• Sakon uutta rynnäkkökivääriä on tarjottu myös Ison-Britannian armeijalle

    Asevalmistajan Sakon kivääreitä myydään yhä enemmän viranomaisille. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on kiihdyttänyt sotilasaseiden menekkiä.
    Tilaajalle
    Sakon tuotekehitysjohtaja Miikka Tamminen esittelee uutta, Nato-yhteensopivaa ARG-sarjan kivääriä.
    Sakon tuotekehitysjohtaja Miikka Tamminen esittelee uutta, Nato-yhteensopivaa ARG-sarjan kivääriä. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Yritykset
    30.11.202513:16
    Jussi Vehkala
    Riihimäki

    Euroopan suurin kiväärinvalmistaja Sako on tehnyt aseita Riihimäellä kohta sata vuotta. Yrityksen historia on alkanut sotilasaseista, kuten alkuperäinen nimi, Suojeluskuntain ase- ja konepaja oy, antaa ymmärtää.

    Kansainväliseksi vientiyritykseksi Sako on kasvanut valmistamalla metsästys- ja urheiluammuntaan tarkoitettuja kiväärejä. Näihin Sako- ja Tikka-brändit yleensä yhdistetään.

    Korona-aikana siviilikivääreitä myytiin ennätysmääriä. Viime vuonna myynti alkoi tasaantua, ja Sako joutui lomauttamaan henkilöstöään.

    Uutta puhtia liiketoimintaan on saatu nyt muualta. Jo vajaa kolmannes liikevaihdosta tulee aseiden myynnistä eri maiden puolustusvoimille ja muille viranomaisille.

    ”Pari viime vuotta puolustus- ja viranomaispuoli on kasvanut huomattavasti. Sen osuus on jatkossakin entistä suurempi”, sanoo Sakon toimitusjohtaja Juha Alhonoja.

    Tehdaspäällikkö Jussi Sinisalo (vas.) ja Sakon toimitusjohtaja Juha Alhonoja veivät MT:n toimittajan ja kuvaajan kierrokselle kivääritehtaalle.
    Tehdaspäällikkö Jussi Sinisalo (vas.) ja Sakon toimitusjohtaja Juha Alhonoja veivät MT:n toimittajan ja kuvaajan kierrokselle kivääritehtaalle. Kuva: Sanne Katainen

    Viranomaispuolella Sako on toimittanut entuudestaan TRG-tarkkuuskivääriä yli 60 maahan.

    Uutena tuotteena ovat tänä syksynä virallisesti lanseeratut ARG-sarjan kiväärit. Kivääreitä valmistetaan parhaillaan Ruotsin armeijalle, ja Suomen Puolustusvoimat seuraa perässä. Aseilla korvataan vanhat RK-malliset kiväärit.

    Sako on tehnyt rynnäkkökiväärejä viimeksi 1990-luvulla.

    ”Olemme palanneet juurillemme”, Alhonoja toteaa.

    ”Pari viime vuotta puolustus- ja viranomaispuoli on kasvanut huomattavasti.”

    Juha Alhonoja

    Onko Suomessa valmistetulle rynnäkkökiväärille kysyntää muuallakin ulkomailla?

    ”En voi sanoa muuta kuin sen, että kiinnostus on ollut hyvää uudelle tuotteelle. Muita kauppoja ei ole vielä julkistettu”, Alhonoja sanoo.

    Ukrainan sota on saanut eurooppalaiset armeijat tarkastelemaan kalustoaan, ja aika on sikäli kiväärien valmistajalle otollinen.

    Esimerkiksi Ison-Britannian puolustusministeriö on aloittanut projektin nykyisen jalkaväen rynnäkkökiväärin korvaamiseksi. Sakon uutta kivääriä on tarjottu ehdokkaaksi hankkeeseen.

    ”Toki tuollainen iso länsimainen armeija kiinnostaa meitä samoin kuin useaa muutakin valmistajaa, ja tarjoamme omaa ratkaisuamme.”

    Kuvassa ARG-kiväärien alumiinisia aihioita, joista koneistetaan aseen niin sanottu yläosa (englanniksi upper).
    Kuvassa ARG-kiväärien alumiinisia aihioita, joista koneistetaan aseen niin sanottu yläosa (englanniksi upper). Kuva: Sanne Katainen

    Ukrainan sota ja kasvavat puolustusmenot eivät Alhonojan mukaan kuitenkaan vaikuta käsiaseiden myyntiin yhtä suorasti kuin monien muiden puolustustarvikkeiden.

    ”Sotilailla on kaikilla entuudestaan aseet olemassa, eikä heille osteta toista asetta rinnalle. Kasvuprosentti on rauhallisempi kuin monessa muussa tarvikeryhmässä, jossa ostetaan nyt lisää moninkertaisesti enemmän.”

    ”Meidän mahdollisuutemme päästä tekemään kauppaa tulee vasta silloin, kun armeija uusii jalkaväen asejärjestelmää.”

    Rynnäkkökiväärin uusiminen on armeijalle pitkä ja harkittu prosessi. Ostopäätös kantaa kauas, eikä sitä tehdä yhdessä yössä.

    ”Suomen Puolustusvoimien rynnäkkökiväärejä on tehty 1960-luvulta lähtien, ja 1997 lopetimme niiden valmistamisen. Aseet ovat edelleen käytössä. Tämä antaa hyvän käsityksen aikaikkunasta.”

    Riippumatta Ukrainan sodasta rynnäkkökiväärien uusimiset tulevat eri maiden armeijoille jossakin kohtaa eteen. Sota on saanut aikaan sen, että armeijat aikaistavat uusiin asejärjestelmiin siirtymistä.

    Tarkan kiväärin salaisuus piilee piipun sisällä. Sakon piiput kylmätaotaan, eli rihlaus hakataan piipun sisälle muotin avulla.
    Tarkan kiväärin salaisuus piilee piipun sisällä. Sakon piiput kylmätaotaan, eli rihlaus hakataan piipun sisälle muotin avulla. Kuva: Sanne Katainen

    Puolustusteollisuuden myynnissä on omat haasteensa. Maiden hankintapäätöksiä ohjaavat huoltovarmuus ja vientipolitiikka.

    ”Jos jokin maa päättää, että pitää käyttää kotimaista tuotantoa Pohjoismaiden ulkopuolella, silloin olemme heikommassa kilpailuasemassa, vaikka tuote olisi hyvä. Tämä eroaa siviilipuolesta, missä hyvä tuote kantaa.”

    Jos esimerkiksi Iso-Britannia päätyisi valitsemaan armeijalleen Sakon kiväärin, valmistus ei välttämättä tapahtuisi täysin Suomessa.

    ”He varmaan haluaisivat, että jotakin tehtäisiin heidän maallaan. Mikä se raja sitten olisi, olisiko komponenttien valmistus Suomessa ja kokoonpano Isossa-Britanniassa. Tästä heillä ei ole mitään päätöstä, se on osa myöhempää neuvottelua.”

    ARG-kiväärien osalta yritys näkee mahdollisuuden siinä, miten Ruotsi ja Suomi ovat sitoutuneet asehankintoihin.

    Sako valmisti viime vuonna 135 000 kivääriä.
    Sako valmisti viime vuonna 135 000 kivääriä. Kuva: Sanne Katainen

    ”Tiedetään, että huollettavuuden takia kalustojen halutaan olevan yhdenmukaisia maiden välillä. Tässä nähdään mahdollisuus, että muitakin maita tulisi mukaan. Puolustusyhteistyön tiivistyminen tukee siis meidän liiketoimintaamme.”

    Koska prosessit kiväärien toimittamiseen armeijoille ovat pitkiä ja monivaiheisia, tuotantokapasiteettia ehditään tarvittaessa rakentaa suurta tilausta varten.

    ”Tarkkuus ja toimintavarmuus ovat kaksi pääasiaa, miksi näitä aseita ostetaan.”

    Miikka Tamminen

    Sakon tuotekehitysjohtaja Miikka Tamminen kertoo, että ARG-sarjan kiväärien kehittäminen aloitettiin jo viime vuosikymmenen puolella. Sattumalta ajoitus oli hyvä.

    Ase on AR-tyyppinen, ja siihen voidaan vaihtaa saman asetyypin mukaisia osia ja lisäosia.

    ”Monet Nato-maat ovat siirtyneet AR-kivääreihin, ja se näyttää olevan yleinen suuntaus. AR-alustan valinta on osoittautunut meille oikeaksi ratkaisuksi”, Tamminen sanoo.

    Lyhenne ARG tulee sanoista arctic rifle generation, joka tarkoittaa arktisten kiväärien sukupolvea.

    ”Talvi on kaikkien mekaanisten laitteiden vihollinen. Olemme lähteneet siitä, että kehitetään ase Pohjolan olosuhteisiin. Kehitys on liittynyt laukaisukoneistoon ja liikkuviin osiin.”

    Miikka Tamminen kertoo Sakon valmistavan kiväärien kriittiset komponentit itse. Synteettiset osat kuten perä ja kahva tulevat alihankkijoilta. Tarvittaessa ase voidaan valmistaa täysin kotimaisesti.
    Miikka Tamminen kertoo Sakon valmistavan kiväärien kriittiset komponentit itse. Synteettiset osat kuten perä ja kahva tulevat alihankkijoilta. Tarvittaessa ase voidaan valmistaa täysin kotimaisesti. Kuva: Sanne Katainen
    TRG-tarkkuuskivääri on Sakon kruununjalokivi. Aseen ensimmäinen malli lanseerattiin 1980-luvulla. Asetta valmistetaan paljon kaliiperissa 338. Lapua Magnum.
    TRG-tarkkuuskivääri on Sakon kruununjalokivi. Aseen ensimmäinen malli lanseerattiin 1980-luvulla. Asetta valmistetaan paljon kaliiperissa 338. Lapua Magnum. Kuva: Sanne Katainen

    Sakolla on olosuhdeampumarata, jossa asetta on testattu äärimmäisissä olosuhteissa. Aseella on ammuttu 55 asteen pakkasessa ja 70 asteen kuumuudessa, jäässä ja mudassa.

