• Näännyttävän hylkeenpyynnin kuvaus tempaa lukijan mukaansa 1930-luvulle – Marko Hautala vaihtoi kauhun historiaan

    Marko Hautalan romaanin kerronta on tehokasta ja psykologisesti pätevää, Anelma Järvenpää-Summanen arvioi.
    Samaelin kirja on Marko Hautalan ensimmäinen historiallinen romaani.
    Samaelin kirja on Marko Hautalan ensimmäinen historiallinen romaani. Kuva: Tammi, Mika Aalto
    Koti|Kirjallisuus
    5.11.202523:00
    Anelma Järvenpää-Summanen

    Psykologisista kauhuromaaneista tunnetun Marko Hautalan (s. 1973) Samaelin kirja on hänen ensimmäinen historiallinen romaaninsa. Tosin on hän historiasta poiminut aiheita ennenkin. Romaanit Torajyvät (2011) ja Leväluhta (2018) kertovat sen jo nimillään.

    Uutuudessa eletään 1930-lukua. Jos aikaa ei kerrottaisi, sijoittaisin tapahtumat kaukaisempaan menneisyyteen. Mutta totta on, että syrjäisissä kylissä perimätieto, taikausko ja ankarat elinolosuhteet pitivät ihmisiä otteessaan pitkään.

    Ramielin isä, kyläläisten vieroksuma silmäpuoli, siirtää outojen kirjojen pimeää pelastusoppia pojalleen. Kun isä löytyy kuolleena, Ramiel rupeaa mykäksi. Hän jatkaa pyhäksi kokemansa tekstin sisäistämistä ja jopa rikkoo silmänsä saadakseen yhteyden isään.

    Perhe tarvitsee rahaa. Isäpuoleksi ryhtynyt karski Arvid järjestää hylkeenpyyntimatkan. Luvassa on iso palkkio keuhkosairaalta professori Hovingilta. Tämä Nordenskiöldin ihailija haluaa tutkimusmatkan kaltaisen elämyksen ennen voimiensa hiipumista.

    Hautala ei nytkään selitä kaikkea auki. Kauhu on läsnä tässäkin teoksessa.

    Mukaan lähtee kokenut hylkimies Erik, joka himoitsee isoa saalista.

    Kiero vanhus, mutta hänellä on hyvä vene. Kuusitoistavuotias heiveröinen Ramiel tarvitaan lisävoimaksi.

    Seurue suuntaa Merenkurkun Valassaarilta pohjoiseen. On varhainen kevät, meri vielä jäässä. Venettä vedetään ja työnnetään. Välillä railo vapauttaa soutamaan, ja purje pullistuu. Silti matkasta kehittyy näännyttävä. Saalistakin ahnehditaan liikaa.

    Vaikka tiedän Hautalan lahjakkuuden ennestään, yllätyin komeaa kuvausta venekunnan ponnisteluista lumiaavikolla, railoissa ryskyvien jäämassojen uhkaamina. Luonnonvoimat alistavat kokeneetkin.

    Herkälle Ramielille hylkeitten verilöyly on raakaa nähtävää. Äärimmäisen rasittuneet mielet todistavat luonnon ilmiöitä, joita nuorukaisen sivullisuuteen samaistuva professori pyrkii selittämään tieteen näkökulmasta. Erikille ne ovat noituutta, jonka Ramiel oppi isältään.

    Hautala ei nytkään selitä kaikkea auki. Kauhu on läsnä tässäkin teoksessa.

    Kun väkivalta puhkeaa, jäätiköllä ollaan kuin Medusan lautalla: kuka jää henkiin vai jääkö kukaan. Kerronta on niin tehokasta ja psykologisesti pätevää, että se pakottaa lukijan elämään mukana.

    Marko Hautala: Samaelin kirja. 253 sivua. Tammi.
    Marko Hautala: Samaelin kirja. 253 sivua. Tammi. Kuva: Tammi
    Lisää aiheesta
    • Mysteeripolulla pimeä metsä avautuu - tai  sulkeutuu - heti verhon takana. Kukaan ei halua kohdata karmeaa kuokkamummoa.

      Vaasassa maksetaan pelosta - Kuokkamummo vaanii pimeässä

    • Filosofian tohtori Riikka-Maria Rosenbergin historiallinen romaani Vapaaherratar sijoittuu 1700–1800-lukujen vaihteen aateliskartanoon.

      Kirjallisuus | Uutuusromaani paljastaa aateliselämän varjopuolet – menestyskirjailija R.M. Rosenberg saa näkemään itsensä osana sukupolvien ketjua

      Tilaajalle
    • Tiina Salmi-Carlson asuu parinsadan metrin päässä lapsuudenkodistaan Mäntsälän Suokkiossa. Samoissa maisemissa vaikutti hänen isoisotätinsä Matilda, joka innoitti Salmi-Carlsonin kirjoittamaan samannimisen romaanin.

      Kirjallisuus | Isoisotäti Matilda käänsi Tiinan elämän suunnan – historiallinen romaani sai alkusysäyksen tanhuryhmästä ja postikorteista

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Marko Hautala
    Samaelin kirja
    historiallinen romaani
    kauhu
    hylkeenpyynti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki