• Teatteriesityksiin tuli turha kikka – ei tee junnaavista kohtauksista yhtään parempia

    Kansallisteatterin Jäniksen vuodessa uusi ilmaisumuoto kyllä toimi.
    Teatterin penkit täyttyvät, mutta aina esityksen toteutus ei ole paras mahdollinen.
    Teatterin penkit täyttyvät, mutta aina esityksen toteutus ei ole paras mahdollinen. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Radio ja TV
    2.3.202509:00
    Kolumni
    Jukka Hämäläinen

    Teatteriesityksissä näkee yhä useammin videokuvaa yhdistettynä perinteiseen teatteriin. Yksi tällainen oli Kansallisteatterin Jäniksen vuosi.

    Ennen varsinaisen esityksen alkua hulvaton jänis makasi teatterin oven kynnyksellä, kun viimeiset saliin tulijat astelivat hänen ylitseen. Tätä näytettiin penkeissä jo istuvalle yleisölle. Näytelmän aikana jänis kohelsi katsomossa ja sitäkin seurattiin videolta. Näissä kohtauksissa kamerakuvan käyttö oli perusteltua.

    Jossain toisessa esityksessä videokuvaa näytettiin puuduttavan pitkään pöydän ympärille kokoontuneista henkilöistä. Erityisen houkuttelevaa videokuvan käyttö näyttää olevan, kun päähenkilö käy pitkää syvällistä monologia itsensä kanssa. Mitään lisäarvoa video ei siihen tuo.

    Jos haluan nähdä liikkuvaa kuvaa, menen mieluummin elokuviin.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Omistaja muistelee Mikkoa (vas.) erittäin ystävälliseksi siaksi, joka tervehti jokaista röhkäisemällä. Sen oikealla puolella on villasika Jankko.

      Eläimet ja kasvit | Näyttelijäsika Mikko oli päätyä lihoiksi, mutta eräs teatterikatsoja päätti tehdä koskettavan tarjouksen

      Tilaajalle
    • Kirka – Surun pyyhit silmistäni -musikaali saa uusintaensi-iltansa Kouvolan teatterissa lokakuun puolivälissä. Roosa Raanoja valmistautuu tanssiharjoituksiin.

      Teatteri | Leikkaukset saattavat sulkea teattereita ja keskittää musikaalit isoihin kaupunkeihin – veronkorotus näkyy lippujen hinnoissa

    • Kirka-musikaalin harjoitukset Kouvolan Teatterissa. Kuvassa vasemmalta Hanna Ylönen, Annina Rubinstein, Roosa Raanoja, Jenni Aikio, Tiina Winter ja Satu Taalikainen. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Teatterista uhkaa tulla eliitin yksinoikeus – maakuntien teatteriväki puolustaa perustellusti alan rahoitusta

    • Hallitus leikkaa kulttuurilta, muun muassa teattereilta. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Lukijalta: Onko hallitus todella ajamassa Suomen kulttuurielämää alas?

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä