• HELLAN KULMALLA En välitä Oiva-naamoista

    Lukemisto
    10.7.201516:00
    MT toimitus

    En ole koskaan saanut Suomessa ruokamyrkytystä. En ennen, enkä jälkeen Oiva-järjestelmän tulon. Itse asiassa

    en ole saanut ruokamyrkytystä myöskään maissa, joissa ei ole käytössä yhtä tehokasta yrittäjiin kohdistuvaa kyttäyskoneistoa kuin meillä.

    Kuluttajana kiinnostukseni kohdistuu vain ja ainoastaan siihen, kuinka hyvää ruokaa mistäkin saa. Luotan ravintoloitsijoihin täysin. Kyllä alan ammattilaiset pitävät huolen ruuan turvallisuudesta ihan ilman hymynaamojakin.

    En aio jatkossakaan tarkistaa, millainen naama ravintolan ovenpielessä hymyilee tai yrmistelee. Aion syödä surutta

    myös totisen Oiva-naaman saaneissa paikoissa, koska tiedän, että tarkastajat viilaavat pilkkua ja toimivat mielivaltaisesti.

    Eräällä yrittäjällä jäi hymynaama saamatta, kun kylmähuoneen lattia ei ollut tarkastajan mielestä riittävän

    puhdas.

    Minä ainakin menen ravintolaan syömään hyvää ruokaa, enkä nuolemaan kylmähuoneen lattiaa.

    Toisella yrittäjällä tuli ongelmia, kun keittiössä käytettävät hiusverkot olivat päässeet loppumaan hyllystä. Niitä oli kyllä lisää varaston puolella, mutta tarkastajalle se ei kelvannut siitä huolimatta, että työntekijöillä oli myssyt asianmukaisesti päässä.

    Tämä nipottaminen ja hulluus kostautuu kuluttajille korkeina hintoina. Kenties laatukin kärsii, kun kokin aika menee papereiden pyörittelyyn. Puhumattakaan siitä,

    että kaikki pitää pakastaa, jotta kylmäketju tyydyttää

    tarkastajaa.

    Paikalliselta kalastajalta on liki mahdotonta ostaa kalaa, jos sitä ei ole tuotu pihaan direktiivien vaatimalla kylmärekalla.

    Nautiskelun ja laadun nimissä vaadin, että yrittäjille annetaan työrauha. Samalla säästyy pitkä penni.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Oiva-järjestelmä
    ravintolahygienia
    ruokamyrkytys
    ravintolat
    elintarvikevalvonta
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja