Keiskin iloisuus ja energisyys vetoavat yleisöön. Päähine kuuluu esiintymisasuun. Kuva: Jaana Kankaanpää
Tanssilavojen suosikiksi ponkaisi tammikuussa Dimitri Keiski, jolla on poikkeuksellinen tausta ja energia
Tanssilavoilla hurmaava Dimitri Keiski muutti 10 vuotta sitten Ruotsista juurilleen Suomeen. Pahasti ruostunut suomen kielikin kohentuu taas vähitellen.TilaajalleTuusula
”Yritän nähdä ihmiset ihmisinä ja toivon, että minut nähdään samalla tavalla”, Dimitri Keiski sanoo. Kuva: Jaana KankaanpääTanssilavakulttuuri ei tosiaankaan ole pysähtynyttä. Siitä on esimerkkinä tänä vuonna lavojen uudeksi tähdeksi noussut nimi, josta puhuvat kaikki: Keiski.
Dimitri Keiski on siitä erikoinen suomalaisten suosikiksi, että hän on eläväinen esiintyjä, pukeutuu näyttävästi, on ollut tunnetumpi rokkipiireissä, tuli Ruotsista ja on syntyperältään romani.
Yksi tavaramerkki miehen pukeutumisessa on. Ilman lakkia hänet näkee harvoin.
”Olen pitänyt hattua päässä siitä lähtien, kun parikymppisenä lähtivät hiukset. Se oli minulle iso juttu, vähän kuin Simsonille, että samalla lähtevät voimat.”
”Nimekseni piti tulla Elvis Roberto.”
Keiskin juuret ovat Kokkolassa, mistä hänen isänsä on kotoisin – tarkemmin isän suku on kotoisin Kälviältä Keiskinjärveltä. Äiti taas oli Pietarsaaresta.
”Nimekseni piti tulla Elvis Roberto, mutta äidin mielestä Dimitri oli hienompi”, mies rupattelee ennen Männistön lavan tansseja Tuusulan Kellokoskella.
Keiskin vanhemmat muuttivat Tukholman Märstaan, missä Dimitri-poika syntyi ja kasvoi, Suomen kansalaisena kuitenkin.
”Vietimme kaikki kesät ja jotkut joulutkin Suomessa äidin vanhempien luona Pietarsaaren Forsbyssä ja Kokkolassa. Puhuimme suomea kotona.”
Alaluokilla suomi oli koulukielikin, mutta vaihtui yläasteella ruotsiksi ja lukion jälkeen käyttö jäi vähiin.
”Huomasin muuttaessani Suomeen vuonna 2015, että suomen kieleni oli todella ruostunut ja on edelleen. Tänään esimerkiksi tuli vastaan loitolla-sana, jota en ole koskaan kuullut.”
Keiski opetteli soittamaan kitaraa 12-vuotiaana ja perusti samassa pihassa asuneiden muusikoiden lasten kanssa bändinkin.
”Kukaan muu ei halunnut laulaa, joten minä sitten suostuin. Lukiossa menin musiikkiluokalle, jossa sain myös laulutunteja.”
Nyt kitaroita on välillä kaksi ja välillä 20.
”Pedaalilauta vaihtuu keikoilla viikoittain, kun etsin täydellistä soundia.”
”Jos ostimme uuden ikivihreän kasetin Suomesta, opettelin kappaleet kitaralla, kun päästiin kotiin.”
Mies opiskeli konservatoriossa ja korkeakoulussa laulupedagogiksi ja elätti sillä itsensä, kunnes ponnahti koko kansankodin tietoisuuteen voittamalla True Talent -kilpailun Ruotsissa marraskuussa 2011. Seuraavat vuodet kierrettiin Ruotsissa festareilla.
”Lapsuudenkodissani ja autossa soitettiin ainoastaan 1960- ja 70-luvun musiikkia. Rakastuin siihen ja olen pysynyt siinä”, Keiski kertoo.
”Jos ostimme uuden ikivihreän kasetin Suomesta, opettelin kappaleet kitaralla, kun päästiin kotiin. Oli Paula Koivuniemeä, Kirkaa ja Frediä, Dannyn Hiljaista kitaraa, Katri Helenan Luin, Tapani Kansan Päättyneet on päivät. Haaveilin, että saisin joskus esittää näitä biisejä. Nyt saan tehdä sitä.”
Joukkoon kuuluu hidas valssi Luciana, jolla Keiski aloittaa tänäänkin settinsä. Hän ei osaa kertoa, kuinka tunnettu on Ruotsissa tai miksi hänestä tuli ilmiö Suomessa.
”En osaa vastata. Tiedän vain, että tämän orkesterin kanssa päätimme tehdä sitä, mitä haluamme tehdä lavakansaa kunnioittaen emmekä sitä, mistä luulemme jonkun tykkäävän. Sen pitää tulla meistä ja sydämestä. Sillä voi olla pieni rooli menestyksessä.”
Korut ja näyttävä pukeutuminen ovat osa persoonaa. Kuva: Jaana KankaanpääKeiski kertoo saaneensa melko vapaan kasvatuksen, vaikka romanien tapoja ja sääntöjä toki opetettiin.
”Näen itse itseni vain Dimitrinä, ja yritän nähdä kaikki muutkin ihmiset ihmisinä. Toivon, että minut nähdään samalla tavalla.”
Siltä tuntuukin: Keiski esittelee bändinsä heti alkuun ja tartuttaa iloaan soittajiinsa, laulaa itse kokonaiset kolme settiä, jää keikan jälkeen tanssipaikalle juttelemaan faniensa kanssa ja hymyilee ja tanssii kuin käsillä olisi ensimmäinen keikka.
Niitä on kuitenkin ehtinyt kertyä tänä vuonna parisataa, vaikka kokoonpano aloitti vasta tammikuussa.
Bändinä on PNP, kahtia jakautuneen Pekkaniskan poikien toinen puoli, josta mukana ovat rumpali Pasi Rissanen sekä koskettimissa ja haitarissa Taisto Lunkka. Rissanen pyysi Keiskiä solistiksi, kun bändin edellinen solisti Henri Jokinen siirtyi armeijaan ja keikkailee nyt Aallonharja-yhtyeensä kanssa.
Paidoista näkee, että nimi vaihtuu: PNP on marraskuusta lähtien Eno eli Entisten nuorten orkesteri.
Orkesterilta on tulossa levy tämän vuoden puolella.
Osalla artisteista kertyy lavan eteen ihailijamuuri, ja Keiski kuuluu heihin. Kuva: Jaana KankaanpääLavakävijät kiittelevät Keiskin energiaa ja karismaa ja ovat huomanneet, että muissakin bändeissä ovat lanteet alkaneet liikkua, kun Keiski on tartuttanut vauhtinsa ja hyvän tuulensa koko PNP:n pumppuun.
Keiski kertoo harrastaneensa nuorena miehenä hiphopia ja breakdancea.
”Kävin viimeksi tansseissa 10-vuotiaana ja seuraavaksi vasta nyt tammikuussa. Soitimme kaksi ekaa keikkaa laivalla ja sitten Tallukassa Vääksyssä. Kun eka valssi lähti soimaan, menin ihan shokkiin, kun ihmiset tanssivat samaan tahtiin. Rakastuin heti!”
Keiski sanoo, ettei osaa paritanssia eikä siskonsa mukaan opikaan. Saapa nähdä, sillä vaimo käy jo tanssikursseilla.
Ruotsissa Keiski ei käynyt tanssilavoilla, ja siellä tanssitaankin kuulemma vain buggia ja foksia.
”Bändit kyllä satsaavat pukeutumiseen enemmän kuin Suomessa, täällä touhu on ollut vähän vaatimatonta.”
Dimitri Keiski
Syntynyt 22.3.1979 Tukholman Märstassa. Muutti Suomeen vuonna 2015 ja asuu nyt Lahdessa.
Koulutukseltaan laulupedagogi. Elätti itsensä opettamisella ennen True Talent -kisan voittoa 2011.
Itseoppinut kitaristi, rakastaa rokkia ja 1950- ja 60-lukujen iskelmämusiikkia.
Perheeseen kuuluvat vaimo Katja Lukin, tytär Nelmi sekä Ruotsissa asuva poika Elvis aiemmasta avioliitosta.
Harrastaa ruoanlaittoa, vintagevaatteita ja kirpputoreja sekä kitaroita, pedaaleita ja vahvistimia.
Muuttaessaan Suomeen Keiski tunsi vain länsirannikon Turusta Pietarsaareen ja ehkä Helsingin. Suomi tuli tutuksi kiertueilla: Suomen musiikkiteatterin Queen-musikaalin kanssa vuodesta 2015, Kari Tapion muistokonsertti, Dannyn 50 vuotta show-elämää ja Remun 40-vuotiskiertue Roadrunner.
”Ratin takaa Suomi on todella kaunis maa! Ruotsi on isompi ja erilaisia maisemia on enemmän, esimerkiksi Skånessa on vain peltoa, muualla paljon metsää.”
Skånesta tulee mieleen sen pääkaupunki Malmö ja jengiväkivalta. Tulevatko samat ongelmat Suomeen?
”En ole oikea henkilö neuvomaan, mutta kyllä minua huolestuttaa. Pitääkö tapahtua jotakin todella isoa, että suuntaa halutaan muuttaa?” hän kysyy.
”Ruotsissa on pelätty todella kauan rasistista leimaa eli jos ajattelee oman maansa parasta, on rasisti. Nyt ei voida tehdä enää mitään.”
”Minusta on myös väärin, että jos jostakusta ei tykätä, mutta hän ehdottaa jotakin oikeasti hyvää, hänen ehdotuksestaankaan ei tykätä.”
Dimitri Keiskin erään illan pedaalilauta, jossa kitaran pedaalit ja efektit. Kuva: Jaana KankaanpääVarsinaisia maaseutukytköksiä artistilla ei ole, mutta ruokamuistoja kyllä: liha- ja karjalanpiirakat sekä Pietarsaaren ensimmäinen kiinalainen ravintola, kun Ruotsissa ne olivat jo osa katukuvaa.
”Lapsuudessani suomalainen ruoka oli ruotsalaiseen verrattuna maustamatonta, vain suola ja pippuri maistuivat. Nyt Suomi on mennyt monessa ohi, esimerkiksi hampurilaisissa, rakastan niitä!”
Hän rakastaa myös ruoanlaittoa, ja taitaa lihapullat, köttbullar.
”Salaisuus on, että sekaan ei laiteta kananmunaa.”
Jutun otsikkoa muutettu 24.9. kello 11.46
- Osaston luetuimmat
