

Torstai on Siilinjärven Pöljän koulussa erityisen odotettu päivä. Silloin jokainen luokka omalla vuorollaan saa kivuta pihalle pysäköineen kirjastoauton kyytiin ja vaihtaa vanhan pulpettikirjan uuteen.
Auton sisällä hyllyt on täytetty lapsia ja nuoria kiinnostavilla kirjoilla, sillä kirjastoauto pysähtyy vain päiväkotien ja koulujen pihoilla.
”Monelle lapselle kirjastoauto on ainut paikka, jossa käydä kirjastossa”, Pöljän koulun rehtori ja ensimmäisen luokan opettaja Tarja Piiroinen sanoo.
Vaikka kirjastoauto on odotettu vieras kaikilla pysäkeillään, on mahdollista, että sen tarina päättyy vuodenvaihteessa. Siilinjärven talouden tasapainottamissuunnitelman mukaan kirjastoauton lakkauttamisesta saataisiin säästöjä vuodesta 2026 lähtien.
Varsinaista päätöstä lakkauttamisesta ei ole tehty, mutta 21-vuotias auto alkaa olla jo niin vanha, että yllättävä konerikko päättäisi sen matkan jo tämän vuoden puolella.
”Uusi auto maksaa arviolta 600 000 euroa. Kunta on säästökuurilla vielä useamman vuoden eli on erittäin epätodennäköistä, että uutta autoa lähdettäisiin hankkimaan”, kirjastotoimenjohtaja Jarkko Nevalainen sanoo.
Kirjastoauton reitillä on kahdeksan koulua, kaksi esikoulua ja kymmenen päiväkotia. Siilinjärven kirjastojen kokonaislainaus oli viime vuonna 370 000 kappaletta, ja niistä vähän yli 70 000 lainattiin kirjastoautosta.
Voiko tulevaisuudessa siintää Suomi, jonka maanteillä ei kierrä enää yksikään kirjastoauto?
Siilinjärvi ei ole suinkaan ainoa kunta, jossa on jouduttu pelkäämään kirjastoauton kohtalon puolesta.
Kirjastoautojen määrä on 25 viime vuodessa pudonnut lähes puoleen. Vuonna 1999 Suomea kiersi 203 kirjastoautoa, mutta viime vuonna liikenteessä oli enää 118 autoa.
Kirjastoautokatoon on kaksi keskeistä syytä, sanoo Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juha Manninen.
Ensinnäkin kuntien heikentynyt taloustilanne on ajanut monet kunnat lakkauttamaan kirjastoauton. Joissain kunnissa palvelu on saatu säilytettyä jakamalla kirjastoauto kahden tai kolmen kunnan kesken.
”Tokihan se tarkoittaa, että aukioloaikoja on jaettavaksi vähemmän, kun kouluja, lähiöitä ja kyliä on enemmän”, Manninen huomauttaa.
Samaan aikaan monien kuntien reuna-alueilla väestö on vähentynyt ja kyläkouluja lakkautettu.
”Silloin voidaan ajatella, että autolle ei ole enää tarvetta. Kun auto tulee käyttöikänsä päähän tai henkilökunta jää eläkkeelle, autoa ei enää uusita.”

Kun Sotkamon kunnan Jäläkiviisas-kirjastoauto hajosi lopullisesti kesäkuun alussa, pohdittiin Kainuussa yhteistä autoa naapurikunnan kanssa.
Onnekkaan sattuman kautta kunnassa alkaa kiertää lokakuun alussa sotkamolaisille uusi kirjastoauto, joka ostettiin Pudasjärveltä.
”Kirjastovirkailijamme huomasi lehdessä jutun, jossa kerrottiin Pudasjärven kirjastoauton tulevan myyntiin syksyn aikana. Kuljettajamme kävi sen koeajamassa ja kunnanvaltuusto myönsi auton ostoon lisämäärärahan”, kertoo Sotkamon kirjastotoimenjohtaja Anita Aho.
Sotkamossakin kirjastoauto on erityisen tärkeä koulujen ja varhaiskasvatuksen kannalta. Kirjastoautosta lainattu aineisto on noin 25 prosenttia koko kirjaston lainamääristä.
Pudasjärvellä lakkautettava kirjastoauto oli siis sotkamolaisten onni.

Kirjastopalveluita tuodaan ihmisen lähelle autolla ympäri maailmaa, mutta ilmiö on silti Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtajan mukaan leimallisesti pohjoismainen.
”Suomi on kirjastopalveluiden menestystarina. Kun hyvinvointivaltiota rakennettiin 1960-luvulla, kaikkiin kyläkeskuksiin ei ollut mahdollista tehdä lähikirjastoja. Kirjastoautojen avulla palvelu on tuotettu harvaan asutulle maaseudulle ja lähiöihin”, Manninen sanoo.
Hänen mukaansa myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on ollut runsaasti kirjastoautoja, mutta niissäkin autojen määrä on vähentynyt.
Voiko tulevaisuudessa siintää Suomi, jonka maanteillä ei kierrä enää yksikään kirjastoauto?
”On se mahdollista, mutta en pidä sitä todennäköisenä lähitulevaisuudessa. Suomen kokoisessa maassa kirjastoautoille on tarvetta moneksi vuosikymmeneksi, miksei vaikka sadaksi vuodeksi”, Manninen sanoo.

Kirjastoautojen kohtalonkysymys on siis raha. Kunnat saavat kirjastotoimen hoitamiseen valtionosuusrahoitusta, mutta siitä ei ole korvamerkitty osaa juuri kirjastoautoille.
Opetus- ja kulttuuriministeriöltä on aiemmin voinut hakea erityisavustusta kirjastoauton hankintaan. Tällä hetkellä tuollaista avustusta ei kuitenkaan ole.
”Se olisi kätevin ja helpoimmin nimettävä keino kirjastoautojen auttamiseksi”, Manninen sanoo.
Kirjastoalan ammattilaisten ja opettajien mielestä kirjastopalveluita ei pitäisi kuitenkaan arvioida vain euronkuvat silmissä.
”Kunnissa pitäisi tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta ymmärtää lukutaidon ja lukuharrastuksen merkitys kunnan hyvinvoinnissa. Syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta kirjastoauton lopettaminen voi olla hyvin lyhytnäköinen päätös”, Manninen huomauttaa.
”Veikkaan, että koko ajan on enemmän perheitä, jotka eivät käy kirjastossa.”
Pöljän koulun rehtori Tarja Piiroinen on opettanut lapsia lukemaan yli 30 vuotta. Hänen mielestään kirjaston hyllyjen tutkiminen on tärkeä osa lukemisen oppimista ja sivistystä.
”Käymme kirjastoautossa viikoittain ja mietimme lasten kanssa, mitä kirjoja lainataan. Lapset saavat tutustua monenlaisiin kirjoihin”, Piiroinen sanoo.
Liki tuhat ihmistä allekirjoitti adressin Siilinjärven kirjastoauton pelastamisen puolesta. Myös useamman koulun oppilaat olivat laatineet oman adressinsa.
Osa perheistä käy lasten kanssa kirjastossa kunnan keskustassa reilun kuuden kilometrin päässä koululta, mutta kaikki eivät. Kirjastoauto on antanut lapsille tasapuolisen mahdollisuuden tutustua uusiin kirjoihin.
”Nykyvanhemmilta työelämä ottaa paljon ja aika on kortilla. Ihmiset priorisoivat asioita eri tavalla. Veikkaan, että koko ajan on enemmän perheitä, jotka eivät käy kirjastossa”, Piiroinen harmittelee.