• ”Mitäs ihmettä?” – Kaksi lehmää ja neljä samaa numeroa käynnistivät melkoisen tapahtumaketjun Iisalmessa

    Vasikan erikoinen käytös vei numeromysteerin jäljille.
    Tilaajalle
    Vasikka syntyi numerokommellusten myötä kesäiselle laitumelle Iisalmessa.
    Vasikka syntyi numerokommellusten myötä kesäiselle laitumelle Iisalmessa.  Kuva: Antti Niskanen
    Koti|Eläimet ja kasvit
    2.6.202618:00
    Henna Lääveri

    Iisalmelaisen Pesolan tilan isäntä Antti Niskanen sai hieraista silmiään sunnuntaina vilkaistessaan laitumelle. Edessä oleva lehmä poiki ja aivan väärässä paikassa.

    ”Mietimme, että mitäs ihmettä, eihän poikimattoman hiehon pitäisi ulkona olla”, Niskanen kertoo.

    Tilannetta lähdettiin selvittämään lehmien papereita tutkimalla. Ulos päästetyssä ryhmässä oli kuin olikin poikivan hiehon numerolla merkitty menijä.

    Ryhmää ulos laskiessa ihmetystä oli herättänyt toinenkin asia. Yksi kevään vasikoista pyrki sinnikkäästi takaisin sisätiloihin.

    ”Vasikka tuli sisälle ja ajattelin, että no olkoon sitten sisällä, kerran ei ulkona viihdy”, Niskanen kertoo aluksi miettineensä.

    Vaikka sen emo jäi ulos muun ryhmän kanssa, vasikka pyrki periksi antamatta takaisin sisätiloihin. Tai papereiden mukaan vasikan emo, tässä vaiheessa Niskanen kertoi menneensä pakertamaan papereita vieläkin tarkemmin.

    ”Menin katsomaan, että mikä tässä maksaa, että onko siellä joku toinen emä sitten, johon tämä vasikka on tykästynyt. Sittenhän minä sen älysin, että se vasikka on pantuna vierän numerosen lehmän kanssa tuonne pihalle.”

    ”Väärä emo” oli juuri pihalle poikinut yksilö – jolla oli korvamerkissään lähes täysin sama numero kuin sisälle jääneellä emällä.

    ”Näköjään meillä onkin kaksi lähes samalla numerolla olevaa emoa, muut numerot olivat erilaiset, mutta neljä viimeistä numeroa olivat samat”, Niskanen kertoo.

    Lehmillä on hänen mukaansa kahdeksan vuotta ikäeroa, joten samankaltaisuus numeroissa on aivan mahdollista.

    Ruoka maistui laitumelle tupsahtaneelle tulokkaalle heti.
    Ruoka maistui laitumelle tupsahtaneelle tulokkaalle heti. Kuva: Antti Niskanen

    Sinnikäs vasikka on Niskasen mukaan adoptiovasikka, joka onkin hyvin kiintynyt ”oikeaan emoonsa”.

    ”Nämä adoptiot ovat onnistuneet hyvin, niitä on tehty montakin”, Niskanen kertoo.

    Heille adoptiovasikoita haetaan tutulta lypsykarjatilalta emoille, jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet vasikkansa.

    Poikimasta ulkona yllätetty hieho poiki Niskasen mukaan onnistuneesti laitumelle, josta muutaman tunnin ikäinen vasikka kävelytettiin emoineen sisälle navettaan.

    ”Siellä sitten varmistin, että vasikka saa ensin hörppynsä ternimaitoa emoltaan”, Niskanen kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Jessica Aminoffille oli iso helpotus, kun viimeinenkin vasikka saatiin puolentoista vuorokauden hoidon jälkeen virkoamaan jaloilleen.

      Lihantuotanto | Katso video: Riilahden tilalla jymy-yllätys – Ingrid-lehmä poiki kolmosvasikat

    • Ayrshire-rotuinen Adalmina on liikkeiltään rauhallinen, mutta hermostuessaan kilpakaveriaan äkäisempi. Enni Hannulan käsittelyssä vasikka on tyyni.

      Harrastukset | Helmi, Enni ja vasikat matkustavat kisoihin yli 500 kilometriä ‒ ”Jos mä voitan, niin hän lopettaa”

      Tilaajalle
    • Vasikat saavat omilta emiltään huomiota lypsyjen lomassa.

      Maatalous | Maitotilalla Lempäälässä tehtiin vasikkakasvatuksessa hämmästystä herättänyt ratkaisu, jota ei ole tarvinnut katua

    Artikkelin aiheet
    Iisalmi
    maatilat
    lehma
    vasikka
    eläimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja