• Vain joka toinen kuudesluokkalainen osaa uida − näin vanhemmat voivat edistää lapsensa uimataitoa

    Huoltajien merkitys on suuri siinä, että lapset saavat myönteisiä kokemuksia vedestä jo ennen kouluikää.
    Vanhemmilla on tärkeä rooli lasten uimataidon kehittämisessä.
    Vanhemmilla on tärkeä rooli lasten uimataidon kehittämisessä.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Hyvinvointi
    22.5.202520:30
    Matti Tuominen

    Vain noin puolet kuudesluokkalaisista on uimataitoisia.

    Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton koulutussuunnittelija Tero Savolainen muistuttaa vanhempia heidän tärkeästä roolistaan lasten uimataidon kehittämisessä.

    ”Vesillä liikkumisen taidot ovat Suomessa kansalaistaitoja. Uima- ja vesiturvallisuustaidot ovat hengissä pysymisen taitoja, jotka antavat mahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveellisten elämäntapojen edistämiseen”, Savolainen toteaa tiedotteessa.

    Uimataitoisten lasten osuus on viimeisimmän tutkimuksen mukaan laskenut selvästi aiemmasta.
    Uimataitoisten lasten osuus on viimeisimmän tutkimuksen mukaan laskenut selvästi aiemmasta.  Kuva: Carolina Husu

    Savolainen harmittelee, että uimataitoisten lasten osuus on viimeisimmän tutkimuksen mukaan laskenut selvästi aiemmasta.

    Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton, Jyväskylän yliopiston ja Opetushallituksen tekemän tutkimuksen mukaan uimataitoisten kuudesluokkalaisten osuus on pudonnut 55 prosenttiin.

    "Aiempiin tutkimuksiin verrattuna uimataitoisten määrän putoaminen on huolestuttavan suuri. Meidän kaikkien tulee omalta osaltamme reagoida tähän ja varmistaa lasten uimataitoisuus ajoissa", Savolainen sanoo.

    Vesipätevyys kattaa uintitekniikan lisäksi muun muassa taidon mennä turvallisesti veteen, taidon uida vaatteet tai pelastusliivit päällä sekä kyvyn arvioida omia taitojaan suhteessa paikallisiin olosuhteisiin, veden lämpötilaan tai sen syvyyteen ja uintimatkan pituuteen.
    Vesipätevyys kattaa uintitekniikan lisäksi muun muassa taidon mennä turvallisesti veteen, taidon uida vaatteet tai pelastusliivit päällä sekä kyvyn arvioida omia taitojaan suhteessa paikallisiin olosuhteisiin, veden lämpötilaan tai sen syvyyteen ja uintimatkan pituuteen. Kuva: Sanne Katainen

    Savolainen painottaa, että huoltajien merkitys on suuri siinä, että lapset saavat myönteisiä kokemuksia vedestä jo ennen kouluikää.

    ”Käykää lasten kanssa uimarannoilla, halleissa ja kylpylöissä ja osallistukaa yhteisiin vesileikkeihin. Jo varhaiset leikinomaiset kokemukset vedessä tasoittavat lapsen tietä uimataidon oppimiseen kouluikäisenä.”

    Vuonna 2023 vapaa-ajan uimakouluja Suomessa järjesti 243 kuntaa, 128 uimaseuraa sekä yli 30 muuta yhdistystä tai yksityistä toimijaa.

    Lukuisista mahdollisuuksista huolimatta kaikki halukkaat eivät pääse vapaa-ajallaan uimakouluun, Savolainen sanoo.

    ”Tämä on iso haaste. Pulaa on ennen kaikkea uima-altaista sekä pätevistä uimaopettajista.”

    ”Käykää lasten kanssa uimarannoilla, halleissa ja kylpylöissä ja osallistukaa yhteisiin vesileikkeihin. Jo varhaiset leikinomaiset kokemukset vedessä tasoittavat lapsen tietä uimataidon oppimiseen kouluikäisenä.”

    Tero Savolainen

    Savolainen nostaa esiin termin vesipätevyys. Se kattaa uintitekniikan lisäksi muun muassa taidon mennä turvallisesti veteen, taidon uida vaatteet tai pelastusliivit päällä sekä kyvyn arvioida omia taitojaan suhteessa paikallisiin olosuhteisiin, veden lämpötilaan tai sen syvyyteen ja uintimatkan pituuteen.

    Koulutussuunnittelija Savolainen esittää toiveen vanhemmille, isovanhemmille, kummeille ja muille aikuisille.

    Toive liittyy siihen, että luonnonvesissä veden lämpötila, sameus, tuuli ja muut olosuhteet vaihtelevat.

    ”Vesillä pärjäämisen kansalaistaitoja ja vesipätevyyttä oppii parhaiten autenttisissa olosuhteissa. Kesä on etsikkoaikaa näiden taitojen oppimiseen – viettäkää lastenne kanssa aikaa uimarannoilla ja totutelkaa luonnonvesiin.”

    Lisää aiheesta
    • Uimaliiton hallintopäällikkö Krista Terämaa kertoo, että avovedessä uiminen on Suomessa suosituin ulkoliikuntamuoto kävelylenkkeilyn ja pyöräilyn jälkeen.

      Harrastukset | "Ei pesäpallo henkeä pelasta vaan uimataito” ‒ kansalaistaito heikkenee, vaikka sen vaalimista edellytetään jopa opetussuunnitelmissa

      Tilaajalle
    • Tutkimuksen mukaan koronavuodet heikensivät lasten uimataitoa. LEHTIKUVA / ONNI OJALA.

      Yhteiskunta | Kuudesluokkalaisista lapsista enää runsas puolet on uimataitoisia – epävarmuus omasta kehosta syö intoa uintitunneille osallistumisesta

    • Uimahallin sijainti omassa kunnassa takaa varmimmin mahdollisuuden oppia uimataito jo kouluiässä. Kuvassa aikuisuintia Laihian uimahallissa.

      Harrastukset | MT-kysely: Pomoportaasta moni porskuttaa yli kilometrin vedessä ‒ kunnassa sijaitseva uimahalli edistää tärkeän jokamiehen taidon kehittymistä

    • Suomessa hukkui viime vuonna 44 ihmistä enemmän kuin vuonna 2020.

      Harrastukset | Suomi yhä korkealla hukkumistilastoissa ‒ ”Pelastautumiskyky ja manuaalinen uimataito ovat hiukan eri asioita”

    Artikkelin aiheet
    uimataito
    vanhemmat
    Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
    lapsi
    vesiturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa