• Näin maajussien suhteille kävi kameroiden sammuttua – ”Kyllä se on rakastumista”

    Maajussille morsian -ohjelman syksyn päätösjaksossa selvisi, kenen rakkaus on syttynyt ja kenen hiipunut. Yhtä sentään onnisti.
    Vappu Pimiä kokosi maajussit yhteen kertaamaan kulunutta kautta.
    Vappu Pimiä kokosi maajussit yhteen kertaamaan kulunutta kautta. Kuva: MTV
    Lukemisto|Radio ja TV
    11.11.202419:05
    Juho Mäkelä

    Maajussille morsian -ohjelman 17. kausi on edennyt jo päätösjaksoon. Maajussit kokoontuvat Vappu Pimiän johdolla Malmgårdin kartanoon muistelemaan mennyttä kesää ja kertomaan, mitä heille nyt kuuluu.

    Tarvajoelta kotoisin oleva maajussi Samuli teki radikaalin ratkaisun, eikä valinnut ketään puolisoehdokkaista, jotka pääsivät farmiviikolle.

    Maajussi-Samuli ei päässyt kertaakaan tapaamaan kesän aikana Kristiinaa, jota hän piti ennakkosuosikkina kirjeen perusteella. Puhelimessa kaksikko on jo jutellut. Tapaaminen on kaatunut erityisesti Kristiinan työkiireisiin.

    ”Kristiinan haluan vielä tavata. Se on pitkittynyt niin paljon, että lykätään vielä muutama hetki”, Samuli kertoo.

    Vappu Pimiä paasaa työteliäälle maajussille, että Samulin on pakko tehdä jatkossa kompromisseja, jos hän haluaa solmia parisuhteen.

    Samuli myöntää Vapun olevan oikeassa, mutta tilanne on haastava. Hän on työskennellyt yrittäjänä jo seitsemänvuotiaasta lähtien.

    ”Se alkaa olla aika pitkä pätkä mun elämästä”, Samuli sanoo.

    Maajussi-Samuli ei päässyt kertaakaan tapaamaan kesän aikana Kristiinaa.

    Piippolassa asuva maajussi-Milla kertoo, että hän katuu valintaansa farmiviikolle. Milla valitsi farmiviikolle Jasperin, mutta Matias olisi ollut jälkikäteen ajatellen parempi vaihtoehto.

    Farmiviikon päätteeksi Milla päätti jatkaa tutustumista Kallen kanssa. Suhde kuitenkin tyssäsi nopeasti kuvausten jälkeen, koska tunteet jäivät uupumaan.

    Ei tässä kuitenkaan kaikki. Vappu Pimiä utelee kesän rinnoista, ja Milla paljastaa löytäneensä elämäänsä uuden miehen. Hevoset yhdistävät tapailuvaiheessa olevaa paria.

    ”Vaikka olen painottanut, etten ikinä halua hevosmiestä”, Milla naurahtaa.

    Miran kanssa viestiteltiin ja puhuttiin puhelimessa, mutta ei keritty näkemään koskaan. Sami

    Paimiolainen maajussi-Sami valitsi farmiviikon päätteeksi rinnalleen Miran. Kun kamerat sammuivat, juttu kylmeni saman tien.

    ”Miran kanssa viestiteltiin ja puhuttiin puhelimessa, mutta ei keritty näkemään koskaan”, Sami kertoo.

    Viljatilaa isännöivä Sami toivoo edelleen löytävänsä rakkauden elämäänsä. Kesä on kulunut tiivisti maataloustöissä traktorin hytissä.

    Mulla ja Reetalla se ei ole enää ihastumista, kyllä se on rakastumista. Pekka

    Viimeisenä ohjelmassa ääneen pääsee porilainen maajussi-Pekka. Reetta oli ennakkosuosikki alusta lähtien, ja hänet Pekka valitsi kumppanikseen farmiviikon päätteeksi.

    Kameroiden sammuttua suhde on syventynyt entisestään.

    ”Mulla ja Reetalla se ei ole enää ihastumista, kyllä se on rakastumista. Nyt on kyllä tosi hyvä fiilis”, onnellinen maajussi-Pekka iloitsee.

    Pekka kertoo, että hän tajusi jo ensimmäisellä tapaamisella, että Reetta on se oikea.

    Rakastunut pari suunnittelee jo kovasti muuttoa saman katon alle Poriin. Reetan mukana Satakuntaan matkaavat myös naisen hevoset, kanit, lampaat ja vuohet.

    ”Jos ihastuminen on sellaista kutkuttelevaa, polttavaa ja odottavaa, rakastumisen tunne on sitä, että elämä täyttyy”, Reetta sanoo Pekan kainalossa.

    Maajussille morsiamen 17. kauden viimeinen jakso tulee MTV3:lla maanantaina11.11. klo 20. Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomosta.

    Samuli, Pekka, Milla ja Sami osallistuivat Maajussille morsian -ohjelman 17. kaudelle.
    Samuli, Pekka, Milla ja Sami osallistuivat Maajussille morsian -ohjelman 17. kaudelle. Kuva: MTV
    Lisää aiheesta
    • Piippolalainen Milla Jarva etsii kumppania Maajussille morsian -ohjelmassa. Millan sylissä on Panu-kissa.

      Radio ja TV | Maajussi-Milla kehuu Kallea: ”Sä et ole liian puhelias porukassa”

    • Samin puolisoehdokkaat ovat ohjelman kuvausten aikana ystävystyneet keskenään. Yhden putoaminen ennen farmiviikkoa herättää liikutusta koko porukassa.

      Radio ja TV | Maajussin päätös saa Vappu Pimiän iholle kylmät väreet – nämä kosijat pääsevät farmiviikolle

    • Sami Vaihia ja Elina Tefke löysivät toisensa Maajussille morsian -ohjelmasta viime vuonna. Pariskunta viettää paljon aikaa Vaihian kaalitilalla Nurmijärvellä.

      Radio ja TV | Maajussille morsian on poikinut yli 20 lasta ja paria – tämä pariskunta paljastaa, miten suhde pysyy tuoreena

      Tilaajalle
    • Milla vei sulhaskokelaansa vesille. Melontaparikseen hän valitsi Matiaksen.

      Radio ja TV | Maajussit puhuvat jo lapsihaaveista ja tulevaisuuden suunnitelmista – ”Minähän voin tulla farmiviikolla vähän kuopaisemaan”

    Artikkelin aiheet
    Maajussille morsian
    rakkaus
    Vappu Pimiä
    MTV3
    tositelevisio
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä