpohjalaiselle tärkein opettaja metsätöihin onkin ollut oma isä.
”Hänellä on monipuolinen osaaminen alalle. Tällä hetkellä isä tekee metsänhoitosuunnitelmia kahden hengen yrityksessä.”
J-Klapi myy koivua. Puu tulee omasta metsästä. Töissä apuna on perheen oma harvesteri.

”Minä ja isäni olemme kumpikin koneen puikoissa tasapuolisesti. Kotona klapit syntyvät pari vuotta sitten hankkimallani pyöröteräkoneella. Koivu taas on selkeä valinta, sillä se on lämpöarvoltaan paras puu. Koivu toimii myös takassa pelkästään tunnelmapuuna erinomaisesti.”
Nuori yrittäjä opiskelee tällä hetkellä kauppatieteitä Vaasan yliopistossa. Hän antaa koululle kiitosta.
”Koulu on hyvin joustava, voin tarvittaessa tehdä opintoja etänä ja keskittyä enemmän yrityksen kuvioihin. Molemmat osa-alueet ovatkin pysyneet hyvin hallinnassa.”
Tarkoitus on myös kehittää ja laajentaa yritystoimintaa.
”Pyrkimys on saada yhä enemmän puuta myyntiin ja laajentaa asiakaskuntaa. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin hyvä tilanne, sillä olen saanut mukavan määrän vakituisia asiakkaita. Olen muutenkin iloinen siitä, että sain heti yritystoiminnan alussa asiakkaita. Siinä apuna olivat muun muassa ilmoitukset paikallislehdessä.”
Hänellä on myös hauska esimerkki vakiasiakkaista.
”Eräs heistä on varttuneempi rouva. Viedessäni hänelle puita on odottamassa jäätelöä tai konvehteja, eli tiedän olevani odotettu vieras”, Karhunen hymyilee.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
