• MT 100 vuotta sitten: Juopunut halusi vankilaan etukäteen

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 2.12.1922 myös metsien liikahakkuista.
    Kuva: Kansallisarkisto
    Lukemisto|Historia ja perinne
    4.12.202217:00
    Tuovi Mäkipere

    Mihin metsiemme loppumisen vaara velvoittaa?

    Niiden tutkimusten mukaan, joita maassamme on tehty metsien kulutuksen ja lisäkasvun selvillesaamiseksi, olemme nopein askelin kulkemassa metsiemme vähenemistä kohti. (…) Liikahakkaus teki siis (…) Suomen eteläpuoliskolla noin 7 milj. m3 eli noin 1 m3 jokaista metsää kasvavaa maan hehtaaria kohti.

    (…) Mitä sitten voimme tehdä, jotta metsäpääomamme ei vähenisi? Onko ryhdyttävä vähentämään, vai voidaanko tilannetta jollakin muulla tavalla korjata? Tähän kysymykseen voidaan jokseenkin täydellä varmuudella vastata, että metsämme nykyisessä laajuudessaan kestävät nykyisen hakkuumäärän, jos vain hakkuut olisi järjestetty ja edes nyt ryhdyttäisiin järjestämään metsänhoidon vaatimuksia silmälläpitäen.

    Kiire vankilaan

    oli sillä Kokkolan miehellä, joka eräänä päivänä viime viikolla meni kaupungin poliisilaitokselle ja halusi tulla passitetuksi vankilaan juopumussakoista. Poliisilaitoksella ei kuitenkaan löydetty miehen nimeä mistään papereista. Pitkän etsimisen jälkeen kysyttiin mieheltä, milloin hänet on tuomittu. Silloin selvisi, ettei miestä ollut vielä tuomittu, vaan tahtoi hän päästä istumaan vähän etukäteen, saadakseen jutun pikemmin loppuunsuoritetuksi.

    Kuva: Kansallisarkisto
    Lisää aiheesta
    • Emännöitsijää haettiin maatilan palvelukseen Maaseudun Tulevaisuudessa. Etusijalla olivat karjanhoito- ja puutarhakoulun käyneet.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Eduskuntatalohanke etenee ja joukko ala-arvoisesta summasta vakuutettuja eläimiä paloi

    • Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Sianjalostusyhdistys ehdottaa porsaiden kuljetusta konduktöörinvaunussa – miehistön myös ruokittava porsaita

    • Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Omituiset jäljet jäällä veivät jahtimiehet erikoisen joukon äärelle

    • Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Virolla käytössä ankarat keinot eläintautien vastustamiseksi

    • Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Lääkärien kirjoittama sprii valui kurkuista alas ja Ruotsi hankaloittaa poronlihan vientiä

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää