

Himoksen lomakeskuksessa järjestettävän Simmarihiihdon ideana on hiihtää ja saunoa vuoron perään parin tunnin ajan. Tarkoituksena on pitää hauskaa ja päästä rentoutumaan arjen kiireistä. Jokainen saa hiihtää sen verran kuin kokee hyväksi ja käydä välillä lämmittelemässä.
Idea syntyi kahden naisen hullunkurisesta ajatuksesta järjestää hieman erilainen hiihtotapahtuma. Siinä ei kilpailtaisi, mutta sen sijaan yhdistettäisiin kaksi heidän lempiharrastustaan: kylmäkuumahoito ja hiihto.
Idean takana on liikunta-alan ammattilainen ja hiihdonopettaja Anne Partanen ja tapahtumatuottaja sekä aktiiviliikkuja Sirpa Lahti.

Tänä vuonna tapahtuma on aikaisempaa pidempi, sillä moni on sitä toivonut. Lauantaina 7.3. hiihdosta ja saunomisesta on mahdollista nauttia peräti 2,5 tunnin ajan Jämsän maisemissa.
”Tapahtuman pääasia on nimenomaan nauttia kylmän ja kuuman vaihtelusta, ja nyt siihen on entistä enemmän aikaa”, iloitsevat järjestäjät Anne Partanen ja Sirpa Lahti tiedotteessa.
Paikalla on mukana jälleen DJ, ja lisäksi kävijät saavat ilokseen esiintyjiä Himos Areenalle koko viikonlopuksi.
Perjantaina Areenalla esiintyy Petri Nygård ja lauantaina Arttu Wiskari. Lisäksi Himoksen muut talviurheilun ja vapaa-ajan aktiviteetit tarjoavat mahdollisuuden viikonlopun mittaiselle rentoutumisreissulle Himosvuoren kupeeseen.
Simmarihiihdon pääyhteistyökumppani Fluent Outdoors tekee lahjoituksen hyväntekeväisyysyhdistys Hopelle hiihdettyjen kierroksien mukaan.
Hope auttaa vähävaraisia lapsiperheitä eri puolilla Suomea muun muassa jakamalla perheille kierrätettyjä vaatteita ja harrastusvälineitä sekä tukemalla lasten harrastuksia.
Latu jäällä on joitakin satoja metrejä pitkä, ja hiihdettyjen kierrosten määrä riippuu jokaisen omasta kylmän kestosta sekä tietysti kelistä.
Ilmoittautuminen osoitteessa simmarihiihto.com