• Saako kuumasta saunasta hypätä suoraan veteen?

    Suomessa tavallinen hukkumisen syy liittyy asiantuntijan mukaan kiinteästi saunomiseen.
    Tilaajalle
    Pariskunta saunoo yhdessä, ja sitten mies jää vielä hetkeksi uimaan. Se voi olla vaaran paikka.
    Pariskunta saunoo yhdessä, ja sitten mies jää vielä hetkeksi uimaan. Se voi olla vaaran paikka.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Harrastukset
    26.6.202621:00
    Juho Mäkelä

    Moni suomalainen hyppää kesäisin saunasta suoraan luonnonveteen vilvoittelemaan. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) vesiturvallisuusasiantuntija Anne Hiltunen ei suosittele tätä.

    Uimataito ei yksin riitä luonnonvesissä. Hiltunen puhuu 15 osa-aluetta sisältävästä vesipätevyydestä, jossa ensimmäinen kohta on turvallinen veteen meno.

    ”Varsinkin saunasta tullessa elimistön ja veden lämpötilaero on suuri, joten kannattaa totuttautua hiljalleen veteen ja kastella rauhassa kasvoja. Veteen on hyvä kävellä rantaa pitkin tai laskeutua alas laiturilta”, Hiltunen sanoo.

    Onnettomuustutkintakeskus keräsi tiedot kaikista vuonna 2021 tapahtuneista tapaturmaisista hukkumisista. Eniten ihmisiä hukkui juuri uinnin, pulikoinnin tai vedessä vilvoittelun yhteydessä.

    ”Seisot ja kastaudut vedessä, ja sitten tuleekin sairauskohtaus. Suurin taustasyy on tiedetty tai ennalta tuntematon sydän- ja verisuonitauti.”

    Vaatteet päällä uiminen on tärkeä taito, ja sitä pitäisi harjoitella pienestä pitäen.

    Onnettomuustutkintakeskuksen tilaston perusteella vuonna 2021 hukkui Suomessa 165 ihmistä, joista 82 prosenttia oli miehiä ja 18 prosenttia naisia. Puolet hukkuneista oli yli 67-vuotiaita.

    Hiltusen mukaan tavallinen hukkumistarina menee kesäaikaan niin, että pariskunta on yhdessä saunomassa ja mies lähtee hetkeksi veteen vilvoittelemaan.

    ”Toinen rupeaa ihmettelemään, että kestääpäs pitkään, ja sitten mies löytyy vedestä hukkuneena. On aina fiksua katsoa perään ja varmistaa, että kaikki menee hyvin.”

    Anne Hiltunen harrastaa itsekin avovesiuintia, mutta hän ei mene yksin uimaan luonnonvesiin. Jonkun kaverin valvovat silmät ovat tarpeen.

    ”Vesi on vaarallinen elementti, niin ihana kuin se onkin. Jos saat vedessä yksin sairaskohtauksen, sinne jäät, koska hukkuminen tapahtuu hiljaa. Turvallisuus on siksi kaiken A ja O.”

    Lähes puolet (44 prosenttia) hukkuneista oli vähintään 0,5 promillen humalassa, kolmannes vahvasti päihtyneitä.

    ”Jos otat, niin et ui. On toisaalta hyvä huudella täältä, kun meillä saa ajaa venettä promillen humalassa. Laittakaa edes veneillessä pelastusliivit päälle, niin jäätte pinnalle eikä tarvitse lähteä pohjasta hakemaan.”

    Vanhemman pitää valvoa uimarannalla pikkulapsia korkeintaan kädenmitan päästä.

    ”Jos aikuinen laittaa hetkeksikin silmät puhelimeen, ajatukset ja keskittyminen ovat kännykässä eikä lapsessa”, Hiltunen varoittaa.

    Tuoreimman tutkimuksen mukaan enää 55 prosenttia suomalaisista kuudesluokkalaisista osaa uida. Täysi-ikäisistä kansalaisista uimataitoisia on 53 prosenttia.

    ”Jos pystyy uimaan 25 metriä uima-altaassa, se ei ole sama asia avovedessä”, Hiltunen muistuttaa.

    Myös nuorten on hyvä ymmärtää, että uimarannalla pidetään kavereista huolta.

    ”Ryhmäpaineen allakin on uskallettava sanoa, että minä en hyppää sillalta tai ui tätä pidemmälle.”

    Uiminen suoraan saunasta tultua voi laukaista sydänkohtauksen.
    Uiminen suoraan saunasta tultua voi laukaista sydänkohtauksen. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Viime vuonna uimarannoilla tapahtui lähes kolmannes enemmän hukkumisia kuin normaalivuosina. Hatarin uimataito on usein maahanmuuttajataustaisilla ihmisillä.

    Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto on saanut Jenny ja Antti Wihurin säätiöltä avustusta, että liiton suomenkielisiä materiaaleja saadaan käännettyä muille kielille ja selkosuomeksi.

    ”Ymmärrän, että vesiturvallisuus ei ole ensimmäisenä mielessä, kun ihminen muuttaa Suomeen. Meidän pitää tavoittaa myös maahanmuuttajayhteisöjä ja S2-opetusryhmien opettajia ja saada viestiä läpi sitä kautta läpi.”

    ”Vesi on vaarallinen elementti, niin ihana kuin se onkin. Jos saat vedessä yksin sairaskohtauksen, sinne jäät.”

    Anne Hiltunen

    Vaatteet päällä uiminen on Hiltusen mukaan tärkeä taito, ja sitä pitäisi harjoitella pienestä pitäen. Tämä voi ehkäistä paniikkia, jos ihminen putoaa tositilanteessa avoveteen.

    Brittitutkimuksen mukaan talvivaatteet voivat antaa vedessä alkuun jopa 45 newtonin kelluttavuuden, mikä vastaa alkeellista pelastusliiviä. Myös kevyet kesävaatteet antavat hetkellisesti 15 newtonin kelluttavuutta vedessä.

    ”Vedestä poistumista kannattaa kokeilla kotirannassa tai uimahallissa välillä vaikeimman kautta. Voi esimerkiksi kiivetä laiturille tai altaan reunalle muualta kuin portailta.”

    Hiltusen mukaan selällään kelluminen on elintärkeä taito. Siitä on hyötyä esimerkiksi silloin, kun voimakas virtaus yllättää uimarin meressä tai joessa.

    ”Virtaa vastaan ei kannata lähteä uimaan, koska se kuluttaa voimia. Tarvittaessa voi antaa virran viedä ja selällään kelluessa pystyy huutamaan apua.”

    Hän kehottaa uimareita uimaan rannan suuntaisesti niin, että jalat ulottuvat pohjaan.

    ”Jos tulee kramppi, suonenveto tai huonovointisuutta, pystyy kävelemään rantaan tai huutamaan apua.”

    Kellumistaito voi pelastaa hengen yllättävissä tilanteissa.
    Kellumistaito voi pelastaa hengen yllättävissä tilanteissa. Kuva: Suvi Elo
    Lisää aiheesta
    • Kesäpäivän viettoa veden äärellä. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Hukkumisten ehkäisy vaatii muutakin kuin uimataidon – vesitaitojen kartuttaminen auttaisi välttämään suurinta vaaraa

    • Epävarmuus omasta kehosta ja epämukavuus riisuutua ja peseytyä muiden edessä saa nuoria välttämään koulun uintitunteja.

      Yhteiskunta | Lähes puolet kuudesluokkalaisista ei osaa uida – uimaan oppiminen ei saa kaatua kankeisiin uimahallikäytäntöihin

    • Pandemian jälkeen vuonna 2022 kymmenvuotiaista 45 prosentilla oli selvitysten mukaan heikko uimataito. LEHTIKUVA / Elsa Paakkinen.

      Yhteiskunta | Koronavuodet toivat huonon käänteen myös lasten uimataitoon, kertoo asiantuntija

    • Naskalit eivät auta, jos voimat eivät riitä pelastautumiseen. Siihen vaikuttavat muun muassa oma paino ja toimintakyky.

      Erä | Yle: Pekka sinnitteli hyisessä avannossa 50 minuuttia – hukkuneiden määrä on tuplaantunut viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna

    • Kesän kuumat helteet ajavat ihmisiä uimaan. Vesistöjen riskeistä on SUHin toiminnanjohtajan Kristiina Heinosen mukaan puhuttava entistä enemmän. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Perjantaina löydettiin kuusi ihmistä hukkuneena – vesistöihin liittyvistä riskeistä on puhuttava

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    saunominen
    uiminen luonnonvesissä
    vesiturvallisuus
    hukkuminen
    Anne Hiltunen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Tarkkuuskiekkoa kanistereihin