    ”Tarkkuus ja toimintavarmuus ovat kaksi pääasiaa, miksi näitä aseita ostetaan”, Tamminen kiteyttää viranomaisten vaatimuksia.

    Kiväärien tarkkuus syntyy tuotannon tarkkuudesta, kuten käy ilmi kierroksella tehtaan tiloissa.

    Tehtaan alkupäässä automatisoidut robotit työstävät kiväärien metalliosat muotoonsa. Ihmissilmä varmistaa joka osan, ja tarvittavat loppuviilaukset tehdään käsin.

    ”Moderni konepajateollisuus kohtaa käsityöperinteen”, sanoo toimitusjohtaja Juha Alhonoja.

    Henna Ojala (vas.) ja Annika Himanen tarkistavat juuri valmistuneita piippuja. Kone ei ole korvannut harjaantunutta silmää, joka näkee mahdolliset epätasaisuudet ja virheet.
    Henna Ojala (vas.) ja Annika Himanen tarkistavat juuri valmistuneita piippuja. Kone ei ole korvannut harjaantunutta silmää, joka näkee mahdolliset epätasaisuudet ja virheet. Kuva: Sanne Katainen

    Erilaisten vaiheiden kautta osat, kuten lukkokehys, lukko ja piippu, päätyvät valmiina kokoonpanoon. Jokainen ase testataan ampumalla ylipainepatruunoilla kestävyyden varmistamiseksi.

    Tämän lisäksi aseilla tehdään erillinen tarkkuusammunta. Kaikkien aseiden täytyy käydä alle kulmaminuutin, joka tarkoittaa alle 29 millimetrin kasaa sadassa metrissä.

    Jokainen työvaihe, jossa kivääri tai sen osa on ihmisen käsissä, toimii osana laadunvalvontaa.

    Riihimäen tehtaan lisäksi Sakolla on lataamo Hausjärvellä, jossa valmistetaan patruunoita. Muuramessa valmistetaan kiväärien laukaisukoneistot.

    Sako työllistää tällä hetkellä yli 400 henkilöä. Yli 90 prosenttia yrityksen myynnistä menee vientiin. Yrityksen omistaa italialainen Beretta Holding -konserni.

    TRG-tarkkuuskiväärin lukkoja työn alla Sakon Riihimäen-tehtaalla.
    TRG-tarkkuuskiväärin lukkoja työn alla Sakon Riihimäen-tehtaalla. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Viljami Oravalla on monta työtä kesken. Pöydällä lepää omaan käyttöön tehty kivääri, käsissä on asiakastyö.

      Koulutus | ”Opiskelijoita on haettu töihin jopa kesken opintojen” – aseseppä saa koulusta opit moneen työhön

    • Helsingin Kansalaistorilla oli vuonna 2023 näytillä Ukrainan sodassa tuhottu venäläispanssarivaunun T-72B3:n raato.

      Yhteiskunta | Moni suomalainen pelkää nyt suursotaa – mikä se on? Sotatieteilijä kertoo

      Tilaajalle
    • Metsästyskäyttöön ei Ruotsissa saa jatkossa uusia lupia AR-15-tyyppisiin aseisiin.

      Erä | Mediat: Ruotsi perääntyy AR-15-tyyppisten aseiden pakkolunastuksesta

    • Kimmo Laaksosen vasemmassa kädessä oleva 6,5 mm jousitoiminen kivääri edustaa suurinta ilma-aseen kaliiperia Suomessa. Oikealla 5,5 mm ase, jonka luoti lähtee 305 metriä sekunnissa.

      Erä | Paineilmakäyttöinen ilmakivääri on jyry ase

      Tilaajalle
    • ”Ukrainan sodan suomalaiset veteraanit ovat luennoissaan korostaneet fyysisen toimintakyvyn merkitystä”, Pekko Vehviläinen kertoo.

      Harrastukset | ”Suomen mitatuin mies” juoksee nyt rynnäkkökiväärin kanssa metsissä

      Tilaajalle
    • Partioryhmän jäsen ampumassa C19-kiväärillään.

      Erä | Kanadan aluevartijoiden Tikka-kivääreissä havaittu ongelmia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Sako Oy
    Ukrainan sota
    Kiväärit
    puolustusteollisuus
    vientiteollisuus
    ARG-kivääri
    TRG-kivääri
    Aseet
    Armeijat ja aseelliset joukot
    Tuliaseet
    Harrastusaseet
    Suomen puolustusvoimat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy