
Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tuore tutkimus kertoo karuista myyntikeinoista ikäihmisten kodeissa.
Aggressiivisesti kaupatut, ylihinnoitellut ja tarpeettomat remontit aiheuttavat taloudellisten tappioiden lisäksi huolta ja pelkoa ikäihmisille ja heidän läheisilleen.
Kilpailu- ja kuluttajavirastolle tuli vuonna 2024 yli 500 kuluttajayhteydenottoa, joissa ostajan korkea ikä on vaikuttanut sopimuksen syntymiseen.
Erilaisista myyntitavoista juuri kotimyynti aiheuttaa ikäihmisille pahimmat ongelmat. Useimmiten ongelmia selvittää vanhuksen lapsi tai muu läheinen.
Myyjät kauppaavat tavaroita ja palveluita ikääntyneille ja muistisairaille henkilöille täysin piittaamatta heidän henkisistä rajoitteistaan ja todellisista tarpeistaan.
Myyjä saattaa käyttää useita tunteja painostaakseen ikäihmistä sopimuksen allekirjoittamiseen, vaikka kodissa ei olisi mitään tarvetta remontille tai myytävälle laitteelle asennuksineen, kertoo tutkimuksen tehnyt johtava asiantuntija Mika Saastamoinen.
”Ikäihmiset kertovat myyjien pelotelleen vaikkapa sillä, että putket räjähtävät hetkenä minä hyvänsä tai ettei vakuutus korvaa, jos sähkövika aiheuttaa tulipalon”, toteaa Saastamoinen.
Kotimyyntinä kaupattavien remonttien hinnat voivat liikkua jopa kymmenissä tuhansissa euroissa. Hinta on usein selvästi yleistä hintatasoa kalliimpi. Erityisesti työstä saatetaan laskuttaa kohtuuttomasti, jopa tuhansia euroa päivältä.
”Räikeimmässä tapauksessa myyjä käytti ikäihmisen verkkopankkitunnuksia hakeakseen tälle remonttilainaa.”
Eläkeläisellä ei välttämättä riitä rahat kalliiseen remonttiin, joten remontteja kauppaavat yritykset saattavat ohjata hakemaan luottoa rahoitusyhtiöltä. Kalliin remontin lisäksi ikäihmiselle tulevat näin maksettavaksi myös lainan korot.
”Räikeimmässä tapauksessa remonttimyyjä otti rahoituksen hakemisessa niin aktiivisen roolin, että hän käytti ikäihmisen verkkopankkitunnuksia hakeakseen tälle lainaa”, kertoo Saastamoinen.
Kotimyynnissä on lähtökohtaisesti 14 päivän peruuttamisoikeus. KKV:n tutkimus osoittaa, että myyjä ei aina kerro peruuttamismahdollisuuksista tai muistakaan ehdoista rehellisesti.
Sopimuksen peruuttaminen saattaa puutteellisten tietojen, sopimussakolla uhkailun tai olemattoman asiakaspalvelun takia olla lähes mahdotonta.
”Myyjillä on erilaisia keinoja uskotella, että työt on aloitettava pikimmiten. Kesken myynnin saattaa esimerkiksi tulla myyjälle puhelu, että juuri huomiselle on yllättäen vapautunut aika, joka ehdottomasti kannattaa hyödyntää”, kertoo Saastamoinen.
Tutkimustulokset osoittavat vakavia puutteita ikäihmisiin kohdistuvan kotimyynnin kuluttajansuojassa.
Kuluttaja-asiamies on pyrkinyt valvonnalla ja ohjeistuksella puuttumaan ongelmiin jo vuosien ajan, mutta ongelmien ehkäisyyn tarvitaan järeämpiä keinoja. Siksi kuluttaja-asiamies ehdottaa kotimyyntiä koskevan lainsäädännön kiristämistä.
”Kuluttajan on voitava kieltää kotimyynti sitovalla tavalla, esimerkiksi oveen laitettavalla ilmoituksella. Jos sopimus tehtäisiin kiellosta huolimatta, se ei olisi pätevä. Lisäksi tarvitaan lain määräämä harkinta-aika”, sanoo kuluttaja-asiamies Katri Väänänen.