Peltotyöt ovat oululaiselle laulaja-lauluntekijälle Mikko Koskelalle taakse jäänyttä elämää. Vanhassa navetassa on harjoitellut hänen bändinsä Juurus-Texas. Kuva: Timo HeikkalaOuluPuimuri vaihtui kitaraan
Kokopäiväiseksi muusikoksi ryhtynyt agronomi Mikko Koskela puhuu metsätaloudesta, vaikka tietää sen kiehauttavan tunteita.TilaajalleVartin ajomatkan päässä Oulun keskustasta lähiökortteli muuttuu yhtäkkiä maalaismaisemaksi. Mäntymetsän keskellä avautuu vanha, 1600-luvulta asti asuttu maatila navettarakennuksineen ja aittoineen.
Pihapiiristä avautuu näkymä jäistä vapautuneelle Oulujoelle. Ei ihme, että kaupunki havittelee maita kaavoitettavaksi.
200 vuotta vanha hirsitalo Maikkulassa on Mikko Koskelan lapsuudenkoti. Parhaillaan käynnissä on porstuaremontti. Taloa selvästi arvostetaan, sillä kaikki yksityiskohdat on mietitty.
Koskela viljeli kotitilansa Juuruksen peltoja päätoimisesti kymmenisen vuotta sen jälkeen, kun palkkatyö oli ajanut hänet loppuunpalamisen partaalle vuonna 2006.
”Haaveilin, että olisin Pieni talo preerialla -tyyppinen isäntä, joka korjailisi räystäitä ja kuuntelisi lapsiaan.”
Mikko Koskela asuu lapsuudenkodissaan. 200-vuotiaan talon porstuaa remontoidaan parhaillaan. Kuva: Timo HeikkalaTotuus ei ollut niin ruusuinen. Hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta oli vienyt mehut, eikä päivätyöstä irrottautuminenkaan helpottanut oloa. Sumuisiin vuosiin mahtui myös avioero.
”Loppuvaiheessa maatila oli rehuviljatila. Yritin luomua, mutta en pärjännyt valvatin kanssa.”
Kuivaamo ja puimuri alkoivat käydä vanhoiksi. Niiden uusiminen olisi ollut iso investointi.
”Päätin, että kylvöjä ei enää tehdä ja myin koneet pois.”
Taustalla kyti koko aikuisiän elänyt palo muusikon uralle.
Vuoden 2016 tienoilla Koskela alkoi tehdä musiikkia päätoimisesti. Hän säveltää ja sanoittaa, laulaa ja soittaa kitaraa.
”Kun tyroksiinilääkitys saatiin kohdalle, alkoi biisinteko”, Koskela kuvailee.
Viimeinen niitti viljelijän uralla oli vakava onnettomuus vuonna 2018. Puimuria putsatessa Koskela putosi koneen hytin katolta ja mursi niskansa.
Hän kuntoutui, mutta peltotyöt saivat jäädä.
”Päätin, että kylvöjä ei enää tehdä ja myin koneet pois.”
Mikko Koskela esiintyy niin aikuisille kuin lapsille. Lastenmusiikkia hän tekee yhdessä puolisonsa Päivi Koskelan kanssa. Kuva: Timo HeikkalaKoskela kuvailee musiikkityyliään folk-americanaksi eli amerikkalaistyyliseksi kansanmusiikiksi.
”Ei aivan kantria, mutta sinne päin.”
Esikuvikseen hän on maininnut muun muassa Neil Youngin, Bob Dylanin ja J. Karjalaisen.
Koskela on laulanut myös bändissä Juurus-Texas, joka esitti lähinnä cover-biisejä eli toisten artistien kappaleita.
Englannin kieli ei kuitenkaan tuntunut luontevalta tavalta kertoa tarinoita.
”Jos haluaa sanoa jotain, pitää puhua yleisön kielellä”, hän painottaa. Biisinteko alkaa aina tekstistä. Teema on tärkein.
”Jos haluaa sanoa jotain, pitää puhua yleisön kielellä.”
Ensimmäisen levynsä Murtovedessä Koskela julkaisi vuonna 2017.
”Sen kantava teema on toinen jalka asfaltilla, toinen maalla.”
Se kuvastaa myös Koskelan suhdetta oululaisuuteen. Vaikka ollaan kaupunkilaisia, sormissa on edelleen multaa.
Teksteihinsä Koskela ammentaa paitsi yhteiskunnallisista epäkohdista, kuten vaateteollisuuden käyttämästä lapsityövoimasta, myös lähipiiristään.
Viimeksi julkaistu single Papan auto on Koskelan sanoin ”kaunis tarina dementiasta”. Hänen isänsä kärsii muistisairaudesta ja käy vuorohoidossa Muhoksella.
Auton korjaukseen liittyvät yksityiskohdat tulevat isälle vielä selkärangasta, vaikka ihmiset unohtuvat ja perheenjäsenet sekoittuvat.
Laulussa pappa pyytää omaa poikaansa opettamaan tätä ajamaan autoa.
Mikko Koskela soittaa folk-americanan lisäksi muun muassa gospel-musiikkia. Kuva: Timo Heikkala65-vuotias Koskela on kokenut pienimuotoista ikäkriisiä, koska useat yhteistyökumppanit ja soittajat ovat häntä nuorempia. Hän on kuitenkin ylpeästi laulaja-lauluntekijä varhaisemmalla iällä aloittaneiden kollegoidensa seurassa.
Hän uskoo, että elämänkokemuksen myötä pystyy kirjoittamaan ”ruisleipärakkauslauluja” eli lauluja, jotka kantavat, kestävät aikaa.
Vuonna 2018 Koskela tapasi nykyisen puolisonsa Päivin, joka kirjoittaa lapsille satuja ja johtaa oululaista balettikoulu Sinikelloa.
Yhdessä he ovat luoneet lastenmusiikkiyhtyeen Tahtipeikko ja Keiju. Mikko Koskela on Tahtipeikko, joka laulaa ja soittaa kitaraa. Päivi Koskela tanssii, loruttelee ja soittaa ksylofonia.
Lauluillaan pariskunta on yltänyt jo kolme kertaa Salon lastenlaulukilpailun finaaliin.
Vastikään Tahtipeikko ja Keiju julkaisi levyn Lohikäärmeen pakkolasku ja piti levynjulkaisukeikan Oulun kaupungintalolla ison orkesterin ja lapsikuoron kanssa.
Koskela koki, että kaupungintalon konsertti oli yksi elämänsä parhaista.
”En ehkä ansaitse upeampaa kokemusta”, hän hekumoi.
Vaikka lastenmusiikkia ei juuri soiteta radiossa, Koskelan mukaan sillä tienaa paremmin kuin aikuisten musiikilla.
”Tienaaminen on ehkä väärä sana”, hän kiirehtii korjaamaan ja muotoilee asian näin: ”Lastenmusiikki on vähemmän tappiollista.”
Yhtye on saanut näkyvyyttä, ja keikkoja on kohtuullisesti. Koskela kertoo nauttivansa Tahtipeikon roolista ja siitä, kun lapset pyörivät keikoilla.
”Olen luonto- ja ympäristömies henkeen ja vereen”, Koskela kertoo heti kättelyssä. Kuva: Timo HeikkalaVaikka viime vuosina Mikko Koskela on kerännyt nimeä muusikkona, Maaseudun Tulevaisuuden lukijat tuntevat hänet kenties parhaiten työstään kasvinviljelyagronomina Oulun maaseutukeskuksessa eli nykyisessä Pro Agriassa.
”Annoin säännöllisesti lausuntoja Lehtosen Sadulle”, Koskela naurahtaa viitaten MT:n hiljattain eläköityneeseen maataloustoimittajaan.
Koskela valmistui agronomiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1987.
Valmistumisen jälkeen tutkijan ura tuntui omalta. Koskela syventyi muun muassa nurmikasvien talvehtimisaikaiseen hormonituotantoon Tromssan yliopistossa.
”Tiede ja taide ovat lähellä toisiaan. Asiat ovat niin lähellä totuutta kuin voivat”, hän filosofoi.
Maaseutukeskuksesta Koskela siirtyi Pohjois-Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskukseen kehittämispäälliköksi, jossa työsarkaa riitti muun muassa maatalouden investointien parissa.
”Työ oli haastavaa ja antoisaa, mutta ei luovaa.”
Mikko Koskela tiedostaa, että jatkuvasta kasvatuksesta puhuminen kiehauttaa tunteita. Hän on kirjoittanut aiheesta lukuisia yleisönosastokirjoituksia. Kuva: Timo HeikkalaSuvun metsätila Utajärvellä siirtyi Koskelan omistukseen vuonna 2001. Se on tuonut taloudellista turvaa aikana, jolloin Koskela jättäytyi pois päivätyöstä.
Hänellä ei ollut heti selvät sävelet, miten metsää kuuluu hoitaa. Neuvoa hän sai paikallisesta metsänhoitoyhdistyksestä, joka ohjasi perinteiseen metsänkasvatuksen avohakkuineen.
Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Metsä meidän jälkeemme -kirja vaikutti voimakkaasti Koskelan ajatuksiin.
Syksyllä 2019 Koskela halusi lähteä jäiselle suolle kävelemään.
”Istahdin hakkuuaukon reunaan ja häpesin itseäni. Tulin tuntoihini. Se oli raju kokemus”, hän kuvailee. Avohakkuut saivat jäädä.
Hän luki kaikki tutkimukset jatkuvasta kasvatuksesta ja alkoi selvittää, miten omista metsistä saisi eri-ikäisrakenteisia.
Hakkuille hän tahtoi maankuulun, yläharvennuksiin erikoistuneen metsäkoneenkuljettajan Osmo Palosaaren.
Hän on hyvillään, että hakkuun jälkeenkin paikalla on vielä hieno metsä.
Mikko Koskela
Oululainen laulaja-lauluntekijä. Syntyi vuonna 1960 silloisessa Oulujoen kunnassa.
Koulutukseltaan agronomi Helsingin yliopistosta.
Työskennellyt tutkijana, kasvinviljelyagronomina ja kehittämispäällikkönä. Viljeli Juuruksen tilaa.
Julkaissut levyt Murtovedessä (2017) ja Yhteisen meren äärellä (2022) sekä lastenmusiikkilevyn Lohikäärmeen pakkolasku (2025).
Perheeseen kuuluu puoliso Päivi Koskela, kolme aikuista lasta sekä kaksi lastenlasta.
Omistaa noin 330 hehtaaria metsää Utajärvellä.
Toiminut Oulun seudun metsänhoitoyhdistyksen valtuustossa ja sen puheenjohtajana, Agronomiliiton hallituksessa sekä useissa muissa maa- ja metsätalouden luottamustehtävissä.
Aloitti tänä vuonna Metsien jatkuvan kasvatuksen yhdistys Silva ry:n hallituksessa.
Harrastaa kuntoilua ja kotona voimailua. Käy kolme kertaa viikossa tunnin juoksu-, pyöräily- tai sauvakävelylenkillä.
- Osaston luetuimmat
