

Ida Snellman kasvoi yhdeksänlapsisessa perheessä Pohjanmaan maakunnassa Pietarsaaressa. Snellman on sisaruksista nuorin. Hänellä ja vanhimmalla sisaruksella on ikäeroa 16 vuotta.
Lapsuudenkoti löytyy Pietarsaaren Kilisaaressa sijaitsevasta omakotitalosta.
Suurperhe reissasi usein lomilla. Perheen mökki sijaitsee Pohjanlahden rannikolla Kokkolan Öjassa. Siellä nautittiin hyvää ruokaa, uitiin ja pelattiin lentopalloa.
Tänä vuonna, kun Snellmanin isä täytti 60 vuotta, koko perhe lähti Espanjan Málagaan.
”Meitä oli yhteensä 39, kun lasketaan vanhemmat, sisarukset, heidän puolisonsa ja lapsensa”, Snellman kertoo iloisena isosta perheestään.
Vaikka Snellmanilla on kahdeksan sisarusta, hän kokee saaneensa riittävästi rakkautta ja läheisyyttä vanhemmiltaan.
”Kun olin nuori, sisarusten rakkaus kantoi myös minua. Aina joku oli kotona. Koskaan ei tarvinnut olla yksin. Nyt aikuisena aina on joku sisarus, jolle voi soittaa tai laittaa viestiä, jos tulee vaikea tilanne.”

Snellmanille tärkeintä elämässä on henkilökohtainen usko Jeesukseen. Hänen perheensä kuuluu ruotsinkieliseen Rauhan sana -liikkeen lestadiolaiseen seurakuntaan Pietarsaaressa.
Seurakunta kuuluu Laestadianernas Fridsföreningars Förbund r.f -kattojärjestön alle ja on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä.
Snellman kertoo oman uskonsa näkyvän siinä, että hän lukee painettua Raamattua päivittäin. Tai ainakin pyrkii lukemaan, sillä opiskelu pitää usein kiireisenä.
Snellman käy myös evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa Pietarsaaressa. Yksi tärkeimpiä kirkkoja hänelle on Pedersören kirkko. Hänestä se on Pohjoismaiden kaunein kirkko.
”Siellä tulee aina hyvä ja turvallinen olo.”
”Meitä oli yhteensä 39, kun lasketaan vanhemmat, sisarukset, heidän puolisonsa ja lapsensa.”
Snellman on kokenut Jumalan johdatusta koko elämänkaarensa ajan.
Jumalan johdatus tuli käsinkosketeltavaksi erityisesti silloin, kun Snellman pyrki opiskelemaan psykologiaa yliopistoihin vuonna 2023. Hän ei läpäissyt pääsykokeita.
”En tiennyt, missä tulen asumaan ja opiskelemaan. Aloin kokea jo epätoivoisia hetkiä. Olin pitkään haaveillut psykologian opiskelusta ja luulin sen olevan oikea vaihtoehto.”
Sitten hän pääsi opiskelemaan sosiaalialaa Helsingin yliopiston Svenska social och kommunalhögskolaniin.
Muutto pääkaupunkiin tuntui vaikealta, sillä hän oli aina asunut perheensä kanssa.
Snellman löysi Helsingistä kuitenkin kristillisiä nuorteniltoja ja raamattupiirin. Myös sosiaaliala alkoi tuntua yhä enemmän omalta jutulta.

Ison sisarusparven keskellä eläminen on saanut Snellmanin ajattelemaan, että hän haluaisi tulevaisuudessa auttaa lapsia ja nuoria. Omat kummilapset ovat hänelle kovin tärkeitä.
Snellman harmittelee, ettei opintojensa vuoksi pääse tapaamaan kummilapsiaan niin usein kuin haluaisi.
Snellman on miettinyt lastensuojelussa työskentelemistä, vaikka tiedostaa sen olevan henkisesti raskas työ. Tarkoitus olisi päästä sosiaalialan töihin jo opiskelun aikana.
Vaikka omaa lapsuutta on suojellutkin turvallinen käsi, Snellman kokee pystyvänsä työskennellä vaikeissa tilanteissa olevien perheiden ja lasten kanssa.
”Uskon, että hyvät kollegat, joille voi puhua vaikeista tilanteista, edistävät lastensuojelutyössä jaksamista. Vapaa-ajalla on hyvä olla mielekkäitä asioita, jotta pääsee irtautumaan työstä.”
Kotiseudulla käyminen on osa Snellmanin elämää opiskelijanakin. Pietarsaaren hän mieltää kotoisaksi paikaksi, josta löytyvät kaikki tärkeimmät kaupat.
Pohjanmaan seudulle hän toivoo työllistyvänsä sitten, kun opinnot ovat ohi muutaman vuoden kuluttua. Toisaalta hän haaveilee myös matkustamisesta ja uusien ihmisten tapaamisesta.
Nuori unelmoi myös itse suhteellisen isosta perheestä – ainakin nykypäivän mittakaavassa. Jos lapsia siunautuu, 3–4 lasta olisi unelma.
”On turvallista tietää, että Jumalalla on suunnitelma elämälle.”

Snellmanista välittyy valoisa ja iloinen kuva. Yksi syy saattaa piillä hänen suomenruotsalaisessa identiteetissään.
”Ruotsinkieliset ohjelmat ja sosiaalisessa mediassa sisältö on aika iloisia ja niissä puhutaan paljon. Tietysti perhekeskeisyys vaikuttaa myös siihen, että saatamme näyttäytyä aurinkoisina”, hän pohtii.
Snellman ajattelee, että näinä sodan ja taloudellisen epävarmuuden aikoina ihmiset tarvitsevat toivoa, rakkautta ja lämpöä.
Snellman on kokenut Jumalan huolenpidon koskettavan hänen koko elämänkaartaan, ja sitä hän haluaa välittävän myös muille.
Sydämellä ovat etenkin yksinäiset ihmiset. Sellaiset, jotka kokevat, ettei kukaan näe heitä tai ymmärrä miltä heistä tuntuu.
Hänestä tämä maailma tarvitsee lähimmäisen rakkauden tekoja.
”On turvallista tietää, että Jumalalla on suunnitelma elämälle. Se että saa luottaa Jumalan huolenpitoon, on lopulta aika universaali asia.”
20-vuotias sosiaalityön opiskelija.
Kotoisin Pietarsaaren Kilisaaresta, joka sijaitsee neljän kilometrin päässä keskustasta.
Opiskelee sosiaalialaa Helsingin yliopiston Svenska social och kommunalhögskolan -yksikössä. Asuu Helsingissä opintojensa vuoksi.
Puhuu äidinkielenään ruotsia.
Harrastaa salilla käymistä ja juoksua. Laulanut aiemmin kuoroissa.
Yksi Lucia-ehdokkaista vuonna 2025, mutta ei tullut valituksi tehtävään.