• Kujalan tila saa nostetta emännän luonto- ja palveluopinnoista – ”Monelta jää nyt haaveet toteuttamatta”

    Aikuiskoulutustuki mahdollisti Susanna Kujalan opinnot ja antoi eväät uudelle työuralle monipuolisella maatilalla.
    Tilaajalle
    Luonto-ohjaajaksi kouluttautunut Susanna Kujala vie talvisin matkailijoita liukulumikenkäilemään.
    Luonto-ohjaajaksi kouluttautunut Susanna Kujala vie talvisin matkailijoita liukulumikenkäilemään.  Kuva: Timo Heikkala
    Lukemisto|Koulutus
    10.4.202421:00
    Katja Lamminen

    Hailuodossa sijaitsevan Kujalan tilan toimitusjohtaja Susanna Kujala toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja opiskeli muutama vuosi sitten luonto-ohjaajaksi Ruukin riistalinjalla. Opinnot mahdollisti aikuiskoulutustuki.

    ”Olen aina ollut kova luontoihminen. Opintoihin ei tullut kuitenkaan lähdettyä, kun lapset olivat pieniä. Myöhemmin olisin saattanut katua, jos en olisi nyt mennyt”, Kujala kertoo.

    Hänellä on taustallaan yo-merkonomin tutkinto ja töitä taloushallinnossa ja markkinoinnissa. Istumatyö tilitoimistossa alkoi kuitenkin painaa ja iltaisin oli tarve liikkua paljon vastapainoksi.

    Kujalan tilalla on emolehmiä ja tuotetaan luonnonlaidunlihaa, jota myydään muun muassa ruokarekasta hampurilaisten muodossa. Kesälaitumella vasikat ovat vetonaula.
    Kujalan tilalla on emolehmiä ja tuotetaan luonnonlaidunlihaa, jota myydään muun muassa ruokarekasta hampurilaisten muodossa. Kesälaitumella vasikat ovat vetonaula.  Kuva: Timo Heikkala

    Parisuhteen myötä Kujala päätyi maatilan emännäksi. Hän iloitsee nykyisten työtehtävien monipuolisuudesta. Tilalla tuotetaan luonnonlaidunlihaa, kasvatetaan rypsiä ja ohraa sekä jalostetaan kastikkeita ja siirappeja.

    Kujalan tilalla on myös tilattava ja tapahtumia kiertävä ruokarekka sekä majoitus- ja retkeilypalveluita. Talvella matkailijat pääsevät liukulumikenkäilemään ja kesällä rantalaitumille katselemaan emolehmiä ja vasikoita sekä nautiskelemaan nuotiolla.

    Susanna Kujalalla on myös tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto. Kujalan tila tuottaa muun muassa grilliruualle sopivia kastikkeita ja makusiirappeja.
    Susanna Kujalalla on myös tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto. Kujalan tila tuottaa muun muassa grilliruualle sopivia kastikkeita ja makusiirappeja.  Kuva: Timo Heikkala

    Kujala arvelee, ettei hän olisi pystynyt laajentamaan osaamistaan ilman aikuiskoulutustukea. Hän opiskeli osittain työn ohessa ja osan ajasta opintovapaalla. Kujala on hyödyntänyt myös aikuiskoulutusstipendiä.

    Halu oppia jäi päälle, joten helmikuussa Kujala valmistui Rastor-instituutista tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto kourassaan. Se antoi valmiuksia palvelumuotoiluun ja tuotteiden paketointiin. Opinnot tehtiin oppisopimuskoulutuksena.

    Yrittäjien osaamisen sekä tuote- ja palveluvalikoiman lisääntymisestä hyötyy asiakkaiden ohella moni muukin, sillä etenkin sesonkiaikoina tila työllistää muitakin kuin perheenjäseniä.

    Kujala on harmissaan hallituksen päätöksestä lakkauttaa aikuiskoulutustuki.

    ”Monelta varmaan jää nyt haaveet toteuttamatta.”

    Vaihtaminen toimistotöistä monipuoliseen työhön maatilalla ja ulkona oli Susanna Kujalalle haaaveiden täyttymys.
    Vaihtaminen toimistotöistä monipuoliseen työhön maatilalla ja ulkona oli Susanna Kujalalle haaaveiden täyttymys.  Kuva: Timo Heikkala
    Lisää aiheesta
    • Aikuiskoulutustukea on haettu erityisen paljon terveys-, hyvinvointi- ja kasvatusalojen opintoihin eli aloille, joilla on pulaa työvoimasta.

      Koulutus | Alanvaihto vaikeutuu, kun koulutustuki loppuu – hallitus kehottaa opiskelemaan vapaa-ajalla tai lainarahalla

      Tilaajalle
    • Yhteiskunta | Koulutustuki päästi paikkoihin, joihin en toimittajana pääsisi

    • Kaisa Peura halusi saada agrologiopinnoistaan kaiken mahdollisen irti ja valitsi talouden erikoistumisalakseen. Nykyisin ilomantsilaisena maidontuottajana hän sanoo saaneensa talousopinnoista hyvät eväät käytäntöön.

      Maatalous | ”Ei enää riitä, että osaa lypsää” – maidontuottaja Kaisa Peura astui agrologiopinnoissaan epämukavuusalueelle ja hankki tärkeää talousosaamista

      Tilaajalle
    • Tulevat puutarhurit Juuso Lahti ja Anne Raudanpää keräämässä 18. syyskuuta kurpitsoita Keudan Saaren kartanon pellolla.

      Puutarhatuotanto | Kalvosulkeiset vaihtuivat multaisiin sormiin – tulevat puutarhurit oppivat ammattilaisiksi yrityksen ja erehdyksen kautta

    • Viheralan työntekijät rakentavat ja pitävät huolta puistoista ja muista arkisista, viihtyisyyttä luovista ympäristöistä.

      Työmarkkinat | Viheralalle aikuiskoulutustuen lakkauttaminen olisi katastrofi – työntekijät enimmäkseen aikuisia alanvaihtajia

    Artikkelin aiheet
    Susanna Kujala
    Kujalan tila
    aikuiskoulutustuki
    luonto-ohjaaja
    maatilamatkailu
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle