
Moni on ehkä joskus havahtunut siihen, että on ajautunut puhumaan pahaa puolisostaan ystävälle tai muulle läheiselle – usein edes tarkoittamatta sitä.
Pahan puhumisen määritelmä on haastavaa, sillä jokainen ymmärtää sen omalla tavallaan. Etiikassa pahan mielletään aiheuttavan jotain vahinkoa toiselle. Kristillisessä perinteessä sen ymmärretään olevan seurausta syntiinlankeemuksesta, joka varjostaa koko maailmaa.
Saako puolisosta puhua pahaa ystävälle?
Forssan seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksen pari- ja perhepsykoterapeutti Anja Nwosen mukaan on normaalia, jos ärtyneessä tai väsyneessä mielentilassa puhuu puolisosta ikävään sävyyn ystävälle.
”Jos on vaikkapa puintiaika tai muuten kiireistä, ei välttämättä löydy aikaa puhua suoraan kumppanin kanssa. On arvokasta, että on luotettava ihminen, jolle sanoa suoraan, että puoliso ei ymmärrä minua tai en jaksa tätä.”
Terveystalon psykologi ja psykoterapeutti Lotta Heiskasen mukaan on hyvä miettiä, millaisia seurauksia ja vaikutuksia parisuhteelle tai esimerkiksi lapsille on, jos puhuu pahaa puolisosta.
”Pahan puhuminen yleensä pahentaa ristiriitoja. Se on juoruamista tai mustamaalaamista. Lasten ei pitäisi joutua kuuntelemaan toisen vanhemman mustamaalaamista. Lapsesta se usein tuntuu siltä kuin osaa hänestä mustamaalataan, sillä hänessä on puolet molempia vanhempia”, Heiskanen sanoo.
Esimerkiksi sosiaalisen median julkaisuissa voi tulla kyseeseen kunnianloukkaus tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, jos nälvii toista julkisesti.

Jos huomaa halveksuvansa puolisoa ja tekee mieli puhua toisesta toistuvasti pahaa, se on hälytysmerkki, ettei suhteessa mene hyvin, Forssan seurakunnassa työskentelevä Nwose sanoo.
”Silloin kannattaa hakea apua”, hän kehottaa.
Nwosen mukaan rakentavampaa olisi puhua suoraan puolisolle mieltä painavista asioista. Monelle se on kuitenkin vaikeaa. On hyvä pysähtyä pohtimaan, mistä vaikeus puhua suoraan johtuu.
”Eikö uskalla vai osaa jutella ongelmista? Riitojen pelko tai kokemukset, ettei tule kuulluksi, voivat estää puheeksi ottamista. Vaikeista asioista puhumista voi harjoitella vaikkapa pariterapiassa”, hän ehdottaa.
Moni parisuhteessa elävä ymmärtää pahan puhumisen myös väärin.
”Tällainen lause on tullut monesti vastaan: en haluaisi puhua pahaa puolisostani mutta...”
Myöhemmin selviää, että suhteessa on henkistä väkivaltaa. Nwose korostaa, että henkisestä väkivallasta puhuminen ei ole pahan puhumista. Ensimmäinen askel kohti toipumista on, että kertoo väkivallasta jollekin.
”Meillä on Suomessa niin paljon puhumattomuuden kulttuuria, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Monesti ajatellaan, että oman perheen ongelmista puhuminen on vaarallista”, Nwose sanoo.
”Tällainen lause on tullut monesti vastaan: en haluaisi puhua pahaa puolisostani mutta...”
Nwosen mukaan moni kokee henkisestä väkivallasta kertomisen olevan pahan puhumista, koska tekijä usein syyllistää kaikesta ja saa puolison tuntemaan itsensä vääräksi ja huonoksi.
”Etenkin maatiloilla on tunnistamattomia henkisen väkivallan muotoja. Näihin voivat vaikuttaa sukupolvien väliset suhteet, talousongelmat ja kuormitus”, hän pohtii.
Henkinen väkivalta maatilallakin saattaa näyttäytyä hänen mukaansa siten, että perhe joutuu olemaan varpaisillaan pelätessään puolison reaktioita tai loukkaantumista.
”Henkinen väkivalta voi olla ankaraa mustasukkaisuutta, kontrollointia, päiväkausien mykkäkoulua tai voimakasta herkkyyttä loukkaantua kaikesta.”
Ensimmäinen askel kohti toipumista on, että kertoo väkivallasta jollekin.
”Ihmiset saattavat pitkään elää tällaisen puolison kanssa eivätkä uskalla puhua ystävillekään kurjasta tilanteesta”, hän tietää.

Heiskanen suosittelee pohtimaan tasapainoa siinä, miten kunnioittaa puolison yksityisyyttä ja parisuhteen molemminpuolista luottamusta. Samalla pitäisi sallia itselleen mahdollisuus peilata jonkun luotettavan aikuisen kanssa ajatuksia.
”Ystävälle puhuminen voi olla avartavaa. Silloin ymmärtää, että jokaisessa suhteessa on omanlaisia vahvuuksia. Toisilla toimii huumori, toisilla on hyvä vastuunjako, toiset osaavat puhua tunteistaan. Mikään parisuhde ei täytä kaikkia tarpeitamme. Pettymyksiä ja ärsyyntymisiä tulee väistämättä”, Nwose lisää.
Nwosen mukaan kasvokkain ystävän kanssa puhuminen on paras vuorovaikutuksen väline, mutta jos siihen ei ole mahdollisuutta, puhelu on hyvä vaihtoehto.
”Monet kertovat, että kävelylenkki ystävän kanssa samalla jutellen rauhoittaa.”
Pari- ja perhepsykoterapeutin mielestä seksi voi olla aihe, jota ei kannata jakaa ystävälle.
”Jos suhteessa on seksuaalista väkivaltaa, siitä on todella tarpeellista kertoa ystävälle. Mutta seksi ylipäätään on niin intiimi ja puolisoiden välinen tärkeä asia, että kannattaa pohtia, haluaako sitä jakaa ystävälle.”
”Monesti ajatellaan, että oman perheen ongelmista puhuminen on vaarallista.”
Entä jos parisuhteessa menee hyvin? Kannattaako sitä hehkuttaa julkisesti muille ihmisille esimerkiksi sosiaalisessa mediassa?
”On hyvä olla tietoinen, että somessa jyllää kateutta. Voi saada kummallisiakin kommentteja, jos hehkuttaa siellä parisuhdettaan. Kannattaa miettiä, mikä motiivi itsellä on kertoa parisuhteen hyvästä tilanteesta ja millaisia riskejä kertomiseen liittyy”, Nwose sanoo.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Eeva Törmänen kehottaa harkitsemaan, kannattaako puolison elämästä julkaista tietoa sosiaalisessa mediassa – vaikka se olisi kirjoitettu myönteiseen sävyyn.
Törmänen on työskennellyt aiemmin Oulun poliisissa tutkinnanjohtajana.
”En muista uraltani, että joku olisi tehnyt rikosilmoituksen siitä, että puoliso olisi jakanut tietoa hänestä somessa positiivisessa valossa.”
Hän muistuttaa kuitenkin, että periaatteessa mukavastikin kirjoitettu postaus puolisosta voi täyttää yksityiselämää loukkaavan tiedon tunnusmerkistön.
”Jos kertoo vaikka puolison harrastuksen julkisuudessa ja se loukkaa puolisoa, periaatteessa rikos voi tulla kyseeseen.”
Oleellisempaa kuin hehkuttaa parisuhteesta someen, on kiittää puolisoa ihanista asioista, Anja Nwose neuvoo.
”Voi vaikka sanoa, että kiitos kun keitit kahvia, laitoit pyykit pesuun tai juttelit lapsen kanssa vaikeista asioista.”
Kiitollisuuden sanominen ääneen antaa toiselle hyvän mielen mutta saa myös itsensä tuntemaan tyytyväisyyttä.
”Ehkä sitten näkee, mitä kaikkea hyvää parisuhteessa on. Monesti meillä menee paljon hyvää elämässä ohi.”