• Kaksi ikisuosikkia pitää keulaa käytettyjen lelujen kaupassa – lapsiperheissä kauppa käy kiivaana

    Pehmoleluilmiö nousi kolmanneksi kärkikaksikon perään.
    Lapsiperheet ovat Suomessa eniten käytettyä tavaraa hankkiva ryhmä.
    Lapsiperheet ovat Suomessa eniten käytettyä tavaraa hankkiva ryhmä. Kuva: Pekka Fali
    Koti|Kauppa
    12.3.202612:30
    Heli Lehtelä

    Lelut ovat nostaneet huomattavasti suosiotaan käytetyn tavaran kaupassa ja lapsiperheet ovat Suomessa eniten käytettyä tavaraa hankkiva ryhmä. Viime vuonna ensimmäisen kerran kaksi lelumerkkiä pysytteli koko vuoden ajan 10 yleisimmän hakusanan joukossa Torissa.

    Ne olivat Suomen suosituimmiksi leluiksi nousseet Legot ja Schleichit.

    ”Legoille ja Schleicheille löytyy aina käyttäjä. Ne ovat suosiotaan kasvattavan lelukategorian klassikoita ja ikisuosikkeja”, Torin johtaja Jenni Tuomisto kertoo tiedotteessa.

    Käytettyjen lelujen kysyntä on kasvanut jo pitkään.

    ”Ne ovat tavaroina sen tyyppisiä, että soveltuvat hyvin kaupankäyntiin. Pienehköjä, kestäviä, ja käyttötarpeen sykli tapaa olla lyhyehkö.”

    Suosituimmat lelumerkit Torissa alkuvuonna 2026

    1. Lego

    2. Schleich

    3. Emek

    4. Barbie

    5. Labubu

    6. Monster High

    7. Stiga

    8. Sylvanian Families

    9. Ryhmä Hau

    10. Baby born

    Viime vuoden jälkipuoliskolla pehmolelumerkki Labubu nousi tyhjyydestä toiseksi suosituimmaksi leluksi Torissa. Tällä hetkellä ne ovat 5. halutuimpia leluja.

    Labubu-pehmolelujen suosio räjähti Suomessa viime vuonna.

    Viime heinäkuussa Labubu haettiin yhtäkkiä 20 000 kertaa. Tällä hetkellä Torissa on noin 550 Labubu-ilmoitusta. Labubu on kiinalaisvalmisteinen pehmolelusarja, jonka suosio räjähti Suomessa viime vuonna. Suosion yhtäkkinen kasvu on kansainvälinen ilmiö.

    ”Labubujen suosiota käytetyn tavaran kaupassa kiihdyttää se, että niitä hankitaan uutena mysteeripakkauksissa. Jolloin ostaessa ei tiedä, millaisen ostaa. Käytetyn tavaran tarjonta kasvaa, kun uuden ostajat eivät saakaan haluamaansa.”

    Labubu on ilmiön alusta asti mielletty keräilyksi liki yhtä paljon kuin ne ovat leluiksi. Nytkin Torissa noin puolet Labubu-ilmoituksista on listattu keräilyksi, ei leluiksi.

    Uusin suuntaus Labubujen käytetyn tavaran kaupassa ovat itse tehdyt varusteet ja tamineet leluille.

    Suomalaiset myyvät esimerkiksi kotitekoisia Labubu-kokoisia vaatteita, asusteita ja säilytyskoreja. Tällä hetkellä Labubun vaatekerran hinta on yleisimmin 8–10 euroa.

    ”Fanittamisen laajeneminen omakätiseen oheistavaran valmistukseen ei ole isolle leluilmiölle ainutlaatuista, mutta Labubun kohdalla kotitekoisen oheistavaran kauppaamisesta on nopeasti tullut osa kokonaisilmiötä”, Tuomisto sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Pallonmuotoinen lelu on kuin yllätysmuna. Kääreiden sisältä paljastuu lelu, jollaisia voi kerätä koko sarjan.

      Perhe | Trendilelusta kuoriutuu häpeilemätön kasa roskaa – tutkija kertoo, mitä tavaroita lapsi oikeasti tarvitsee

    • Leikki ylittää lajirajat, huomauttaa Kati Heljakka. Tämän tietää jokainen kissanpentujen touhuja katsellut tai koiralleen palloa heitellyt. Hänet kuvattiin lelustudiolla Porissa.

      Kulttuuri | Lasten leikki ei ole katoamassa, vakuuttaa tutkija – aikuisten leikkiallergiaa hän ei ymmärrä: ”Leikin vastakohta ei ole työ, vaan masentuminen”

      Tilaajalle
    • Käytettyä tavaraa myyvän Torin kyselytutkimuksen mukaan 94 prosenttia ottaa mielellään vastaan käytetyn lahjan, mutta käytetyn lahjan antaminen ujostuttaa enemmän.

      Perhe | Perhe päätyi käytettyihin joululahjoihin – kaverisynttäreitä on jo pitkään vietetty ilman paketteja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    käytetyt lelut
    lelumerkit
    Labubu
    Tori
    keräilyilmiöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla