• Lukijalta: Onko hallitus todella ajamassa Suomen kulttuurielämää alas?

    Säästöjä tuskin lopulta syntyy, kun kulttuurialan ammattilaiset joutuvat työttömyysturvan piiriin ja kulttuurielämästä elinkeinonsa saavat hotellit, ravintolat ja kuljetusalan yrittäjät menettävät asiakkaitaan, kaupungit veto- ja lumovoimaansa, kirjoittavat Petri Honkonen ja Hanna Kosonen.
    Hallitus leikkaa kulttuurilta, muun muassa teattereilta. Kuvituskuva.
    Hallitus leikkaa kulttuurilta, muun muassa teattereilta. Kuvituskuva. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset|Kulttuuri
    4.10.202417:15
    Lukijalta
    Petri Honkonen & Hanna Kosonen

    Hallitus on leikkaamassa ensi vuonna 22,4 miljoonaa euroa opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuribudjetista. Työ- ja elinkeinoministeriöstä lähtee 2,5 miljoonaa audiovisuaalisen alan tuotantokannustimesta eli elokuva- ja sarjatuotannoista. Lisää kohdennuksia selviää syksyn aikana, mutta vähintään 25 miljoonaa euroa kulttuuriin ja taiteeseen on käytössä vähemmän.

    Leikkaukset tarkoittavat pelkästään valtionosuuslaitosten eli museoiden, teattereiden ja orkestereiden osalta seitsemän prosentin leikkausta. Vapaan kentän toimijat tulevat olemaan vieläkin ahtaammalla.

    Ministeriöstä on ilmoitettu, ettei leikkausta tehdä juustohöyläämällä vaan ministeriö ja hallitus käytännössä itse valitsee mikä teatteri, museo ja orkesteri saa jatkaa ja mistä laitetaan taiteenammattilaiset pihalle.

    Orkesterit eivät enää soita, suomalaisia kantaesityksiä ei synny, teatteriesitykset eivät enää nyrjäytä mieliä uusiin asentoihin, iloa ja oivalluksia on vähemmän. Voidaan aivan hyvin puhua suomalaisen kulttuurikentän alasajosta ja kulttuurilaitosten keskittämisestä isoihin kaupunkeihin.

    Kulttuurialalla vähällä tehdään paljon. Säästöjä tuskin lopulta syntyy, kun kulttuurialan ammattilaiset joutuvat työttömyysturvan piiriin ja kulttuurielämästä elinkeinonsa saavat hotellit, ravintolat ja kuljetusalan yrittäjät menettävät asiakkaitaan, kaupungit veto- ja lumovoimaansa.

    Talouden korjaamisessa ei ole vaihtoehtoja, mutta korjaamisen toteutustavassa on lukuisia vaihtoehtoja. Yksityislääkäreiden Kela-korvauksiin kulutetaan 70 miljoonaa euroa eli tähän mennessä 2 400 euroa per käynti. Oluen verotuksen 25 miljoonan euron alennus voitaisiin sekin kohdentaa toisin.

    Vuosina 2026–2027 leikkaukset tulevat olemaan vielä suuremmat. Mitä puolustettavaa meillä on, jos meillä ei ole kulttuuria, sanotaan Winston Churchillin sanoneen, vaikka hän ei aivan noin sanonutkaan. Kysymys on kaikesta huolimatta hyvä. Mihin tämä maa on menossa ilman suomalaista kulttuuria ja suomalaisten mahdollisuuksia kokea kulttuuria. Emme halua sitä päivää olla näkemässä.

    Petri Honkonen

    kansanedustaja (kesk.)

    Hanna Kosonen

    kansanedustaja (kesk.)

    entisiä kulttuuriministereitä

    Lisää aiheesta
    • Kirka-musikaalin harjoitukset Kouvolan Teatterissa. Kuvassa vasemmalta Hanna Ylönen, Annina Rubinstein, Roosa Raanoja, Jenni Aikio, Tiina Winter ja Satu Taalikainen. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Teatterista uhkaa tulla eliitin yksinoikeus – maakuntien teatteriväki puolustaa perustellusti alan rahoitusta

    • Kuvassa on Kajaanin kaupunginteatterin henkilökuntaa syksyllä 2018. Vasemmalta näyttelijä Markus Virtanen, lavastaja Markku Hernetkoski, ohjaaja Heta Haanperä ja pukusuunnittelija Riitta Raunio.

      Kulttuuri | Neljä maakuntajohtajaa kritisoi hallituksen leikkauksia –”Emme suostu jäämään kulttuurin kannalta eriarvoiseen asemaan kuin muu Suomi”

    • Kirka – Surun pyyhit silmistäni -musikaali saa uusintaensi-iltansa Kouvolan teatterissa lokakuun puolivälissä. Roosa Raanoja valmistautuu tanssiharjoituksiin.

      Teatteri | Leikkaukset saattavat sulkea teattereita ja keskittää musikaalit isoihin kaupunkeihin – veronkorotus näkyy lippujen hinnoissa

    • Valtiovarainministeriö esitti ehdotuksessaan opetus- ja kulttuuriministeriön budjettiin 50 miljoonaa euroa vähemmän rahaa kuin ministeriö itse. Kuvassa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Politiikka | STT:n tiedot: Opetus- ja kulttuuriministeriöön kaavailtuja leikkauksia kohdennettaneen jonkin verran uudelleen budjettiriihessä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta