Lunki-kirjastoauto kiertää Forssan ja Tammelan kyliä. Kuva: Sanne Katainen
Kirjastot laajenevat kylille kumipyörillä – kirjastoautojen määrä on vähentynyt puoleen
Kirjastoauto on tilaihme ja tietopankki, josta saa henkilökohtaista palvelua. Autoon mahtuu noin 10 prosenttia kivijalkakirjaston valikoimasta, joten henkilökunnan on tunnettava asiakkaiden tarpeet tarkkaan.Tilaajalle
Siiri, Anni ja Martta Musakka kävivät Tammelan kirjastoauto Lunkissa. Kuva: Sanne KatainenKirjastosta tulee yleensä ensimmäisenä mieleen jyhkeä rakennus, joka on pysynyt paikallaan vuosikymmeniä. Suomessa ajatus kirjaston pysyvästä sijainnista on kuitenkin hieman kyseenalainen.
Suomen kirjastoverkosto yltää nimittäin paljon kirjastorakennuksia laajemmalle alueelle. Kirjastoautojen reittiverkosto kattaa monenlaista kylänraittia, seurojentaloa ja entistä kauppaa Utsjoelta Raaseporiin ja Korsnäsistä Ilomantsiin.
Kirjastoauto on erityisesti kylien, lähiöiden, päiväkotien ja koulujen palvelu, joka menee ihmisten luo, kuvailee Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juha Manninen. Kirjastoautojen historia juontaa juurensa 1960-luvulle, jolloin hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin ja muun muassa kirjastoverkostoa tihennettiin.
”Joka kylään ei kuitenkaan ollut tarkoituksenmukaista rakentaa kirjastorakennusta, joten avuksi tulivat kumipyörät”, Manninen kuvailee.
Hänen mukaansa Suomi on kirkkaasti Pohjoismaiden ykkönen kirjastoautojen määrässä pinta-alaan nähden ja myös autoissa tehtyjen lainausten määrissä. Kirjastoautot turvaavat erityisesti lasten kirjastonkäyttöä, sillä jos palvelu tulee riittävän lähelle, pysäkille voi lähettää hyvinkin pienen lapsen yksin.
Kulttuurista puhuttaessa unohtuu usein, että kulttuuria on sellainenkin ilmainen palvelu kuin kirjasto, Manninen huomauttaa.
”Monelle haja-asutusalueen asukkaalle kirjastoauto on ainoa kulttuuripalvelu.”
”Monelle haja-asutusalueen asukkaalle kirjastoauto on ainoa kulttuuripalvelu.”
Kirjastoautojen määrässä on kuitenkin tultu alas 1990-luvun alun huippuvuosista, jolloin liikkuvia kirjastoja huristeli Suomen teillä 230 kappaletta. Nykyään määrä on noin 120.
Kirjastoautojen pysäkkiverkosto on äärimmäisen joustava, Manninen kuvailee. Hiljenneitä pysäkkejä täytyy poistaa käytöstä, mutta vastaavasti uusia voidaan perustaa esimerkiksi alueelle, johon avataan uusi senioritalo tai jonne muuttaa paljon lapsiperheitä.
Tarjonta ruokkii Mannisen mukaan kysyntää. Jos kirjastoauto on ennen pysähtynyt vaikkapa kerran viikossa ja nyt enää joka toinen viikko, osa asiakkaista ei tietenkään enää pääse paikalle ja osa yksinkertaisesti unohtaa koko palvelun.
Mannisen mukaan joskus kunta lopettaa kirjastoautopalvelun siksikin, että auton henkilökunta jää eläkkeelle, eikä uusia palkata tilalle. Joskus taas naapurikunnat ryhtyvät yhteistyöhön ja yhdistävät kirjastoautopalvelunsa kulujen pienentämiseksi. Tällöin pysäkkiaikaa ei tietenkään riitä yhteen kuntaan valtavasti, mutta ainakin palvelu on vielä tarjolla.
”Älylaitteet vievät aikaa lukemiselta ja lukutaito vähenee.”
”Kirjaston saavutettavuuden merkitys on kaikkea muuta kuin vähäpätöinen, sillä älylaitteet vievät aikaa lukemiselta ja lukutaito vähenee. Kuten tiedetään, ennaltaehkäisy tulee halvemmaksi kuin virheiden korjaaminen”, Manninen tiivistää.
Yhteen kirjastoautoon mahtuu 3 500–4 000 teosta aikakauslehdistä tiiliskiviromaaneihin. Vertailun vuoksi: Tilastokeskuksen (10.6.2015) mukaan yhdessä kivijalkakirjastossa on keskimäärin yli 45 000 teosta.
Kirjastoauton henkilökunnan on siis tunnettava asiakkaidensa tarpeet ja mieltymykset erittäin tarkkaan, sillä autoon ei mahdu mitään ylimääräistä.
”Kirjastoautosta saakin äärimmäisen henkilökohtaista palvelua”, Manninen kuvailee.
Kirjastoauto on siis kulkupeli, johon mahtuu enemmän tietoa kuin mitä tavallinen ihminen pystyi muutama sukupolvi sitten koko elämänsä aikana saavuttamaan. Näihin liikkuviin tietopankkeihin liittyen melkoisen kulttuuriteon on tehnyt tamperelainen Kari Paavola, joka on ylläpitää Suomen kirjastoautot -tietokantaa.
Paavola innostui isoista autoista jo pikkupoikana, ja vähitellen kiinnostus onnikoita kohtaan laajeni valokuvaamiseksi ja tarkoiksi taulukoiksi, joihin hän kirjasi kiinnostavista linja-autoista autoista vuosi vuodelta enemmän rekisteri-, kylki- ja valmistusnumeroita, käyttöönottovuosia sekä kori- ja vuosimalleja.
Harrastus lähti aivan uusille kierroksille viitisentoista vuotta sitten, sillä hänen ottamiaan kuvia julkaistiin vuonna 2009 ilmestyneessä Suomen kirjastoautot -teoksessa. Tilastonikkarina Paavola ajatteli, että hän voisi koota kirjastoautoille pyhitetyn sivuston, jossa olisi kootusti tiedot sekä käytössä olevista että käytöstä poistetuista Suomen kirjastoautoista.
Suomessa kiertää noin 120 kirjastoautoa. Vielä 90-luvulla määrä oli miltei tuplat. Kuva: Petteri KivimäkiVuosina 2011–2013 Paavolan jotakuinkin kaikki vapaa-aika kului tietokannan kokoamisessa. Kirjastot kävivät hänelle tutuksi myös siinä mielessä, että hän kahlasi läpi valtavan määrän kotiseutuhistoriikkeja eri puolilta maata ja etsi tietoa vanhojen kirjastoautojen malleista ja palvelusvuosista. Kirjastoauto voidaan rakentaa linja-auto- tai kuorma-autoalustalle, ja kaikkien tiedot piti saada ylös.
Ei Paavola sentään kaikkea työtä yksin tehnyt. Tällä hetkellä Suomen kirjastoautot -tietokannan valokuvista hieman yli puolet on muiden kuin Paavolan ottamia. Kuvia lähettävät muut linja-autoharrastajat ja kirjastojen henkilökunta.
Tällä hetkellä kirjastoautorintamalla on varsin hiljaista, sillä viime vuosina Suomeen on yleensä putkahtanut muutama uusi kirjastoauto vuodessa.
Kirjastoautojen kuljettajat tuntevat asiakkaidensa kirjamaun ja valikoimaa päivitetään sen mukaisesti. Kuva: Sanne KatainenKirjastoautojen suhteen Paavolalla on suosikkinsa. Ensinnäkin linja-autopohjalle rakennetut kirjastoautot ovat hänestä kiinnostavamman näköisiä kuin kuorma-autopohjalle pykätyt serkkunsa.
Lisäksi kirjastoautosta kannattaisi hänen mielestään teipata tai maalata kiinnostavan näköinen, jotta se herättää varmasti ohikulkijoiden mielenkiinnon ja samalla houkuttelee uusia asiakkaita. Tällä hetkellä Paavolan suosikkiauto on Joensuussa ajeleva keltasävyinen ja kissoilla koristeltu Mysteeri-niminen auto.
Kirjastoauton virka-aika on Paavolan mukaan yleensä 15 vuotta, mutta autolle on yleensä käyttöä sen jälkeenkin. Tavallisella linja-autolla on siinä vaiheessa ajettu jopa kolme miljoonaa kilometriä, kun taas kirjastoauton mittarissa saattaa olla vain 200 000–300 000 kilometriä.
”Kun ura kirjastoautona on ohi, moni ostaa sen mielellään matkailuautoksi”, Paavola lisää.
Kari Paavolan ylläpitämään Suomen kirjastoautot -tietokantaan voi tutustua täällä.
- Osaston luetuimmat
