• Teatteriarvio: Pienen hauen pyydystys saa tosikonkin tirskumaan ja toivomaan, että peijooneita olisi olemassa

    Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys on aikuisten satu, josta toteutettu näytelmä on hersyvän hauska. Painavana sanomana on, että ilmaston lämpeneminen vie elintilaa myös peijooneilta ja raitajaloilta.
    Tilaajalle
    Ylikonstaapeli Janatuisen (Minerva Kautto) kalastusreissu peijoonin kanssa meinaa päättyä kohtalokkaasti.
    Ylikonstaapeli Janatuisen (Minerva Kautto) kalastusreissu peijoonin kanssa meinaa päättyä kohtalokkaasti.  Kuva: Kari Sunnari
    Lukemisto|Kulttuuri
    7.2.202320:30
    Katja Lamminen

    Miten ääntelee peijooni ja kuinka käy, jos joutuu hattaran riivaamaksi?

    Monta muuta myyttistä ja jännää seikkaa selviää heittäytymällä mukaan Pienen hauen pyydystykseen. Lapin taikaa ja villejä käänteitä on tarjolla Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa.

    Pelkosenniemeltä kotoisin olevan Juhani Karilan kirjaan perustuvassa, Lija Fischerin ohjaamassa esityksessä riittää vauhtia ja vaaratilanteita sekä syvällisempää pohdintaa elämästä, rakkaudesta, lupauksista ja kuolemasta.

    Kumpi onkaan kohtalokkaampi lupaus: vannoa rakastavansa ikuisesti vaiko luvata pyydystää henkimaailman hirmuiselle Moukku-Ollille raitajalan tuoreen kärsän... Pöllökin sen tietää, ettei raitajalkoja enää ole.

    Tarinan keskiössä ovat Etelä-Suomesta synnyinsijoilleen, kirousta poistamaan, palannut Elina Ylijaako (Petra Ahola) ja häntä pidättämään matkannut ylikonstaapeli Janatuinen (Minerva Kautto). Kun soppaan lisätään kourallinen omintakeisia kyläläisiä ja metsän olentoja (Petra Karjalainen, Tommi Raitolehto, Suvi-Sini Peltola ja Juha-Matti Koskela), on mehukas soppa valmis.

    Elina yrittää vimmatusti ratkoa ongelmiaan havittelemalla suolammessa asustavaa haukea, joka ei kyläläisten mukaan ole ”normaali”. Kapuloita rattaisiin heittelee muun muassa oikukas näkki (Ville Seivo).

    Suosittelen vahvasti lukemaan Karilan kirjan ennen esityksen katsomista. Sen pohjalta ei malta odottaa, miten on toteutettu onkireissu peijoonin seurassa tai kunnanjohtajan kohtaaminen hattaran kanssa. Ja kuinka lennokas olento onkaan näkki!

    Kerrassaan riemastuttava kattaus.

    Pienen hauen pyydystys Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 26.4. asti.

    Artikkelin aiheet
    teatteriarvio
    Pienen hauen pyydystys
    Juhani Karila
    Tampereen Työväen Teatteri
    Lija Fischer
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta