• Suomen Lantakaasulla on aiesopimukset jo yli puolesta tulevan keskuslaitoksen tarvitsemasta lantamäärästä – lisää kiinnostuneita etsitään Ylä-Savossa

    Tavoitteena on, että laitoskokonaisuus aloittaa toimintansa vuonna 2026.
    Ensimmäinen biokaasulla kulkeva maitoauto tankkasi 8.3.2021 Vuorenmaan tilalla Haapavedellä. Ratissa Pekka Wallin.
    Ensimmäinen biokaasulla kulkeva maitoauto tankkasi 8.3.2021 Vuorenmaan tilalla Haapavedellä. Ratissa Pekka Wallin.  Kuva: Tuovi Pulkkanen
    Maatalous|Energia
    19.12.202214:03
    Satu Lehtonen

    Valion ja St1:n yhteisen biokaasulaitoskokonaisuuden suunnittelu etenee. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt biokaasu- ja nesteytyslaitoksen rakentamiseen 19,2 miljoonan euron rahoituksen.

    Tukipäätös on ehdollinen, sillä se edellyttää vielä Euroopan komission hyväksyntää.

    Valion ja St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu Oy suunnittelee Suomen suurimman biokaasulaitoskokonaisuuden rakentamista Ylä-Savoon. Tarkoituksena on tuottaa maitotilojen lannasta ja maatalouden sivuvirroista uusiutuvaa nesteytettyä biokaasua liikenteen polttoaineeksi.

    Kyseessä on niin sanottu hybridilaitoskokonaisuus. Siihen kuuluu yksi teollisen kokoluokan keskitetty nesteytetyn biokaasun tuotantolaitos Kiuruvedellä sekä pienempiä useamman maatilan keskittymissä sijaitsevia satelliittibiokaasulaitoksia muualla Ylä-Savon alueella.

    Suomen Lantakaasu noutaa lannan tiloilta ja palauttaa biokaasun tuotannossa syntyvän biolannoitteen tiloille.

    Tällä hetkellä mukaan haetaan Ylä-Savon alueella sijaitsevia maatalousyrityksiä.

    ”Alueen maatilat ovat kiinnostuneita hankkeesta”, biokaasuliiketoiminnan kehityksestä Valiolla vastaava johtaja Leena Helminen kertoo tiedotteessa.

    "Olemme saaneet aiesopimusten myötä katettua tähän mennessä yli puolet keskuslaitoksen tarvitsemista lantasyötteistä. Tarvitsemme kuitenkin edelleen lisää alueen maatalousyrittäjiä mukaan. Kiinnostusta on ollut myös potentiaalisten satelliittilaitosten alueilla ja tulemme ensi vuoden puolella aloittamaan näiden sopimusten solmimisen. Tavoitteena on, että hybridilaitoskokonaisuudella Ylä-Savossa tavoitetaan satoja maatiloja.”

    Suomen Lantakaasun tavoitteena on yhteensä 1 TWh uusiutuvan liikennepolttoaineen tuotanto. Ensimmäisen biokaasulaitoskokonaisuuden vuosituotantokapasiteetiksi on suunniteltu 125 GWh.

    Tavoitteena on, että laitoskokonaisuus aloittaa toimintansa vuonna 2026.

    Lisää aiheesta
    • Maitoa isoon tankkiin ja biokaasua pienempään. Kuljetusliike H. Vähäahon uusi biokaasulla kulkeva maitoauto kävi maanantaina Vuorenmaan maitotilalla Haapavedellä.

      Suomen ensimmäinen lannan voimalla ajava maitoauto käy täyttämässä tankin Vuorenmaan tilalla: "Sekä ympäristö että kukkaro kiittävät"

    • Tikan maitotilalle ryhdytään rakentamaan biokaasulaitosta mahdollisesti syksyllä, jos kaikki menee putkeen.

      Arlan rekat tankkaavat jo ensi vuonna lannasta ja nurmesta tehtyä nesteytettyä biokaasua Tikan maitotilalla Kurikassa

    • Kaikki biokaasulaitokset on sähköverolain mukaan rekisteröitävä.

      Energia | Biokaasun pientuottajien rekisteröidyttävä säilyttääkseen verovapauden

    • Lievestuoreen Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Heidi Petroff ja hallituksen puheenjohtaja Tuomo Auer avasivat uuden biokaasuautojen tankkausaseman Lievestuoreelle marraskuun lopussa.

      Energia | Kaasuautojen tankkausverkosto kasvaa tasaisesti

    • Kari Koppelmäen väitöskirjan tulosten perusteella kestävä ruokajärjestelmä koostuu biomassan, ravinteiden ja energian integraatiosta sekä monivuotisten viljelykasvien käytöstä biomassan tuottamiseen ja biologiseen typensidontaan.

      Maatalous | Väitöskirja: Ruuantuotannon paikallistaminen ja maatilojen biokaasu korjaisivat maailmanlaajuisia ongelmia

    • Energia | Tärkeä mahdollisuus maatiloille: Biokaasu sopii erinomaisesti maakaasun korvaajaksi

    • Biokaasun tuotannon odotetaan kasvavan tulevaisuudessa.

      Energia | Hurja kasvu: Biometaanin ja biokaasun kokonaistuotanto voi tänä vuonna olla jo yli terawattitunnin

    Artikkelin aiheet
    biokaasu
    Ylä-Savo
    energia
    maatalous
    Valio
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi