• Koronavuodet toivat huonon käänteen myös lasten uimataitoon, kertoo asiantuntija

    Sosiaalisen median tai työasioiden selaaminen rannalla matkapuhelimesta on vanhemmalta huono valinta, jos pitäisi valvoa jälkikasvun temmellystä rantavedessä.
    Pandemian jälkeen vuonna 2022 kymmenvuotiaista 45 prosentilla oli selvitysten mukaan heikko uimataito. LEHTIKUVA / Elsa Paakkinen.
    Pandemian jälkeen vuonna 2022 kymmenvuotiaista 45 prosentilla oli selvitysten mukaan heikko uimataito. LEHTIKUVA / Elsa Paakkinen.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    16.7.202518:30
    STT–

    Koronapandemia toi vakavien sairastumisten ohella ikäviä vaikutuksia yllättäviinkin asioihin. Suomessa yksi niistä oli ja on edelleen lasten uimataito.

    ”Maassamme on edelleen uimataitovelkaa korona-ajan seurauksena. Pandemian jälkeen vuonna 2022 kymmenvuotiaista 45 prosentilla oli selvitysten mukaan heikko uimataito”, kertoo vesiturvallisuusasiantuntija Anne Hiltunen Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitosta (SUH).

    Muutos huonompaan oli varsin jyrkkä. Vielä viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen liki 80 prosenttia Suomen kymmenvuotiaista oli uimataitoisia.

    Mistä näin iso pudotus johtui?

    ”Ensinnäkin syynä oli se, että uimahallit olivat silloin pitkään kiinni. Eivätkä lapset ole enää koronan jälkeenkään hakeutuneet uimahalleihin siinä määrin kuin aiemmin. Tässä on tapahtunut jonkinlainen murros vapaa-ajan harrastamisessa.”

    Hiltunen harmittelee sitä, että jopa koulujen vitos-kutosluokkalaisissa on täällä erää paljon uimataidottomia.

    ”Uimataitovelka etenee näin lapsissa vanhempiin ikäluokkiin.”

    ”Voisi sanoa, että kunakin kesänä sattuu lasten hukkumiskuolemia yhdestä viiteen.”

    Anne Hiltunen

    Uimataidon rajaksi on määritelty, että pystyy uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään.

    Entä miten yleisiä lasten vaaratilanteet ovat nykyisin Suomessa vesistöjen rannoilla?

    ”Läheltä piti -tilanteita on usein, eivätkä ne kaikki tule tietoon. Voisi sanoa, että kunakin kesänä sattuu lasten hukkumiskuolemia yhdestä viiteen”, Hiltunen sanoo.

    Kuten arvata saattaa, helteet tai niiden puute näkyvät selvästi rantojen vaaratilanteiden määrissä.

    ”Kolea alkukesä ja viileät uimavedet näkyivät vähältä piti -tilanteiden pienempänä määränä. Nyt kun helteet näyttävät todella alkaneen, riskitapauksia on tullut tietoon kymmeniä päivittäin”, SUH:n asiantuntija vertaa.

    Varaa herpaantumiseen rannalla ei aikuisella ole, jos huono tuuri iskee.

    ”Pahimmillaan puoli minuuttia saattaa riittää siihen, että lapsi päätyy pinnan alle. Hukkuminen voi tapahtua todella nopeasti, eikä siihen aina ehdi liittyä edes huutamista.”

    Hiltusen mukaan hätätilanteesta saattaa kertoa se, että lapsi läpsäisee käsillään voimakkaasti veden pintaa.

    Mitään yleisohjetta siitä, milloin tai missä iässä lapsen voi päästää turvallisesti uimaan, ei valitettavasti ole.

    Somen tai työasioiden selaaminen rannalla matkapuhelimesta on vanhemmalta huono valinta, jos pitäisi valvoa jälkikasvun temmellystä rantavedessä.

    ”Se riippuu uimataidon lisäksi esimerkiksi lapsen temperamentista ja kaveriporukasta.”

    Neuvoksi siinä, mitä tilanteelle voisi ja tulisi tehdä, asiantuntija antaa ensiksi vinkin Pysy pinnalla -hankkeesta.

    ”Sen tavoitteena on saada nostetuksi lasten uimataitoa ylöspäin. On myös syytä mainita, että vanhemmilla on iso rooli siinä, että käydään yhdessä uimassa ja viedään lasta uimaan. Tavoitteena on harjoitella uimataitoa vanhempien kanssa ja totuttaa lasta siihen veteen.”

    Hiltunen niin ikään muistuttaa, että kunnat ja kaupungit järjestävät uimakouluja.

    ”Nekin ovat hyvä vaihtoehto lähteä viemään lasta veden pariin.”

    Jos ja kun vanhempi on sitten lähtenyt lapsensa kanssa rannalle, pelkkä mukaan meno ei riitä.

    ”On puhuttu siitä, että pitää olla kädenmitan päässä. Lasta on valvottava ja oltava hänen kanssaan siellä vedessä.”

    Somen tai työasioiden selaaminen rannalla matkapuhelimesta on vanhemmalta huono valinta, jos pitäisi valvoa jälkikasvun temmellystä rantavedessä.

    ”Kännykkäkulttuuri on riski tässä. Uimarantojen valvojat ovat kertoneet, että nykyisin vanhemmat tulevat helposti ottaneeksi matkapuhelimen esiin myös tuossa tilanteessa.”

    Lisää aiheesta
    • SUH kerää ennakkotilastot hukkuneista mediasta ja avoimista viranomaislähteistä. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Mökki | Kesäkuussa hukkui selvästi vähemmän ihmisiä kuin vuotta aiemmin

    • Hauki valikoi kohteensa saaliin koon perusteella.

      Eläimet ja kasvit | Luuleeko hauki varvastasi saaliiksi? Asiantuntija vastaa onko legendassa perää

      Tilaajalle
    • Vanhemmilla on tärkeä rooli lasten uimataidon kehittämisessä.

      Hyvinvointi | Vain joka toinen kuudesluokkalainen osaa uida − näin vanhemmat voivat edistää lapsensa uimataitoa

    Artikkelin aiheet
    uimataito
    lapsi
    vesiturvallisuus
    koronavirus
    rantaturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle