Kiusaako lapsesi koulussa? Moni vanhempi pelkää nostaa kissan pöydälle, ja sillä on seurauksensa

Lapsi tulee koulusta kotiin katse maahan painuneena. Pian selviää, että hän on joutunut kiusatuksi. Milloin kaveri on potkaissut, milloin heittänyt kepillä. Kun vanhempi alkaa selvittää kaverin vanhemman kanssa, tulee seinä vastaan: ”Ei meidän Sami ole ketään kiusannut”.

Kiusaajan vanhempi siis väittää, ettei oma lapsi ole tehnyt mitään väärää. Hän saattaa jopa kääntää syyttävän sormen kiusattua kohtaan ja sanoa, että sinun lapsesi oli kiusannut Samia.

Wilma-viesti opettajalta ei lohduta: ”Ikävää, jos lapsellesi jäi kurja mieli välitunnilla tapahtuneesta tilanteesta. Keskustelin asiasta Samin ja lapsesi kanssa. Samin mukaan mitään kiusaamistilannetta ei ole ollut.”

Tapaus jää selvittämättä.

Lapselle jää todennäköisesti paha mieli: Kukaan ei uskonut häntä. Koulukiusaaminen voi jatkua.

Edellinen kuvaus on kuvitteellinen, mutta olen kuullut itse vastaavia tarinoita. Tällaista viestiä olen kuullut myös opettajilta ja rehtoreilta. Koulussa tapahtuneita tilanteita on vaikea selvittää, kun kiusaajaksi väitetty eivätkä hänen vanhempansa myönnä mitään.

Kuulin hiljattain lapsesta, joka odotti toiveikkaana ensimmäistä koulupäivää kesäloman jälkeen. Aikaisempina vuosina hän oli kokenut kouluväkivaltaa. Lapsi tietysti toivoi, että asiat olisivat kesäloman aikana muuttuneet koulussa.

Mutta tuona aurinkoisena koulunaloituspäivänä vain yksi oppilas moikkasi lasta. Kukaan ei leikkinyt lapsen kanssa. Vuosia jatkunut tilanne johti siihen, että kiusattu lapsi vaihtoi koulua. Näin radikaaliin ratkaisuun ei pitäisi kenenkään vanhemman joutua, mutta silti sitä tapahtuu.

Mielestäni koulu tekee yleensä kaikkensa ehkäistäkseen kiusaamista ja puuttumalla siihen.

Vanhempien kannattaisi myös katsoa peiliin. Ei kannata uskoa lapsen ikuiseen viattomuuteen ja siihen, ettei oma lapsi voisi olla koskaan kiusaaja.

Myönnän, että ainakin itsessäni herää pettymystä ja surua, jos olen kuullut, että oma lapsi on vaikka määräillyt toista oppilasta koulussa. Silloin tuntuu, että on vanhempana jotenkin epäonnistunut. Kukapa haluaisi, että toisen lapsi tulee koulusta kotiin murheellisena.

Avainkysymys on, pystymmekö hyväksymään oman ja myös lapsen epätäydellisyyden? Pystymmekö selvittämään asian rehellisesti koulun ja toisen vanhemman kanssa? Löydämmekö siihen aikaa ja halua?

Kasvatuksessa on avain kouluväkivallan torjumiseen. Kun lapsi kiistää heittäneensä kaveriaan kivellä, meidän pitäisi uskaltaa kyseenalaistaa tieto: ”Puhutko varmasti totta? Menikö asia todella näin?”

Myös johdattelu voi auttaa, kun kerromme lapselle, ettei ole mitään väärää tunnustaa, jos on tehnyt jotain pahaa. Lapsen suusta on saatava totuus. Totuus voittaa aina ja totuudella rakennamme hyvinvoivaa yhteiskuntaa.

Hedelmällinen kasvatusneuvo on myös kertoa lapselle, ettei kannata kiusata. Se ei edistä mitään hyvää.

Myös kiusatun lapsen vanhemman on hyvä jutella perusteellisesti kouluväkivallasta lapsensa kanssa. Toisinaan kiusattu voi hakea huomiota kertomalla ylimalkaisia tarinoita vanhemmalleen epäoikeudenmukaisiksi koetuista tilanteista.