Hengenvaarallisia retkiä ja kekseliäitä viritelmiä – maidon kuljettamisessa on käytetty mitä mielikuvituksellisimpia laitteita historian saatossa

Vielä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä maito kulki meijereihin verkkaista kulkuaan suoraan tiloilta pääosin hevosen vetämänä ja tilallisten itsensä ajamana.

Maitolaiturien merkitystä ja perinnettä tutkineen FT Jaana Laamasen mukaan ajalliset ja alueelliset erot kuljetustapojen murroksissa olivat kuitenkin suuria.

Esimerkiksi Rauman Osuusmeijeriin kuorma-autokuljetukset aloitettiin jo 1920-luvun alulla, kun taas Kittilässä maidonkeräily alkoi vasta 50-luvun lopun tienoilla. Aikalaismuiston mukaan maito kulki Länsi-Lapin Osuusmeijeriin linja-autojen ja puupuolapyöräisen Ford-henkilöauton kyydillä.

Maito kulki muun muassa käsipelillä vedettävissä rattaissa kaupunkiin Sortavalassa vuonna 1913. Kuva: Pohjois-Karjalan museo / Finna

Siellä missä ratakiskot halkoivat maastoa, kuljetettiin maitoa junilla, ja siellä missä oli mahdollisuus, vesireittejä hyödynnettiin.

Laamanen nimeää hieman erikoisempiakin kulkupelejä, joilla maito on matkannut, kuten hydrokopteri, sonnin vetämät kärryt, taksi peräkärryineen ja soutuvene.

Eräs Laamasen tutkimukseen osallistuneista muistelee 1920-lukua Savossa ja sitä, kuinka keväisin reen päälle asetettiin vene sen varalta, että maitoreissulla jäätie pettää alta.

Kuorma-autojen yleistyessä maito alkoi kulkea osuusmeijereihin kumipyörillä. Syntyi maitolaiturien verkosto, joka kattoi Laamasen mukaan lähes koko Suomen Ahvenanmaalta Utsjoelle.

Maito ei ole päätynyt millään vuosikymmenellä laiturille itsestään. Laamasen mukaan sivuteiden heikko kunto vaikeutti maidon keräilyä. Syrjäseuduilla laiturit sijaitsivatkin usein pääteiden varsilla, joten asukkaiden oli kuljetettava maitoa usein vaivalloisesti ja pitkiäkin matkoja.

Kustaa Knuutila ja rattaiden täydeltä maitotonkkia matkalla meijeriin 1930-luvun alussa. Kuva: Museovirasto / Finna

Välineet, joilla maitoa rahdattiin tiloilta laiturille, saattoivat olla varsin mielikuvituksellisia, esimerkiksi vesikola, selkäsatula, lastenvaunut, lumilapio, poro ja polkupyörä.

Aikaa vievä, olosuhteiden muutoksille altis ja raskas tonkkien retuuttaminen sekä pikkuhiljaa kasvaneet tilakoot ajoivat kehitystä eteenpäin.

Suomessa siirryttiin imukeräilyyn vasta 1960–70-luvuilla. Vuonna 1978 koko maan maidosta lähes 65 prosenttia kerättiin tilatankeista, lähes 32 prosenttia imukeräilyllä tonkista ja edelleen vajaa 4 prosenttia perinteisellä tonkkakeruulla.

Elannon maitoauto tulossa Lastenlinnasta vuonna 1949. Kuva: Eino Heinonen, Helsingin kaupunginmuseo / Finna

Tilatankit oli otettu Amerikassa käyttöön jo 1930-luvulla. Suomessa siirtymän hitaus johtui yhtäältä tilakokojen pienuudesta, toisaalta tilatankkeihin kohdistuneista epäluuloista – mitä tulee hygieniaan – ja tankkien vaatimasta rahallisesta investoinnista.

Seuraava murros maidonkeräilyssä tapahtui 1990-luvulla, kun aloitettiin maidon yökeräily, kertoo Valion logistiikkapäällikkö Petteri Laine. Muutoksen myötä keräily muuttui joustavammaksi ja kaluston käyttö tehostui huomattavasti, kun autot alkoivat liikennöidä lähes kellon ympäri.

Kuljetuskalusto ja tilakoot ovat kasvaneet vuosien mittaan; samalla maitoautojen ja -tilojen lukumäärä on vastaavasti pienentynyt. 1970 luvulta tähän päivään maitoauton säiliön kapasiteetti on kasvanut noin 6 tonnista noin 20 tonniin ja perään on ilmestynyt vielä 30 tonnin perävaunukin.

Elannon Läyliäisten Meijerin maitoautonkuljettaja Jussi Ravantti nostaa maitotonkkaa auton lavalle yhdessä puolisonsa Elsan kanssa vuonna1957. Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Finna

Maitoautojen määrä oli 1970-luvulla huikeat 2 500 kappaletta, kun nykyään koko maan maidot kerätään reilusti alle sadalla autolla, Laine kertoo.

Seuraava murros kuljetuksissa tulee Laineen ja Juustoportin toimitusjohtaja Timo Keski-Kasarin mukaan olemaan päästöttömään logistiikkaan siirtyminen. Alalla tullaan hyödyntämään polttoaineena biokaasua ja mahdollisesti vetyä nykyistä enemmän.

Niiden tarina onkin tulevien vuosikymmenten historiikkien aiheena.

Lähteet:

Jaana Laamanen: Maitolaiturilla (2001)

Kari Hokkanen: Maidon tie: Valio ja osuusmeijerijärjestö 1905–1980 (1980)

Pentti Virrankoski: Suomen taloushistoria: kaskikaudesta atomiaikaan (1975)

Touko Perko: Valio ja suuri murros (2005).