1900-luvun alussa Isä Meidän -rukousta haluttiin muuttaa - kirjailija Juhani Aho taisteli muutosta vastaan
Kirjailija Juhani Ahon mielestä piti säilyttää ”raamatunkielen vanha rakas tuoksu”, kirjoittaa Minna Kettunen kolumnissaan.Kolmisen viikkoa sitten tuli kuluneeksi 100 vuotta Juhani Ahon kuolemasta, ja kahden viikon päästä tulee kuluneeksi 160 vuotta hänen syntymästään. Kansalliskirjailijaksi kutsuttu mies ei siis ehtinyt täyttää 60 vuotta, vaan nykymittapuun mukaan hänen elämänsä jäi melko lyhyeksi.
Silti Aho ehti luoda valtavan tuotannon. Kirjallisuudestamme puuttuisi paljon ilman Rautatietä ihmettelemään lähtenyttä Mattia ja Liisaa, Lohilastuja ja kalakaskuja, Juhan kolmiodraamaa ja vanhempiensa järjestämässä avioliitossa elänyttä Elli Aarniota romaanissa Papin rouva – vain muutamia teoksia mainitakseni.
Johannes Brofeldt syntyi Lapinlahdella Väärnin kappalaispappilan savusaunassa. Hän oli apupappi Theodor Brofeldtin ja Emma-äidin nuoren perheen esikoinen. Suomenmielinen mies otti kirjailijanimekseen Juhani Ahon. Varhaisista vuosistaan Aho kirjoitti suloiset muistelmat, lastut Pikku-Liisa ja Lallu.
Maassamme harvinaiseksi käynyt aho on biotooppi, joka ei ole metsää eikä peltoa. Se sopii kirjailijan persoonaan. Hänessä oli sekä metsää että viljeltyä kulttuurimaisemaa.
Vähemmän tunnettu seikka Ahon elämässä oli se, että hän toimi vuosikausia raamatunsuomennuskomitean jäsenenä. Isä Brofeldt siunaili Luojan viisautta – hän kun laittoi Jussin lukemaan Raamattua ihan kuukausipalkalla, kun poika ei ollut sen lukemisesta aiemmin niin erityisesti välittänyt!
Raamatunsuomennostyössä Juhani Aho oli sekä säilyttäjä että uudistaja. Hän pyrki parantamaan tekstin luontevuutta ja selvyyttä, mutta halusi säilyttää vakiintuneita sanoja ja ilmauksia. Hänen mielestään piti säilyttää ”raamatunkielen vanha rakas tuoksu”.
Jo tuolloin 1900-luvun alussa silloisen nykysuomen edustajat olisivat halunneet muuttaa Isä Meidän -rukouksen muotoon Meidän Isämme. Juhani Aho vetosi voimakkaasti Valvoja-lehdessä: ”Tuo rukous on jo niin juurtunut, niin kiveen piirretty, että sitä olisi muutettava ainoastaan suurimmalla varovaisuudella.”
Sanamuoto sai säilyä. Kiitos, Aho meidän.
Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, emerituspiispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
