• Lea, 82, on nähty sadoissa tv-sarjoissa ja elokuvissa, mutta ani harva tuntee häntä nimeltä

    Lea Musone on keksinyt eläkepäiviksi tekemistä elokuvien ja tv-sarjojen avustajana.
    Tilaajalle
    Ensimmäiseen elokuvaan Lea Musone päätyi jo 1950-luvun alkupuolella ollessaan kesätöissä Suomi-Filmin studiolla.
    Ensimmäiseen elokuvaan Lea Musone päätyi jo 1950-luvun alkupuolella ollessaan kesätöissä Suomi-Filmin studiolla. Kuva: Jouni Hirn
    Lukemisto|Elokuva
    24.12.202423:00
    Jouni Hirn

    Mikä yhdistää Metsäjätti- ja Luokkakokous-elokuvia, Syke- ja Sunnuntailounas-sarjoja ja vaikkapa 70-luvun Lauantaitanssit-ohjelmaa?

    Se, että Lea Musone on vilahtanut niissä kaikissa kuin sadoissa muissakin televisio- ja elokuvatuotannoissa sekä mainoksissa.

    Sykkeessä Musone nähdään vuodepotilaana, Ivalo-sarjassa vanhainkodin asukkaana, Downshiftaajissa kodinkoneliikkeen asiakkaana ja Sunnuntailounaassa valtuutettuna.

    Ensimmäiseen elokuvaan Musone päätyi jo 1950-luvun alkupuolella ollessaan kesätöissä lähettinä Suomi-Filmin studiolla Helsingissä.

    ”Usein ohjaaja Valentin Vaala pyysi, että tulehan tyttö kävelemään tai tekemään jotain muuta kohtauksen taustalla. On ollut yllätyksellistä katsella noita vanhoja Suomi-filmejä, kun tämä tyttö aina vilahtaa jossain.”

    "Olemme tehneet Lean kanssa paljon yhdessä. Välillä tuntuu, että hän on mukana kaikissa elokuvissa ja sarjoissa. Bongatkaapa hänet", Janne Kataja heitti Ivalo-sarjan kuvaustauolla kesäkuussa 2024.
    "Olemme tehneet Lean kanssa paljon yhdessä. Välillä tuntuu, että hän on mukana kaikissa elokuvissa ja sarjoissa. Bongatkaapa hänet", Janne Kataja heitti Ivalo-sarjan kuvaustauolla kesäkuussa 2024.  Kuva: Jouni Hirn

    Elokuva- ja tv-tuotantojen avustajille maksamat palkkiot ovat pieniä, joten hommaa ei tehdä rahan takia. Hyvältä avustajalta vaaditaan ennen kaikkea heittäytymistä.

    Musone pitää matalaa profiilia avustajan töistään, eikä hän ole edes nähnyt kaikkia osuuksiaan.

    ”En katso tv-sarjoja ja elokuvia, joissa olen mukana, elleivät ne sattumalta tule televisiota. Tuttavat aina sanovat, että taas olit siinä ja siinä sarjassa ja elokuvassa.”

    ”Kadulla minut joskus pysäytetään ja ihmetellään, että missä ihmeessä olen sinut nähnyt. En koskaan sano, että varmaankin teeveessä. Sanon aina olleeni pitkään Stockmannilla töissä, niin ehkä siellä on tavattu.”

    Musonen kasvot on nähty myös lukemattomissa televisio- ja printtimainoksissa.

    ”Kolme vuotta sitten tein Stockmannin joulumainoksen. Olin myös Helsingin kaupungin perheväkivallan vastaisessa mainoskampanjassa. Suomen valtiolle tein passimainoksen. Ennen kuvauksia piti todistaa, ettei minulla ole rikosrekisteriä”, hän nauraa.

    Usein ohjaaja Valentin Vaala pyysi, että tulehan tyttö kävelemään tai tekemään jotain muuta kohtauksen taustalla. Lea Musone

    Musone on joutunut monenlaisiin tilanteisiin kuvauksissa. Eräissä mainoskuvauksissa hänen rajojansa koeteltiin, kun hänen piti riisuuntua kameran edessä.

    ”Kerran minua ja iäkästä mieskollegaani kysyttiin mainokseen, jonka kohderyhmänä olivat vain lääkäriopiskelijat. Kuvissa esitettiin vanhemman ihmisen vartalon muuttumista iän mukana. Sopimus oli aika rahakas, mutta me jouduimme olemaan kumpikin yläosa paljaana. Meillä oli ehtona, että meidän naamojamme ei saa näkyä. Lopulta kaikki toteutettiin todella hienosti.”

    Musone oli nuorena kilpatanssija. Tanssivuosinaan hän liittyi Åke Blomqvistin kuuluisaan tanssiryhmään neljäksi vuodeksi. Hän pääsi maankuulun tanssiryhmän mukana tv-ohjelmiin, kuten Lauantaitansseihin, jota seurasi parhaimmillaan 2 miljoonaa katsojaa.

    Musonen juuret ovat Viipurissa, josta hänen vanhempansa pakenivat sotaa pääkaupunkiseudulle.

    ”Perin vanhemmiltani karjalaisen iloisuuden. Olen täysin heittäytyjä ihminen, ja osaan nauraa itselleni.”

    Lea Musonen (os. Kaunisalo) sukunimi on peräisin hänen edesmenneeltä aviomieheltänsä. Hän oli naimisissa italialaisen Domenico Musonen kanssa yli 40 vuotta. He saivat pojan, joka asuu perheensä kanssa Madridissa.

    Joskus kuvausavustajista saattavat vilahtaa vain jalat.
    Joskus kuvausavustajista saattavat vilahtaa vain jalat.  Kuva: Jouni Hirn

    Musone ei ole koskaan harmitellut, että hänestä ei tullut näyttelijää.

    Asia olisi saattanut mennä toisin, sillä 12-vuotiaana hän osallistui Suomen Filmiteollisuuden koekuvauksiin, jossa etsittiin lapsitähteä Pikku Ilona ja hänen karitsansa -elokuvaan. Ilonaksi valittiin Riitta Hämäläinen, josta tuli aikansa ikonisin lapsinäyttelijä.

    Musonen haluaa osoittaa, että seniorinakin voi tehdä vaikka mitä kivaa ja haastaa itseään.

    ”Viimeiset 17 vuotta olen tehnyt erityisen tiiviisti avustajan töitä. Eläkkeellä ollessa näitä on kiva tehdä. Lähes kaikki läheiset ystäväni ja lähisukulaiseni ovat kuolleet. Elän yksin, mutta en ole yksinäinen. Kuvausporukoissa on mukava henki ja siellä tapaa uusia ihmisiä.”

    Hiljattain Musone palasi myös tanssin maailmaan, ja järjesti Kampin palvelukeskuksessa ikäihmisille suunnatun latinalaisen tanssin kurssin.

    ”Tanssiaskelten opettelu oli aikoinaan niin rankkaa, että minulle ei voi tulla sellaista dementiaa, että unohtaisin ne. Osaan kaikkien tanssien askelkuviot vielä aivan hyvin, tosin iän myötä olen tullut aika kömpelöksi.”

    Ivalo-sarjan kuvauspaikkaa valmistellaan. Lea Musone makaa sängyssä keskellä. Ivalon 4. kausi alkaa Ruudussa 1.1. Sarjassa tapahtuu joukkomurha.
    Ivalo-sarjan kuvauspaikkaa valmistellaan. Lea Musone makaa sängyssä keskellä. Ivalon 4. kausi alkaa Ruudussa 1.1. Sarjassa tapahtuu joukkomurha. Kuva: Jouni Hirn
    Lisää aiheesta
    • Aki Kaurismäen elokuva Kuolleet lehdet sai keväällä Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon. Kuvassa Cannesissa poseeraavat Kaurismäen lisäksi elokuvan päänäyttelijät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen. Kuolleiden lehtien menestyksen myötä suomalainen elokuva on taas nosteessa.

      Elokuva | 2010-luku oli suomalaisen elokuvan kultakausi

    • Joel Hirvonen ja Samuli Edelmann nähdään Häjyt 2 -elokuvan päärooleissa.

      Elokuva | Eteläpohjalaiset puukkojunkkarit mellastavat taas – Häjyt 2 tulee ensi-iltaan helmikuussa

    • Näyttelijä Irina Isberg on ollut hevoshullu lapsesta saakka. Hän käy ratsastamassa muutamia kertoja viikossa Hämeenkyrössä Eturinteen Karonilla, joka on Merja Mäkipään omistama ja kasvattama nuori suomenhevonen.

      Radio ja TV | Televisiosta tuttu näyttelijä Irina Isberg sai kyllikseen kaupunkielämästä – nyt hänellä on myös kaksi raviohjastajan ajolupaa

      Tilaajalle
    • Muusikoksi valmistunut Saku Taittonen lauloi itse Dingon biisit elokuvassa.

      Kulttuuri | Saku Taittonen laihdutti Dingo-elokuvan Neumanniksi 20 kiloa, kunnes ohjaaja sanoi, että nyt riittää

      Tilaajalle
    • Lapsuuden noloin kokemus Jukka-Pekka Palolle oli se, kun hän ystävänsä houkuttelemana varasti pari leikkiautoa Sokoksen leluosastolta

      Teatteri | Jukka-Pekka muistaa isänsä Tauno Palon lempeänä miehenä – öisin Suomen tunnetuin filmitähti huusi tuskaansa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Lea Musone
    avustajatyöt
    elokuvat ja tv-sarjat
    eläke
    tanssi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”