Vuosikymmenten saatossa karjakuljetusalan työturvallisuus on parantunut merkittävästi. Kuva: Anne Anttila
Marko Pudas ajoi karja-autoa ensin isänsä kanssa, nyt alalla on myös oma poika – ”Saappaat ovat isot”
Eläinten välitysajoihin sekä teuraskuljetuksiin erikoistunut Marko Pudas on kiitollinen, että ala on tarkoin valvottu. Karjaa kuljetetaan perheessä jo neljännessä sukupolvessa.TilaajalleAlavieska
Marko Pudas sanoo aloittaneensa karjanhankintareissut jo alakouluikäisenä. Hän hoitaa yrityksessään koko ketjun, hankinnasta logistiikkaan. ”Karjanosto kulkee verenperintönä.” Kuva: Anne Anttila”Eläimille ei saa tuottaa ylimääräistä stressiä, joten niitä tulee käsitellä kaikissa tilanteissa inhimillisesti ja ilman sähköpiiskaa”, sanoo alavieskalaisen Karja Rahti Pudaksen yrittäjä Marko Pudas.
Eläinkuljetukset ovat perheessä suvun perintö ja samalla myös elämäntapa.
”Saappaat ovat isot, sillä toimintaa pyöritetään jo neljännessä polvessa. Karjarahtaus sai alkunsa vuonna 1959, jolloin teurastamon johtajana toiminut isoisäni, Urho Pudas muutti urasuunnitelmia ja ryhtyi karjakeisariksi.”
Karja ostettiin vielä isoisän aikaan suoraan tiloilta.
”Ostot maksettiin käteisellä, joten välillä lompakosta kaivettiin paksujakin setelinippuja. Kaupan jälkeen eläimet kuljetettiin aluksi omaan navettaan ja sieltä autolla tai junalla eteenpäin. Yleensä määränpää oli Helsinki”, Pudas kuvailee.
Lehmäkauppa oli vielä 1980-luvullakin isompaa kuin vasikkakauppa.
”Hyviä lypsylehmiä rahdattiin ulkomaita myöten. Norjan lisäksi lehmiä vietiin myös Venäjälle. Taustalla oli Venäjän alavireinen maatalous, jota saatiin elvytettyä jalostetun suomalaiskarjan ansiosta”, Pudas kertoo.
Karjanosto periytyi aikoinaan Markon isälle, Hannu Pudakselle.
Ennen virallista ajokortti-ikää Hannu Pudas kiersi tiloja mopolla, arvioi eläimen painon ja maksoi ostot käteisellä.
Hyväksi havaitut toimintatavat periytyivät myös suvun kolmannelle rahtarille, Marko Pudakselle.
”Karjanosto kulkee verenperintönä, sillä jo alakouluikäisenä toimin isän apupoikana.”
Vain armeija-aika keskeytti rahtihommat.
”Se oli kuitenkin selvää, että karjanrahtauksella jatketaan. Ala tulee niin syvältä, joten muuta ammattia en edes ajatellut”, Pudas luonnehtii.
Isä ja poika Pudas rahtasivat karjaa Markon uran alussa kahdestaan.
”Virallisesti tulin toimintaan mukaan vuonna 1988, jolloin liikennöimme kahdella autolla. Kuitenkin alan muuttuessa myös meidän on kehityttävä.”
Tällä hetkellä karjaa rahdataan kahdella yhdistelmällä sekä pulla-autosta ternivasikoiden siirtoon rakennetulla "Piccololla".
Mukana on vuodesta 2022 ollut jo myös neljäs sukupolvi, jota edustaa Markon poika Waltteri Pudas.
”Olen tavattoman kiitollinen, että myös Waltteri kasvoi alalle. Vaikka aika muuttuu, alalla pätee edelleen hevosmiesten antama ohjesääntö: eläinkuljetusautoa ei ajeta kuin ralliautoa. Jarrua käytetään järjellä ja äkkitilanteista vieroittaudutaan rauhallisella ajotyylillä”, Pudas summaa.
Autoja liikuttavat karjan välitysajot sekä teuraskuljetukset.
”Hoidamme hankinnan, kuljetuksen ja logistiikan itse.”
Tekemistä on Pudaksen mukaan muokannut erityisesti eläinten ryhmäkokojen kasvaminen.
EU toi mukanaan lukuisia säädöksiä niin kuljetuksiin kuin eläinten käsittelyynkin. Yksi merkittävimmistä vaatimuksista on sopivan väljä ryhmäkoko. Eläintä ei saa myöskään kuljettaa kytkettynä ja liikkumisen esimerkiksi lastausvaiheessa tulee olla omaehtoista.
