

Tamperelainen Arto Huhtinen on tullut tutuksi legendaaristen Reino- ja Aino-tossujen tavaramerkin ja liiketoiminnan omistuksesta. Mies on myös intohimoinen keräilijä, minkä ansiosta Tampereella sijaitsee Juice Leskisen muistoa kunnioittava Juicen kirjasto.
Samaan paikkaan on koottu muun muassa noin 2 300 Leskisen kirjaa, hänen arvolevyjään sekä erilaisia dokumentteja. Keräilyyn liittyy myös tuore, Ukrainan sotaan liittyvä tarina.
”Kerään erilaisia julisteita, jonka merkeissä Kiovassa asuva tuttavani teki tarjouksen neljä päivää ennen sodan syttymistä. Pääsimme sopuun hinnasta, ja maksoin julisteen hänelle.”
”Lähetin tuotua julisteen minulle samana päivänä, kun sota syttyi, oli liikutus melkoinen. Ajattelin samalla tuttavani jo varautuneen sotaan hankkimalla tällä kaupalla rahaa tulevaa tilannetta varten selvitäkseen paremmin arjesta”, Huhtinen sanoo ja huokaa.
Erilaisia hyväntekeväisyystapahtumia, kuten ensi- ja turvakodeille varoja kerännyttä Reino-tossuihin perustuvaa tossujääkiekkoturnausta järjestänyt Huhtinen sanoo, että on velvollisuus auttaa ukrainalaisia pakolaisia.
”Auttamisen pitäisi olla itsestään selvää, sillä he tarvitsevat apua ja tukea.”
Pakolaisuus on lähellä Huhtisen sydäntä myös oman perheen kautta, sillä hänen äitinsä on kotoisin Venäjän Karjalan Impilahdelta. Samaisessa paikassa on syntynyt myös Juice Leskisen äiti, mikä yhdistää entisestään Huhtista Juice-keräilyyn.
”Äitini pakeni talvisodan jaloista vanhempiensa ja sisarustensa kanssa yhdeksänvuotiaana ja päätyi Mänttään, missä minäkin olen syntynyt. Osa hänen sisaruksistaan jatkoi Ruotsiin, eli perhe joutui tuolloin erilleen toisistaan.”
”Vallalla oleva tilanne on Ukrainan pakolaisilla hyvin samanlainen kuin oli taannoin suomalaisilla. Uskonkin, että Suomessa on hyvin helppo samaistua meneillään olevaan tilanteeseen.”
Huhtisen tie vei vuosien saatossa työntekijästä yrittäjäksi. Silti koulu ei ollut ennen työelämää nuorenmiehen mieleen.
”Yhteiskoulu jäi kesken, sillä urheilu ja kulttuuri kiinnostivat enemmän. Opiskelin kuitenkin sähköasentajaksi ammattikoulussa.”
Huhtinen työskenteli nuorena miehenä muun muassa seitsemän vuotta Loviisan ydinvoimalassa, kunnes suuntasi Tampereelle jatkamaan opintojaan ja työskentelemään.
”Työskentelin voimalaitoksissa ja teollisuudessa esimies- ja päällikkötehtävissä kunnes sain tehtaanjohtajan paikan Nokian kumitehtaalta.”
Samoihin aikoihin Huhtinen suoritti omien sanojensa mukaan kaksi elämänsä tärkeintä tutkintoa.
”Ne antoivat eväät auttaa vaikeuksiin joutuneita yrittäjiä ja yrityksiä. Koin tällaisen toiminnan hyvin mielekkäänä, sillä halusin tukea vaikeuksiin joutuneita omalla panoksellani.”
Varsinaiseksi yrittäjäksi Huhtinen ryhtyi vuonna 2004. Hän osti tuolloin Tuire Erkkilän kanssa legendaaristen Reino- ja Aino-tossujen tavaramerkin ja liiketoiminnan Nokian jalkinetehtaalta. Itse tossuilla oli ennen kauppaa takana pitkä taival, sillä ensimmäiset Aino-tossut valmistuivat vuonna 1930 Tampereen Hatanpäällä ja Reino-tossut kaksi vuotta myöhemmin.
”Ryhdyin yrittäjäksi vasta 45-vuotiaana. Tossujen ostoajatuksen taustalla oli positiivinen näkemys niiden tulevaisuudesta, vaikka jalkinetehdas olikin luopumassa niistä. Ostimme samalla kertaa myös polkupyörän renkaita valmistavan tehtaan Nokian Renkailta.”
Tossujen ja renkaiden tuotanto siirtyi samalla Lieksaan. Viidentoista vuoden aikana myyntiä kertyi noin 200 miljoonaa euroa.
”Valmistimme tossuja kolme miljoonaa paria. Määrästä Reinoja oli noin yhdeksänkymmentä prosenttia.”

Erityisesti Reino-tossut totuttiin vuosien aikana näkemään useilla julkisuuden henkilöillä muusikoista urheilijoihin sekä erilaisiin vaikuttajiin.
”Tossut menivät aikanaan myös muun muassa Dalai Lamalle. Erityisen mieleenpainuva oli hetki, kun edesmennyt Kari Tapio tunnustautui Reino-faniksi. Hän ehdotti jopa Pyhän Patrickin päivää myötäillen, että 16. heinäkuuta vietettäisiin Pyhän Reinon päivää.”
”Niitä tehtiin nimikkotuotteina myös urheilujoukkueille, kuten Tampereen Ilvekselle ja Tapparalle sekä bändeille, kuten Nightwishille ja Negativelle.”
Tossujen valmistus ajautui kuitenkin vuonna 2019 lopullisiin vaikeuksiin, kun kaupankäynti isoille kauppaketjuille tyrehtyi.
”Olimme myyneet Suomen täyteen Reinoja, ja edessä oli konkurssi. Sen jälkeen Finlayson osti tossujen tavaramerkin ja siirsi tuotannon ulkomaille. Tapahtuneessa minua ei harmita kuitenkaan raha, vaan työpaikkojen menettäminen sekä suomalaisen työn loppuminen, ne kirpaisivat kipeästi.”

Yrityselämän kuviot jäävät Huhtiselta virallisesti huhtikuussa hänen siirtyessään eläkkeelle täyttäessään 64 vuotta.
”Se on hyvä hetki päättää yli 45 vuotta kestänyt työelämä ja keskittyä muihin asioihin.”
Muilla asioilla Huhtinen tarkoittaa erityisesti keräilyharrastustaan. Ensikipinä siihen syttyi kymmenvuotiaana, kun Huhtinen sai lahjaksi kosmonautti Juri Gagarinin signeeraaman valokuvan.
”Tuolla kuvalla oli minulle suuri merkitys, ja avaruusteema on edelleen vahvasti mukana keräilyssäni. Silti ensimmäinen varsinainen keräilykohteeni olivat jääkiekkoaiheiset kuvat.”
Huhtisen keräilykohteeksi on muodostunut myös klassikkoelokuva Tuntemattoman sotilaan elokuvajulisteet.
“Olen keräillyt noin sata alkuperäistä ulkomaalaista julistetta ja kuvaa elokuvasta. Kokoelmasta puuttuu vielä kuitenkin esimerkiksi elokuvan Venäjän ensi-illan juliste.”
Keräilyharrastus on Huhtisen mukaan pitkäjänteistä ja omistautumista vaativaa puuhaa.
“Omalta kohdaltani siihen kuuluu olennaisesti halu ottaa selvää keräilykohteiden taustoista. Tärkeää on myös ymmärtää millainen kunkin esineen asema ja merkitys on kokoelmassa.”
“Keräily ja siihen kuuluvat tavaroiden etsintä, hankinta, tallentaminen ja arkistointi ovat mielekästä toimintaa. Tämä korostuu, jos kokoelman kartuttamisella on selkeä ja saavutettavissa oleva tavoite.”
Jutustelun lopuksi Huhtinen puhkeaa vielä remakkaan nauruun viitaten omaan sukutaustaansa.
“Tämän kohtuullisen rönsyilevän keskustelun yhteenvetona voit varmaankin arvella, olenko perinyt puhelahjani vilkkaalta karjalaisäidiltäni vai hiljaiselta hämäläisisältäni.”