Leo Viirret varttui maatalon poikana Pyhäjoella. Lypsytilan jatkajaa hänestä ei tullut, kun kiinnostus luovaan alaan vei televisio- ja elokuvakäsikirjoittajaksi. Kuva: Sanne Katainen
Maatilan pojasta tuli elokuvien ja tv-sarjojen takuumies – ”Nykylasten ja -nuorten elokuvasivistys jää ohueksi, jos he katsovat pelkästään supersankarielokuvia”
Leo Viirteen käyntikorttina käsikirjoittajaksi toimi vuonna 2000 valmistunut Kovat miehet -lyhytelokuva. Se kertoo komediallisesti maatalon isännästä ja pojasta, ja heidän perisuomalaisesta jääräpäisyydestäänTilaajalle
Nyt jo pitkään Helsingissä asunut Leo Viirret kokee maaseututaustan suurena rikkautena. Kuva: Sanne KatainenLeo Viirret varttui maatalon poikana Pyhäjoella. Lypsytilan jatkajaa hänestä ei tullut, kun kiinnostus luovaan alaan vei hänet televisio- ja elokuvakäsikirjoittajaksi.
”Ilman käsikirjoitusta ei tehdä yhtään mitään. Oli kyseessä sitten fiktio tai dokumentti, se perustuu aina käsikirjoittajan kirjoittamaan käsikirjoitukseen”.
Näin kuvaa ammattiaan Leo Viirret, joka on käsikirjoittanut useita menestyneitä ja palkittuja pitkiä ja lyhyitä elokuvia ja televisiosarjoja.
On kuitenkin karu totuus, että elokuva- ja tv-käsikirjoittaja jää usein näkymättömäksi suurelle yleisölle ja kiitokset valuvat ohjaajan ja näyttelijöiden laariin.
Viirteen mukaan lahjakkaat näyttelijät ja ohjaajat ansaitsevat olla valokeilassa, mutta silti huomioimatta jättäminen tuntuu joskus epäoikeudenmukaiselta.
”Käsikirjoittajan nimi unohtuu usein esimerkiksi lehtijutuista, mikä on sinänsä outoa, koska käsikirjoitusta voidaan hyvinkin verrata romaaniin. Voidaanko kirjailijan nimi unohtaa?”, Viirret vertaa.
Kun vanhempani olivat aikoinaan katsomassa Tuulen viemää -elokuvaa, äitiä ärsytti, kun isä lausui etukäteen ulkoa muistamiaan vuorosanoja. Isä kun oli lukenut kirjan.
Käsikirjoittajaksi ei päädytä vahingossa, sillä työ vaatii pitkäkestoista itsensä kehittämistä ja intohimoa.
Viirret vietti lapsuutensa Viirteen kylässä Pyhäjoella. Kotitilalla oli viitisentoista lypsävää. Perheen kaikki viisi lasta tottuivat jo pienestä pitäen työntekoon. Leo on lapsista nuorin.
”Kevät, kesä ja syksy menivät pitkälti traktorin ratissa; kylvötöissä, rehunteossa, heinätöissä ja sadonkorjuussa. Ilmapiiri oli kannustava, opin työntekoa ja vastuunottoa. Nyt jo pitkään Helsingissä asuneensa koen maaseututaustani suurena rikkautena.”
Lapsuudenkodissa luettiin paljon. Oiva-isällä oli näkömuisti, jonka ansiosta hän osasi toistaa kokonaisia kirjan sivuja ulkoa.
”Kun vanhempani olivat aikoinaan katsomassa Tuulen viemää -elokuvaa, äitiä ärsytti, kun isä lausui etukäteen ulkoa muistamiaan vuorosanoja. Isä kun oli lukenut kirjan”, Viirret naurahtaa.
Lapsuudenperheessä luettiin kirjoja ja oltiin yhteiskunnallisesti aktiivisia. Isä Oiva Viirret oli 10 vuotta MTK:n Pohjois-Pohjanmaan liiton puheenjohtaja ja myös Rannikon maidon, Raahen Seudun Osuuspankin, Raahen ja Oulun sairaaloiden johtokunnissa ja Pyhäjoen kunnan luottamustehtävissä
”En ymmärrä, miten hän ehti kaikkeen. Välillä hän lähti suoraan navetasta Ouluun tai Helsinkiin kokoustamaan”, Viirret muistelee.
“Äiti Irjan vastuun ottoa lapsista, kodista ja kolmesta vanhuksesta ei voi liikaa korostaa”.
Leo Viirret huomasi olevansa erilainen, kuin monet kotiseudun pojat. Kun muut kaverit osasivat hitsata ja korjata koneita, hänen vahvuutensa tulivat esille piirtämisessä ja kirjoittamisessa. Kuva: Sanne KatainenViirteestä tuli lapsena innokas lukija ja sarjakuvien piirtäjä ja myös elokuvat veivät mennessään. Elokuvateatterissa tuli kuitenkin maalla käytyä harvoin.
Leon lapsuudessa ja nuoruudessa Suomessa näkyi vain pari tv-kanavaa. Elokuvia esitettiin televisiossa nykyistä vähemmän, mutta Viirteen mukaan ne olivat usein sitäkin laadukkaampia.
Vaikka suoratoistopalvelujen myötä elokuvatarjonta on paisunut valtavaksi, hän ei näe tilannetta pelkästään positiivisena.
”Minun lapsuusvuosinani nuoret katsoivat myös vanhoja elokuvaklassikkoja; Chaplinin, Hitchcockin, Wilderin tai Tarkovskin elokuvaklassikoita. Nykylasten ja -nuorten elokuvasivistys jää ohueksi, jos he katsovat pelkästään supersankarielokuvia.”
1980-luvun alkupuoliskolla tapahtunut VHS-videoiden yleistyminen oli vallankumouksellinen asia sen ajan nuorille.
”Muistan ikuisesti, kun sisareni toi kotiimme vuokravideosalkun ja sen mukana Kadonneen aarteen metsästäjät -VHS-kasetin. En ollut nähnyt sellaista aikaisemmin. Katsoin elokuvan viikonlopun aikana neljästi ja pyysin kavereitakin katsomaan. Kun myöhemmin saimme oman VHS-nauhurin, nauhoitin televisiosta järjettömät määrät elokuvia kaseteille.”
1980-luvun alkupuoliskolla tapahtunut VHS-videoiden yleistyminen oli vallankumouksellinen asia sen ajan nuorille. Kuva: Sanne KatainenViirret ymmärsi teini-ikään tullessaan, että hänestä toivottiin tilan jatkajaa. Muut sisarukset olivat jo muuttaneet pois kotoa.
Hän huomasi olevansa erilainen, kuin monet kotiseudun pojat. Kun muut kaverit osasivat hitsata ja korjata koneita, hänen vahvuutensa tulivat esille piirtämisessä ja kirjoittamisessa.
“Rakentaminen ja rassaaminen ei ollut minulle luontaista. Kyllä isä tiesi, että tilan jatkaminen ei minua kiinnosta, vaikka asiasta ei varsinaisesti puhuttu. Olin maatilan töissä 7-vuotiaasta parikymppiseksi, joten pitkään tuli niitä töitä kuitenkin tehtyä.”
Viirteestä piti tulla kuvataiteilija. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Kalajoen lukiosta hän meni vuodeksi Limingan Taidekouluun. Armeijan jälkeen hän jatkoi opintoja Kuusamon kansanopiston videolinjalla.
Tarinoiden kertomisesta tuli lopulta hänen intohimonsa. Vuonna 1990 hän pääsi Lahden Muotoiluinstituutin video- ja elokuvalinjalle ja käsikirjoitusopinnot jatkuivat Helsingissä, Taideteollisessa korkeakoulussa.
Käyntikorttina alalle toimi vuonna 2000 valmistunut Kovat miehet -lyhytelokuva, joka kertoo komediallisesti maatalon isännästä ja pojasta, ja heidän perisuomalaisesta jääräpäisyydestään. Kovat miehet sai useita elokuvapalkintoja ja on jäänyt elämään suomalaisen lyhytelokuvan klassikkona.
”Sen jälkeen puhelin alkoi soida. Pääsin kirjoittamaan televisiosarjoja ja elokuvia. Täytyy olla kiitollinen, että olen saanut käsikirjoittaa yhtäjaksoisesti jo yli kaksikymmentä vuotta.”
Rakentaminen ja rassaaminen ei ollut minulle luontaista. Kyllä isä tiesi, että tilan jatkaminen ei minua kiinnosta, vaikka asiasta ei varsinaisesti puhuttu.
Leo Viirret
Pyhäjoella vuonna 1967 syntynyt TV- ja elokuvakäsikirjoittaja.
Tunnettuihin töihin lukeutuvat elokuvat Ihmisen osa (2018), Häät ennen hautajaisia (2022) ja Harjunpää & pahan pappi (2002) sekä televisiosarjat Itse valtiaat, Pasila Spin-Off, Downshiftaajat ja Putous. Käsikirjoittanut myös Renki-sarjan, joka julkaistiin keväällä Elisa Viihde Viaplayssa.
Voitti vuonna 2004 Venla-palkinnon yhdessä Jari Tervon kanssa Tuulikaappimaa-elokuvan käsikirjoituksesta.
Asunut vuodesta 1996 lähtien Helsingissä, perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta.
Kirjoittaminen kulkee Viirteen suvussa. Sisarukset Raili ja Raimo Viirret ovat toimittajia, serkku Raija-Liisa sekä edesmennyt setä Esko Viirret ovat kirjoittaneet kirjoja.
Lapsuuden muisto Pyhäjoelta: ”Lapsuuden muistoissa on kuuma kesäpäivä, Viirteen kylän hiekkatie tuoksuu ja kotitalon vieressä, Viirre-ojan varressa kukkii Ranssu-vaarin istuttama tuomi.”
Viirteen mukaan hänen ammatissaan on hienoa se, että käsikirjoittajalla ei ole parasta ennen päivämäärää.
”Periaatteessa käsikirjoittaja paranee ajan myötä. Kokemuksen myötä käsikirjoittaja oppii luottamaan siihen, että se, mikä toimii itselle, koskettaa – tai naurattaa – myös katsojaa. Maailmalla on hyvinkin iäkkäitä, edelleen työskenteleviä käsikirjoittajia. Heiltä löytyy tietotaitoa, jota nuoremmilla ei välttämättä ole.”
Henkilökohtaiset kokemukset ja tuntemukset ovat usein inspiraation lähteitä käsikirjoitukselle tai voivat päätyä jopa osaksi sitä.
Käsikirjoittajan tulee ymmärtää, että se mitä hän kirjoittaa yleensä myös toteutetaan kuvauksissa.
”Jos käsikirjoituksessa lukee, että tässä kohtaa hakataan halkoja, niin kuvauksiin tuodaan suurella vaivalla valtava halkopino. Made in Finland -sarjaan kirjoitin helikopterilennon, ja se kuvattiin kustannuksista huolimatta. Käsikirjoittajan tehtävä ei ole lähtökohtaisesti miettiä, onko kohtauksen toteuttaminen tuotannollisesti haasteellista.”
Käsikirjoittaja saattaa törmätä koomisiin tilanteisiin vieraillessaan kuvauspaikoilla.
”Jos kirjoitan käsikirjoitukseen, että henkilö ajaa autonsa kotitalon pihaan, niin minun on kirjoitettava tarkkaan, että millaisen auton. Renki-sarjaan kirjoitin silloisen autoni merkin ja mallin. Kun menin kuvauksiin, niin talon pihassa kökötti oman Renault-autoni identtinen kopio. Olin kirjoittanut käsikirjoitukseen myös autoni värin.”
Leon lapsuudessa ja nuoruudessa Suomessa näkyi vain pari tv-kanavaa. Elokuvia esitettiin televisiossa nykyistä vähemmän, mutta Viirteen mukaan ne olivat usein sitäkin laadukkaampia. Kuva: Sanne KatainenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