Kuljettajien tulee tarkistaa myös eläinten kuljetuskelpoisuus. Sairaat tai loukkaantuneet eläimet eivät ole kuljetuskelpoisia. Lisäksi naarat ja urokset täytyy pitää erillään, samoin kuin sarvettomat ja sarvelliset eläimet.
Yrittäjän mukaan kuljettajan vastuu eläinkuljetuksissa on suuri.
”Tässä hommassa tarvitaan tietoa, taitoa ja tarkkaa karjasilmää. Erityisesti ternivasikoita siirrettäessä on pidettävä huoli, ettei auto liikuttele tauteja. Niinpä vasikan tulee olla ennen siirtokuljetusta vähintään kymmenen päivän ikäinen ja terve. Pieninkin oire, kuten ripuli tai yskä estävät kuljetuksen”, Pudas sanoo.
Marko Pudas muistuttaa, että kuljettajalla on iso vastuu työssään. ”Viimeisen kyydin tulee olla alusta loppuun saakka mahdollisimman stressitön.” Kuva: Anne AnttilaToiminnan seuranta on lisääntynyt. Enää ei riitä, että kuljettajalla on ajokortti ja ajotaito. Nykyään karjarahtaukseen tarvitaan myös kuljettajakohtainen eläinkuljettajalupa.
”Viimeisen kyydin tulee olla eläintä kunnioittava ja muutenkin mahdollisimman stressitön. Olipa sitten kyseessä välitysajo tai teuraskuljetus, eläimellä tulee olla sopivan lämpötilan lisäksi myös mahdollisuus vedensaantiin. Kuormatilan kamerat eivät ole pakollisia, mutta kuljettajan vastuulla on kuitenkin riittävä seuranta.”
Teuraskuljetuksia valvoo muun muassa eläinlääkäri, joka tarkistaa määränpäähän saapuvat eläimet ja seuraa myös purkamista. Lisäksi kaluston tarkistuksilla varmistetaan muun muassa tilojen puhtaus.
Viranomaiset seuraavat myös eläinkuljetusten ajoaikoja.
”Näistä olemme tarkkoja. Kuljetamme teuraseläimet HKFoodsin Outokummun yksikköön, joten reitti tulee suunnitella sekä kustannustehokkaasti että ajoaikalain mukaisesti.”
Suunnittelussa on otettava huomioon myös, että eläintä ei saa kuljettaa yli 12 tuntia. Tämän jälkeen eläimet on ruokittava ja lehmät lypsettävä. Poikkeuksen tekee kuitenkin nuori nauta, jonka kuljetusaika saa olla korkeintaan 14 tuntia.
Alan muutokset puoltavat pääosin paikkansa, mutta sairaseläinkuljetusten lopettaminen harmittaa Pudasta.
”Suomi oli ainoa maa, joka lopetti EU:n myötä ne. Päätös oli huono, sillä tämän takia maakuntaan jää paljon hyvää ja hyödyntämätöntä käyttötavaraa. Nyt lähes kaikki, jopa tapaturmaisesti loukkaantuneet naudat viedään Honkajoelle. Onneksi kyliltä löytyy vielä muutamia täystyöllistettyjä kotiteurastajia.”
”Kaikki toiminnot, lastauksesta lähtien tulee tehdä suurella maltilla ja eläimen omilla ehdoilla.”
Eläinkuljettajat joutuvat tarkkailemaan myös omaa työturvallisuuttaan.
”Turvallisuus parani, kun nautoja ryhdyttiin nupouttamaan. Sen sijaan eläinten elopaino on noussut jopa puolella, joten vastassa saattaa olla jopa yli 1 000-kiloinen nauta.”
Työturvallisuuden avainsana on eläimen lukeminen.
”Naudan käsittely tulee olla muutenkin rauhallista, sillä ne aistivat ihmisen pelon. Niinpä kaikki toiminnot, lastauksesta lähtien tulee tehdä suurella maltilla ja eläimen omilla ehdoilla”, Pudas muistuttaa.
Pudaksen kuljettajat eivät käytä eläinten lastauksessa sähköpiiskaa.
”Ei missään tapauksessa. Se on olemassa, mutta vain äärimmäisenä hätävarana. Pitkään kokemukseen nojaten rohkenen sanoa, että eläin ymmärtää puheen, joten neuvottelutaidoilla selvitään kiperistäkin tilanteista.”
Vain kerran on jäänyt lehmä lastaamatta kyytiin.
”Eläin aavisti tilanteen, pisti perälaudalle maate ja sopivan hetken tullen kipaisi takaisin navettaan. Viimeinen kyyti vaihtui lemmikkilehmän rooliin”, Pudas muistelee.
Karja Rahti Pudas oy
Karjanhankinta ja välitys, Alavieska
Perustettu 1959
Yhtiöitetty 2011
Toiminta neljännessä sukupolvessa
Toimitusjohtaja ja yrittäjä Marko Pudas
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
