Mona lähti kotiseudulta kaupunkiin opiskelemaan – onni löytyi kuitenkin maalta

Ei peruskoulusta saanut minkäänlaista oppia maatalouteen tai opastusta, että semmoiseen ammattiin voisi opiskella. Halikkolainen Mona Lahtinenkin lähti lukion jälkeen Helsinkiin opiskelemaan kulttuurituottajaksi.

Mona oli kuitenkin aina haaveillut maallemuutosta. Hän tuli kesäksi Helsingistä Salon Mathildedaliin sijaistamaan siskonsa äitiyslomaa ravintola Terhoon ja jäi sille tielleen.

Terhossa näet kävi asiakkaana Monalle muuan ennestään tuttu Jarno Vesterinen Perniöstä.

”Oltiin liikuttu samoissa piireissä pitkään – ja yhtäkkiä mä olinkin emäntänä täällä”, Mona muistelee nauraen seitsemän vuotta sitten tapahtunutta käännettä.

Jarno oli vuotta aiemmin päätynyt jatkamaan vanhempiensa puutarhatilaa. Siinäkin taisi kohtalolla olla sormensa pelissä, sillä Vesterisen veljeksistä Sami oli ilmoittanut, että ei aio jatkaa ja Jarnokin oli lähtenyt kotoaan niin, että ”never back!”

Opiskelualakseen Jarno kuitenkin valitsi viherrakentamisen ja puutarhatuotannon Tuorlan puutarhaoppilaitoksessa.

”Vanhempani eivät loppuvuosina enää investoineet tilaan, kun jatkajaa ei ollut luvassa. Mutta jotenkin kai vanhenin niin, että päädyin tänne ja aloin puutarhaviljelijäksi”, Jarno kertaa. Hän oli pyörittänyt tilaa vuoden verran ennen kuin Mona liittyi kuvioihin mukaan.

”Tulin aluksi tänne vain auttelemaan ja jatkoin Terhossa, mutta sitten vain jäin tänne. Jarnon äiti opetti töihin kädestä pitäen. Hän oli jo eläkkeellä, mutta täysillä mukana, sillä vanhat maajussit eivät suostu heti lopettamaan”, Mona kiittelee anoppiaan.

Mona tuli ensin vain auttelemaan tilalla. ” Mutta sitten vain jäin tänne”, hän kertoo. Kuva: Carolina Husu

Hallonmäen tila on pienehkö varsinaissuomalainen puutarhatila, missä kausihuoneissa viljellään monenlaista: vadelmaa, erikoistomaatteja, vähän mansikkaa, karhunvadelmaa, yrttejä. Joka vuosi koetetaan löytää myös jotain uutta.

Ensimmäiset tomaatit kylvetään tammikuussa, ja varsinaiset viljelytyöt loppuvat loka-marraskuussa. Keskitalvella on hiljaisempaa.

”Kaikki aina kysyvät, mitä te teette talvella. Silloin suunnitellaan seuraavaa kautta ja yritetään saada projekteja valmiiksi, kun aina on joku remontti menossa. Koetetaan myös levätä ja matkustella”, pariskunta vastaa. Vuoden ajan puuhaa on aiheuttanut myös pariskunnan ensimmäinen lapsi, Frida.

Mona on elämänmuutokseensa äärettömän tyytyväinen.

”Tuntuu, että olen just siellä, missä mun pitääkin olla. En koskaan koulussa ymmärtänyt, että tästä alasta voisi olla kiinnostunut, sillä ei meillä ollut mitään maatalousoppiainetta. Maanviljelijän ammatti peritään – harva ostaa maatilan. Minulla kävi onni, että tapasin Jarnon.”

Jarno ja Mona ovat kolmas sukupolvi Hallonmäen tilalla, jonka Jarnon isovanhemmat aikoinaan perustivat puutarhatilaksi 1950-luvulla. Tuolloin he viljelivät avomaalla sipulia, porkkanaa ja leikkokukkia. Jarnon vanhemmat laittoivat tilalle kasvihuoneita, joita Jarno ja Mona ovat lisänneet.

Hallonmäen tilalla toimii myös siideripanimo, joka sai alkunsa Jarnon Samin-veljen harrastuksesta. Kuva: Carolina Husu

Uuden sukupolven myötä Hallonmäelle on syntynyt toinenkin yritys, Hallonmäen siideripanimo. Se sai alkunsa Sami-veljen harrastuksesta – hän oli valmistanut kotioluita ja -siidereitä pitemmän aikaa ja panimon perustamisesta oli ollut puhetta.

”Sitten tuli lakimuutos vuonna 2018, että 5,5-prosenttisia juomia saa myydä ruokakaupoissa. Silloin päätimme yhdessä Samin kanssa perustaa panimon”, Jarno kertoo.

Siiderit käyvät luonnostaan yli 4,7-prosenttisiksi, joka oli aiempi alkoholipitoisuusraja, eikä panimoa olisi kannattanut perustaa, jos juomien myynti olisi sallittu vain Alkon kautta.

Aito siideri valmistetaan joko omena- tai päärynäpohjaan ja mausteeksi voi käyttää esimerkiksi marjoja. Hallonmäellä ei vielä kasva omia hedelmiä, vaan omenat ostetaan lähiseudulta. Mutta siiderien mausteiksi hyödynnetään oman puutarhan kakkosluokan marjoja.

Panimolle saatiin tilat marjapakkaamon päädystä, minne ostettiin käymistankit ja pullotuskoneet. Etiketöinti ja korkitus sujuu vielä käsin.

Hallonmäen siiderit ovat aitoja siidereitä, jotka on valmistettu omenapohjaan. Mausteena hyödynnetään oman tilan marjoja, kuten vadelmia. Kuva: Carolina Husu

Siiderien tuotanto on viidessä vuodessa kaksinkertaistunut noin kolmestatuhannesta litrasta ja laatuja on nyt seitsemän plus yksi karhunvadelma-omenakuohuviini.

Alun perin ajatus oli, että siiderinteko jatkaisi syksyä ja toisi askaretta hiljaiselle ajalle, kun kasvihuoneissa ei ole tuotantoa. ”Nyt tuntuu, että joskus saisi olla vapaatakin. Kohta varmaan laitamme joulukukkiakin”, Jarno toteaa jälkiviisaana.

Hallonmäen siideripanimo ei ole Salon seudulla ainoa siiderintekijä. Lähialueella useat tilat ovat alkaneet valmistaa siideriä ja yhteistyötäkin on viritelty. Esimerkiksi Lepolan siideritalon kanssa Hallonmäki alkoi kesäisin pitää Matildan kartanon niityllä Mathildedalissa siiderifestivaaleja pari vuotta sitten, ja mukaan on tullut kaksi muutakin siideritilaa.

Tilat ovat yhteistyössä Salon kaupungin kanssa rakentaneet siiderireittiä omatoimimatkailijoille, jotka kartan avulla voivat käydä tutustumassa siideritaloihin. Panimoista jokainen tekee juomaa vähän omalla tavallaan: on siideriä oman omenatarhan sadosta tai omilla marjoilla tai inkiväärillä maustettuna niin kuin Hallonmäellä.

”Yhteistyö on ollut tosi kivaa. Olemme kaikki pieniä toimijoita ja haluamme tehdä aitoa siideriä tunnetuksi. Aika harva sen vielä tuntee”, Jarno toteaa.

Taloudellisesti siideripanimo ei ole mikään kultakaivos. ”Meidän palkkamme tulee Hallonmäen tilasta, ja sillä rahoitetaan siideripanimoa, joka nyt pyörii omillaan. Palkkaa panimosta ei vielä ole nostettu.”

Hallonmäen siiderien omenat ja päärynät tulevat lähitiloilta. Oman tilan marjat antavat juomiin sekä makua että väriä. Kuva: Carolina Husu

Jarno uskoo, että aidon siiderin tekijöitä tulee Suomeen lisää, kunhan tietoisuus kasvaa. "Esimerkiksi Norjassa siideristä on tullut iso juttu matkailussa ja valtio tukee sitä. Jospa meilläkin. Tulossa oleva mahdollinen lakimuutos 8-prosenttisten juomien myynnin sallimisesta vähittäiskaupassa auttaisi jo kovasti.”

Haaveita ja suunnitelmia pitää olla paljon – ehkä niistä aina joku toteutuu, Mona ja Jarno tuumivat. Yksi haave olisi rakentaa uusi tilamyymälä, että siideripanimolle ja pakkaamolle vapautuisi lisää tilaa.

Toinen haave olisi perustaa kasvihuoneeseen kahvila, jossa voisi nauttia lepohetkestä ihanan valoisassa ja lämpimässä tilassa kukkien ja yrttien ympäröimänä.

Talon ympärillä olevassa puutarhassa on noin kaksisataa eri kasvia – kun sen kunnostaisi, niin siellä voisi kierrellä tai istahtaa siiderilasillisen kanssa.

”Haaveilu on hyvästä”, myhäilee Mona.

Yksi toive olisi, että joskus voisi kesälläkin pitää lomaa. Pihassa seisoo vene, ja sen saaminen vesille ja kalastus on Jarnon intohimo, mutta merelle päästään vain muutaman kerran kesässä. ”Jos kolmen aikaan iltapäivällä lähtee, niin viimeistään puoleenpäivään mennessä seuraavana päivänä pitää olla takaisin. Sitäkään ei mielellään tee, koska kuitenkin stressaa, miten puutarhalla menee”, Jarno tunnustaa.

Jarnon ja Monan haaveena on, että elämä on muutakin kuin työtä. Kuva: Carolina Husu

Sen pariskunta on toisilleen kuitenkin luvannut, etteivät he sorru edellisten sukupolvien ansaan eli jatkuvaan työntekoon. ”Että ymmärtäisimme, että tämä on kuitenkin vain työ, ja on muutakin elämää. Harmittaa, kun tulee sanottua Fridallekin liian usein, että odota nyt, äidillä on töitä”, Mona selittää.

Monan unelman toteutuminen eli muutto maalle ja emäntänä olo on tuonut elämään uudenlaisen merkityksen.

”Me työskennellään juuritasolla, ollaan alkutuottajia. Tammikuussa laitat siemenen pieneen pottiin ja kesällä saat kerätä satoa ja myydä sitä. Instagramin kautta näet, miten satoasi on siellä sun täällä. Tulee sellainen olo, että kaikkien näiden kriisien keskellä ruuantuottajana tekee tosi merkityksellistä ja tärkeää työtä.”

Eniten Monaa inspiroi, että viljelijät eivät tuota mitään turhaa, kertakäyttöistä krääsää, vaan ruokaa, jota tarvitaan aina. ”Se innostaa kehittämään tätä ­tilaa.”