”Tässä kamalassa maailmassa on ihmisiä, jotka haluavat vilpittömästi tuntemattomalle ihmiselle hyvää. Se luo uskoa ihmisiin”, Minna Minkkinen sanoo. Kuva: Sanne Katainen
Minna on luovuttanut kymmeniä munasoluja – eräänä päivänä hän sai tekstiviestin, joka nosti tunteet pintaan
Minna Minkkinen ei ajattele lahjoittamiaan munasoluja. Hänen mielessään asia rinnastuu verenluovutukseen tai kantasolurekisterissä olemiseen.
Sukusolujen lahjoittaminen pitää tehdä puhtaasta auttamisen halusta, sanoo tamperelainen Minna Minkkinen. Suomessa sukusolujen luovuttaja saa klinikkakäynneiltä kilometrikorvauksen ja Kelan päivärahan. Munasolujen keräämispäivältä luovuttaja saa myös 250 euron epämukavuuskorvauksen. Kuva: Sanne KatainenVuosia sitten tamperelainen Minna Minkkinen kohtasi työssään lapsettomuushoidoissa olleen asiakkaan.
”Hänen toiveensa omasta lapsesta oli riipaiseva”, Minkkinen muistelee.
Lapsen kaipuun näkeminen sai Minkkisen pohtimaan, voisiko hän auttaa jotenkin. Hän oli lukenut aiheesta jo vuosia aiemmin, ja kun yksi kaveri Facebookissa kertoi luovuttaneensa munasoluja, päätti Minkkinen tarttua toimeen.
Ensimmäisen kerran Minkkinen luovutti munasoluja syksyllä 2011 tai keväällä 2012, tarkka ajankohta on ehtinyt jo unohtua.
”Luovuttaminen vaatii sitoutumista, sitä ei voi kieltää. Klinikalla ei käydä vain kerran sanomassa morjens. Siittiöiden luovuttajilla on huomattavasti helpompaa.”
Ensin munasolujen luovuttaja tutkitaan, sitten soluja kypsytetään hormonipistoksin. Kun solut ovat kypsyneet, ne kerätään paikallispuudutuksessa ohuella neulalla suoraan munasarjoista.
Munasolujen kerääminen voi olla kivuliasta, mutta Minkkinen ei näin yli kymmenen vuotta myöhemmin muista kovia kipuja.
”En sanoisi, että se oli miellyttävää, mutta ei se papa-koetta pahempi ollut.”
Minkkinen ei tarkkaan tiedä kuinka paljon munasoluja häneltä saatiin lahjoitettavaksi, mutta viidellä luovutuskerralla niitä kertyi yhteensä kymmeniä.
”Perhe, rakkaus ja vanhemmuus syntyvät jossain muualla kuin genetiikassa.” Minna Minkkinen
Joitain kuukausia sitten Minkkinen soitti häntä hoitaneelle klinikalle ja kysyi, onko heillä mitään uutisia. Vastaus tuli tekstiviestillä.
”Yhdellä vastaanottajalla synnytys ja toisella keskenmenoja. Loput olivat saaneet huikeita mahdollisuuksia yrittää, vaikka ei ollut onnistunutkaan.”
Minkkisen äänessä kuuluu ilo.
”Jossain on ollut onnistunut synnytys.”
Tekstiviestin saamisen jälkeen hänen mielessään vaihtelivat ilo onnistuneesta synnytyksestä, mutta myös harmi heidän puolestaan, joilla syli jäi hoitojen jälkeen tyhjäksi.
Minkkisen ajatukset sukusolujen luovuttamisesta ovat hyvin käytännönläheiset: hänellä oli jotain, mitä muut ihmiset tarvitsivat, joten hän saattoi hyvin luovuttaa. Hänen mielessään asia rinnastuu verenluovutukseen tai kantasolurekisterissä olemiseen, eikä asia risteile alvariinsa hänen mielessään.
”Sukusoluja ei voi luovuttaa, jos ajattelee tekevänsä lapsia. Minulle on selvää, että perhe tarkoittaa sitoutumista toisiin ihmisiin. Perhe, rakkaus ja vanhemmuus syntyvät jossain muualla kuin genetiikassa.”
Joskus tulevina vuosina täysi-ikäistynyt lapsi saattaa ottaa häneen yhteyttä. Minkkinen tapaa hänet mielellään ja vastaa kysymyksiin. Ei se ole sen ihmeellisempää.
Sen lisäksi että Minkkinen on lahjoittanut sukusoluja, on hän myös saanut vastaavanlaisen lahjan. Hänen pian kolmevuotias lapsensa on saanut alkunsa lahjasoluhoidoilla.
”Lapselle on alusta asti kerrottu että meidän perhe on saanut vauvasiemeniä ja mamma on myös luovuttanut niitä.”
Siittiöiden lahjoittajaa kohtaan Minkkinen tuntee pohjatonta kiitollisuutta.
”Tässä kamalassa maailmassa on ihmisiä, jotka haluavat vilpittömästi tuntemattomalle ihmiselle hyvää. Se luo uskoa ihmisiin.”
Minkkisen mielestä sukusolujen luovuttamisesta pitäisi puhua enemmän, sillä tieto vähentää mystiikkaa ja tekee asiasta helpomman.
”Onhan munasolujen luovuttaminen haastava prosessi ja vaatii aikaan, mutta ei se ole kohtuuton. Jos olisin nuorena tiennyt tämän kiitollisuuden tunteen, olisin varmasti jo aikaisemmin mennyt lahjoittamaan.”
- Osaston luetuimmat
