• Vapunpäivän silliaamiaisella on pitkä historia, joka juontaa juurensa kieltolakiin ja krapulaiseen oloon

    Silliä on Suomessa syöty keskiajalta asti, vaikkei silli Suomen aluevesillä uiskentelekaan.
    Tilaajalle
    Silliaamiaisella silliä voi löytää monessa muodossa, kuten kuvan keskellä näkyvässä silli-perunaleivässä. Kuvituskuva.
    Silliaamiaisella silliä voi löytää monessa muodossa, kuten kuvan keskellä näkyvässä silli-perunaleivässä. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Ruoka
    1.5.202610:00
    Tuovi Mäkipere

    Vapunpäivän aamuna erityisesti korkeakoulukaupungeissa yksi jos toinenkin opiskelija aloittaa päivänsä silliaamiaisella eli tuttavallisemmin silliksellä. Koska edellisyön juhlinta on saattanut venähtää pitkäksi, pukukoodi on usein armollinen, eli elämää nähneet opiskelijahaalarit ovat aivan pätevä asu sillikselle ilmestymiseen.

    Miksihän kaikista raaka-aineista juuri vappuun yhdistetään juuri silli? Silliähän syödään myös jouluna ja juhannuksena.

    Ainakin sillin suolaisuudella lienee osuutta siihen, että vapunpäivänä ja muidenkin opiskelijarientojen jälkeisinä päivinä silliruuat maistuvat aamiaisella. Yhden jos toisenkin opiskelijan olotilassa saattaa nimittäin olla diplomaattisesti ilmaistuna toivomisen varaa edeltävän yön jäljiltä.

    1800-luvulla vapun pääasiallinen juhlapäivä oli vapunpäivä, eli 1. toukokuuta. Kuitenkin kieltolain aikaan vuosina 1919–1932 ylioppilaat ja kaupunkilaiset joutuivat keksimään vapun juhlintaan luovia ratkaisuja, joten juhlat siirtyivät ravintoloista koteihin ja juhlinta aloitettiin jo vapunaattona, eli huhtikuun 30. päivänä.

    Eihän kieltolain aikaisissa kotijuhlissa pelkällä vedellä juhlittu, joten suolaista silliä sisältävää aamiaista alettiin nauttia karkeloiden jälkeisenä aamuna. Tämä perinne on jatkunut meidän päiviimme asti.

    Reformaatiota edeltäneellä katolisella ajalla hyvin säilyvälle kalaruualle olikin kysyntää, sillä lukuisat paastot pakottivat kansan pidättäytymään lihansyönnistä päivä- tai jopa viikkokausien ajan.

    Silliä on Suomessa syöty vuosisatojen ajan, vaikkei silli kotimaan vesissä uiskentelekaan.

    Silli (Clupea harengus) on Pohjois-Atlantilla elävä parvikala. Silakka (Clupea harengus membras) puolestaan on murtoveteen sopeutunut sillin alalaji, jota tavataan Itämeressä Tanskan rannikolta Perämerelle asti. Silakka on silliä hidaskasvuisempi ja vähärasvaisempi.

    Suolan avulla säilötty silli saapui nykyisen Suomen alueella asuneiden ihmisten lautasille keskiajalla hansakaupan mukana. Reformaatiota edeltäneellä katolisella ajalla hyvin säilyvälle kalaruualle olikin kysyntää, sillä lukuisat paastot pakottivat kansan pidättäytymään lihansyönnistä päivä- tai jopa viikkokausien ajan.

    Keskiajalla Suomessa mutustettu silli oli yleensä tanskalaisten pyytämää, mutta 1600-luvulla alankomaalaiset ottivat sillinpyynnin ja -myynnin haltuunsa. Alankomaalaisen sillin ohella Suomeen laivattiin toistakin tutunkuuloista tuotetta, nimittäin salmiakkia. Ei siis ole sattumaa, että suomalaisille tuttu ärhäkänsuolainen salmiakki ei maailmalla maistu suomalaisten lisäksi oikein muille kuin alankomaalaisille.

    Sillinsyönnin pääsesongit ulottuvat Suomessa vapusta varhaisperunakauden loppuun sekä jouluun. Kuvituskuva.
    Sillinsyönnin pääsesongit ulottuvat Suomessa vapusta varhaisperunakauden loppuun sekä jouluun. Kuvituskuva.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Vuosisadat vierivät, mutta silli piti itsepäisesti pintansa suomalaisten ruokalautasilla. Sillinsyöminen saattoi pelastaa koko joukon suomalaisia riisitaudilta, sillä silli on melkoinen D-vitamiinipommi. Lisäksi kalasäilykettä saattoi nauttia ympäri vuoden ja niilläkin alueilla, joissa kalastusta ei erityisemmin harjoitettu.

    Suomalaiset kunnostautuivat itsekin sillinpyytäjinä. Jo 1920-luvulla suomalaisalukset lähtivät sillinpyyntiin Islannin aluevesille, ja sotien jälkeen 1950–1960-luvuilla elettiin suomalaisen sillinpyynnin ja silliteollisuuden kulta-aikaa. Tuolloin kotimaisin voimin pyydettyä ja jalostettua silliä myytiin monen merkkisenä.

    Islanti otti omat aluevetensä haltuun 1976, mutta islantilaisilta saatiin edelleen ostettua silliä myös Suomeen. Islanti pitää edelleen merialueistaan tiukasti kiinni, eikä saarivaltio ole liittynyt Euroopan unioniin muun muassa siitä syystä, etteivät EU-lainsäädännön lonkerot pääsisi vaikuttamaan maan kalastuselinkeinoon.

    Kaikki Suomessa 1970-luvulta alkaen myyty silli on ollut muiden kalastamaa. Nykyään ainoa Suomessa silliä jalostava yritys on Naantalin Röölässä päämajaansa pitävä Suomen Sillikonttori.

    Lähteet: Seura 18.6.2020, Yliopiston almanakkatoimisto, Kylli: Suomen ruokahistoria (2021)

    Lisää aiheesta
    • Silliä syödään eniten uusien perunoiden kanssa, mutta myös voileivän päällä.

      Elintarviketeollisuus | Silli maistuu suomalaisille muunkin kuin perunoiden kanssa – miehet ahnaampia sillin kuluttajia

    • Raparperi virkistää kotona valmistettua silliä.

      Reseptit | Valmista herkullista silliä itse: Tämä resepti kannattaa ottaa kesäksi talteen

    • Suomalaisten sillimaku on kehittynyt omanlaisekseen kahden vahvan sillikulttuurin välissä.

      Ruoka | Tämä ravinteikas kala oli ennen suomalaisten arkiruokaa, mutta nykyään sitä purkitetaan Suomessa enää yhdessä paikassa

      Tilaajalle
    • Sillivoileivissä on rutkasti makua.

      Reseptit | Sillivoileipä, smörrebröd, on täydellinen viikonloppuherkku – näin valmistat sitä kotona

    Artikkelin aiheet
    vappu
    silli
    suomen ruokahistoria
    silliaamiainen
    kieltolaki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle