Mustavalkoinen maisema ihmisineen vie katsojan mielikuvituksen kauas takaisin sotavuosien tuntoihin. Kuva: Johannes Tervo
”Kylillä puhutahan, jotta ruoka loppuu ja evakot varastaa” ‒ tunteet läikkyvät, kun karjalaisten tarina valmistuu pohjalaiselle teatterinlavalle
Evakkomatka sodan keskellä Karjalasta Etetä-Pohjanmaalle ravistelee tunteet pintaan.TilaajalleSeinäjoki
Nuorta evakkonaista, Alli Alavaa, esittävä Aija Pahkala eläytyy suurieleisesti näytelmän sankarittaren rooliin. Kuva: Johannes TervoSeinäjoen kaupunginteatterin aula on lokakuisena tiistaiaamuna hiljainen. Pimeän päänäyttämön lavalla kirkas valokeila osuu harjoitukseen valmistautuviin näyttelijöihin.
Ennen lintuja -evakkoromaani muuntuu näytelmäksi ohjaaja Hanna Ojalan nuottien mukaan.
”Aamen, nautitaan pöydän antimista!”, Riku Korhosen esittämä eteläpohjalaisisäntä tervehtii isoa pöytäväkeä kohtauksen aluksi.
Eletään talvisodan loppuvaiheita kevättalvella 1940. Taloon on saapunut sodan jaloista evakoita, osa heistä on sukulaisia.
”Kylillä puhutahan, jotta ruoka loppuu ja evakot varastaa. Pahimmassa tapauksessa niissä on kulkutautia”, isännän repliikki jatkuu.
”Ottakaa vähän kiihkeämmin, tulee liian verkkaisasti”, Ojala hihkaisee keskeyttäen kohtauksen.
”Tämänkö takia me Aatoksen rintamalle menetimme?”, nuoren evakkonaisen pääosaa, Alli Alavaa esittävä Aija Pahkala huutaa tunteella.
”Anna tulla vaan reippaasti päälle!”, Ojala rohkaisee Pahkalaa.
”Minä haluan kotiin! Tämä sota ei ole ikinä ohi! Antaisin kaikkien hukkua Laatokkaan, jos voisin vielä kerran soutaa sen aalloilla. Hukkuisin sinne mieluusti itsekin”, Pahkala lausuu kiihkeästi, kaiho silmissään.
”Hyvä, mennään kerran vielä samasta”, Ojala pyytää.
”Palaamme vielä kotiin ennen muuttolintuja”, Alli herkistelee.
”Taitaa tulla kiire”, kuuluu isännän lakoninen kommentti kohtauksen päätteeksi.
Seuraavaksi pääosaan nousee Muurikki-lehmä, jonka maito on ehtynyt.
”Voiko Muurikki olla tässä pimeänä, kun katse seuraa päähenkilö Allia?”, Ojala tiedustelee valosuunnittelija Lauri Virkkalalta.
”Tulin katsomaan, etteivät ne vain Muurikkia... Kyllä minä saan sen vielä lypsäväksi”, Alli sanoo.
”Ei Muurikkia lihoiksi laiteta, kun sinä olet sen varta vasten tänne asti hengissä tuonut. Minä pidän siitä huolen”, Alavan isä, Jukka Puronlahti, tyynnyttelee Allia.
Alli on luvannut Sylvi-kälylleen, Sanni Lehdolle, että he palaavat ennen kuin linnut tulevat. Pitäähän paastokalat ehtiä kuivata, vene tervata ja vielä siimatkin laskea.
Alli ja heinätukkoa siirtelevä Juho-isä vetävät talikosta kilpaillessaan siitä, kumpi on voimakkaampi.
Taustalla alkaa soida äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelän kitarasävellys. Kohtaus päättyy pimeyteen, kun taas pelkistetty kitarateema voimistuu huippuunsa.
Ennen seuraavaa kohtausta Puronlahti kommentoi harjoitusrekvisiittaa: ”Tämä talikko ei kyllä sovi heinän käsittelyyn, se on lantaa varten.”
”Kyllä tästä vielä lypsävä saadaan!” Heidi Kirves
Allin raskaana oleva käly on sairastunut evakkomatkalla. Hänet talon pohjalaisemäntä, Heidi Kirves, haluaa lääkäriin.
”Saunassa meidät kaikki on synnytetty”, Alli huomauttaa.
”Sen kyllä huomaa!”, pohjalaisemäntä tokaisee, mutta vaihtaa äänensä heti miten lempeäksi.
”Anteeksi. Lääkäri voisi katsoa sekä äidin että vauvan.”
Emäntä poistuu lavalta viimeisenä ja ojentaa omenan Muurikkia esittävälle Kaisla Ollilalle.
”Kyllä tästä vielä lypsävä saadaan!”
Ohjaaja Hanna Ojalalla on ollut tarkka näkemys siitä, miten näytelmään saadaan tarvittava draaman kaari – sen pitää poiketa jonkin verran proosateoksesta. Kuva: Johannes TervoNäytelmän ohjaaja Hanna Ojala kertoo suosivansa työssään klassisen draaman kaarta. Silloin kirjan laajasta tekstistä pitää tohtia tehdä sellaisia juonellisia ratkaisuja, jotka eivät välttämättä etene alkuperäisteoksen lailla.
”Mulla on voimakas oma näkemys ja käsiala, minkä takia tekstin pitää mennä mankelin läpi. Olen tehnyt aika paljon romaaneista näytelmiä ja ne muuttuvat paljon matkallaan näyttämölle”, Ojala kuvaa työprosessiaan.
Ojala sanoo varastavansa romaanista henkilöhahmot, tärkeäksi kokemansa tapahtumat ja paikat sekä työntävänsä ne omaan näytelmämyllyynsä, jossa ne jauhetaan draamaksi.
”Luin esimerkiksi koko kesän Puolustusvoimien ja Laatokan Karjalan historiaa, koska halusin draaman kannalta roolihahmojeni lähtevän evakkoon kesken talvisodan, ei vasta 13. maaliskuuta sodan päätyttyä.”
Näin päähenkilöiden rakkaustarinaan saatiin lisää draamallisia tapahtumia ja kehitystä, mutta sen takia Ojalan piti selvittää reitit, joilla henkilöt olisivat voineet kulkea ja kohdata nimenomaan sodan aikana.
”Romaania kohtaan ei saa ohjaajana tuntea vääränlaista kunnioitusta. Olen hyvä leipomaan kirjan ainekset näytelmäksi”, Ojala naurahtaa rempseään tyyliinsä.
Hanna Ojala katsoo, onko sänky sopivalla paikalla kohtausta varten. Kuva: Johannes TervoEnnen lintuja -näytelmän keskiössä on rakkaustarina. Sitä syvempi universaali teema on vierauden kohtaaminen, mistä tuli tuttu ilmiö sodan aikana ja sen jälkeen.
”Vieraan veren rakastamisen teema toistuu näytelmässä liittyen sekä lapsiin että aikuisiin. Nykyäänkin tietenkin naidaan yli heimorajojen, mutta vieraan ihmisen kohtaaminen hädässä on nykyihmiselle vaikea paikka.”
”Olemme epäempaattisia kohdatessamme vaikkapa narkomaanin. Unohdamme nopeasti sen, että hänkin on ihminen”, Ojala toteaa vakavana.
Ojala haluaisi kuulla ja kertoa sankaritarinoita, joissa ihminen uhrautuu toisen puolesta, auttaa toista ja osoittaa näin sen, mikä meissä on hyvää.
”Olen kyllästynyt tarinoihin, joissa ymmärtämällä oikeutetaan sitä, mikä meissä on itsekästä ja pahaa. Tahdon tulla muistetuksi siitä, että meillä on mahdollisuus myös hyvään.”
”Toisaalta olen kiinnostunut siitä, mitkä arvot ovat niitä, joiden puolesta olemme valmiit kuolemaan ja jopa tappamaan. Se on hoivaamisvietin vastakohta.”
Ojala kysyy, miten valmis kukin on puolustamaan tappamalla esimerkiksi isänmaata ja demokratiaa?
”Tietysti mietin tässä kohtaa Euroopan tilannetta ja Ukrainaa.”
Teatteria Ojala kuvailee todellisuuspaon paikaksi: kaikki keskittyy tähän produktioon, jonka aikana arkihuolet sulkeutuvat kuplan ulkopuolelle.
”Jos proggiksia olisi suoraan toinen toisensa perään, en fyysisesti jaksaisi omaa intensiivistä työskentelytapaani. tätä. Olen myös kirjoittaja, jolloin sulkeudun työhuoneelle ja se on tärkeä vastapaino ohjaamiselle. Seuraava produktio alkaa huhtikuussa.”
Aija Pahkala on tullut kaikelle kansalle tutuksi MTV3:n Putous-sarjasta vuonna 2021. Kuva: Johannes TervoNuorta Allia tulkitseva näyttelijä Aija Pahkala luonnehtii rooliaan poikkeukselliseksi.
”Se on tähän mennessä urani fyysisesti ja emotionaalisesti haastavin - tuntuu silti omalta: näytelmässä ollaan isojen teemojen äärellä: rakkaus, elämä ja kuolema”, Pahkala sanoo.
Hän pohtii rintamaolot kokenutta isoisäänsä ja sanontaa, että traumat kulkevat geeniperimässä
”Ehkä siksikin näytelmän maailma vaikuttaa minuun niin vahvasti. Isona teemana on myös äidin ja tyttären suhde. Se koskettaa, koska olen itsekin äiti.”
Pahkala kehuu näytelmän tekstiä ja tunteisiin menevää äänisuunnittelua ja upeita vastanäyttelijöitä.
”Roolini on haastava, mutta työtä helpottaa aikaisempi yhteistyö Hannan (Ojala) kanssa. Hänen luomansa maailmat ovat tuttuja. Historialliset kontekstit innostavat minua.”
Yksi näyttelijän liikkumisen kannalta merkittävä asia oli nähtävissä jo lokakuun harjoituksissa: lavan etuosaa lukuun ottamatta lattia kallistuu takana ylöspäin
”Vino lava ei ole helppo nakki, kun pitää saada koko näyttämö haltuun. Se vaikuttaa fyysiseen tekemiseen enemmän kuin tasainen lattia. Tässä näytelmässä ei tanssita, mutta tilanteita ilmaistaan liikkeellä koreografian keinoin.”
Pahkala kiittää tekstiä, jossa on selkeät draamalliset tilanteet.
”On tehty hyviä ratkaisuja kirjasta poiketen. Näytelmää ei kannata katsoa kirja kädessä”, Pahkala vinkkaa.
Näytelmässä nähtävä puvusto antaa viitteitä 1930-luvun vaatetuksesta, mutta ne on muokattu näytelmän tarpeisiin, puvustonhoitaja Leena Rintala kertoo. Kuva: Johannes TervoTakaisin harjoituksiin, jossa nousee esiin kysymys puvustuksesta: Voiko nainen lähteä kevättalven pakkasilla paitasillaan sairaalaan?
Kurkistus ompelimoon osoittaa, että takki näytelmään on tekeillä. Puvustonhoitaja Leena Rintala valmistaa tiiminsä kanssa skenografi Aili Ojalon suunnittelemat asut, joilla 30-luvun lopun tunnelmaa luodaan näyttämölle.
Rintalan mukaan puvustus on viittaa aikakauteen olematta silti yksityiskohtaisen historiallista. Puvuissa näkyy myös tarkoituksellisen moderneja elementtejä.
”Karjalaiset asut ovat läntistä värikkäämpiä. Esimerkiksi pohjalaisisännän liivi on muokattu alkuperäisestä lähtökohdastaan, mutta se ei ole historiallisesti yksi yhteen.”
Näyttämöllä vaatteilta kysytään toimivuutta ja kestoa. Aija Pahkala ja Jukka Puronlahti kilpailevat heinähangon vedossa paremmuudesta. Kuva: Johannes TervoTeatteripuvuilta vaaditaan enemmän kestokykyä kuin pikamuotivaatteilta. Asuja käytetään myös harjoituksissa näytöksien lisäksi.
”Pesulassa ja värjäämössä saadaan ompelimon lisäksi tehdä monia asioita: vaatteita voidaan kuluttaa vaikka santapaperilla ja harjalla sekä haalistuttaa väriä.”
”Usein näyttelijät tekevät eri asioita kuin normaaleilla vaatteilla. Näyttelijöiden on voitava liikkua vapaasti vaatteissa. Välillä tulee nopeita vaihtoja, jolloin vaatteisiin tarvitaan erikoiskiinnityksiä.”
Ompelimossa on näyttelijöistä mittakansio, jota tarvittaessa päivitetään. Näytelmässä on oma kansionsa näyttelijöineen ja vaatteineen. Pukija-pukuhuoltaja huolehtii, että katsoja näkee tarkasti saman vaatteen joka näytöksessä.
”Vaatteet merkitään, jotta pesun jälkeen nähdään, mihin näytelmään se kuuluu.”
Tarkkasilmäinen katsoja voi nähdä näytelmän lintuteeman sairaalakohtauksissa hoitajien päähineissä.
Ennen lintuja sai ensi-iltansa 11.11. Seinäjoen kaupunginteatterissa.
Kirjailija Merja Mäen tunnustettu esikoisromaani Ennen lintuja on sovitettu näyttämölle historian faktat kohdillaan. Hänellä itselläänkin on sukujuuria Karjalassa. Kuva: Johannes Tervo
Näytelmän harjoituksissa muut kuin asianosaiset pitävät suunsa kiinni. Kuva: Johannes Tervo- Osaston luetuimmat
