• Maajussit puhuvat jo lapsihaaveista ja tulevaisuuden suunnitelmista – ”Minähän voin tulla farmiviikolla vähän kuopaisemaan”

    Kauden viidennessä jaksossa maajussit pääsevät ryhmätreffeille. Pieniä kipinöitäkin leijuu jo ilmassa. Varo juonipaljastuksia.
    Milla vei sulhaskokelaansa vesille. Melontaparikseen hän valitsi Matiaksen.
    Milla vei sulhaskokelaansa vesille. Melontaparikseen hän valitsi Matiaksen. Kuva: MTV3
    Lukemisto|Radio ja TV
    23.9.202419:30
    Laura Kuivalahti

    Tämän illan Maajussille morsian -jaksossa on ryhmätreffien aika. Yhteisten aktiviteettien välissä jussit pääsevät juttelemaan kosijoidensa kanssa myös kahden kesken. Moni on jo valmis puhumaan elämän suurista suuntaviivoista. Keskusteluissa esiin nousevat niin lapsihaaveet kuin ajatukset tulevista asuinpaikoista.

    Piippolassa hevostilaa pyörittävä Milla vie treffikumppaninsa heti päivän aluksi vesille. Melontapariksi hän valitsee Matiaksen, joka oli edellisenä päivänä joutunut odottamaan omia treffejä pisimpään.

    Millan toiveissa on päästä puhumaan treffeillä arkisista asioista. Hän kertoo haaveilevansa muun muassa lampaista. Unelmissa siintää myös kotipihan nurmikosta huolehtiva robottiruohonleikkuri.

    ”Jonkun pitäisi tehdä minulle pihatasoitushommia ennen sitä”, Milla sanoo.

    ”Minähän voin tulla farmiviikolla vähän kuopaisemaan”, Matias lohkaisee.

    Matias vaikuttaa Millasta kätevältä isäntäehdokkaalta. Millan huomiosta kisaileva Kalle pitääkin Matiasta kovimpana kilpailijanaan. Miehissä on Kallen mielestä myös paljon samaa.

    ”En ala liikaa ajatella kaverihommaa. Kyllä tänne on emäntää tultu hakemaan eikä kavereita. Olen oikeasti kiinnostunut Millasta, en ole tullut tänne pelleilemään tai omaa markkina-arvoa nostamaan. Kyllä täällä ollaan tositarkoituksella.”

    Sulhaskokelaistaan Milla on odottanut eniten kahdenkeskeistä aikaa Juuson kanssa, sillä tämän lähettämä kirje nousi hänen suosikikseen. Myös Juho nauttii heidän yhteisistä treffeistään.

    ”Eihän siinä meinannut saada silmiä irti Millasta, kun niin lähellä istui. Oikein viehättävä nainen”, Juuso sanoo.

    Paria yhdistää kiinnostus raveihin ja kahdenkeskeinen aika rientää ohi kuin huomaamatta. Treffien jälkeen Milla jää vielä punnitsemaan tunteitaan.

    ”Rauhallisuus voi olla miehissä piirre, jota monesti jään miettimään, että kaipaanko vähän enemmän potkua.”

    Lisää aiheesta
    • Milla Jarva on seurustellut kaksi kertaa. Ensimmäinen suhde alkoi nuorena lukion alussa ja kesti useamman vuoden. Viimeisin suhde päättyi pari vuotta sitten.

      Ihmissuhteet | Vaativuus ajoi maajussi-Millan burnoutiin ja pakoon kotitilalta – hän edustaa Suomea erikoisen lajin MM-kisoissa

      Tilaajalle
    Samulin kanssa lämmintä päivää viettää kolme puolisoehdokasta. Samuli haluaisi tutustua myös Kristaan, mutta tämä on töiden takia yhteydenottojen tavoittamattomissa keskellä merta.
    Samulin kanssa lämmintä päivää viettää kolme puolisoehdokasta. Samuli haluaisi tutustua myös Kristaan, mutta tämä on töiden takia yhteydenottojen tavoittamattomissa keskellä merta. Kuva: MTV3

    Heti päivän alussa ohjelmaa juontavalla Vappu Pimiällä on huonoja uutisia Tarvasjoelta kotoisin olevalle Samulille.

    ”Krista seilaa tällä hetkellä työtehtävissä laivalla keskellä merta. Me olemme oikeasti yrittäneet aika monta kertaa saada häneen yhteyttä. Sen takia treffit eivät tässä hetkessä onnistu”, hän kertoo.

    Takaisku on kirpaiseva, koska lähettämänsä kirjeen perusteella Krista on ollut Samulin ennakkosuosikki. Samulilla onkin valmis vastaus Vapulle, joka kysyy, haluaako hän vielä myöhemmin tutustua Kristaan.

    ”Ilman muuta, jatketaan yrittämistä.”

    Samuli tuottaa kotitilallaan luomukananmunia. Hän kuvailee itseään rauhalliseksi peruskallioksi, joka ei lähde hötkyilemään.

    Kahdenkeskeiset treffit Lauran kanssa saavat hänet pohtimaan tarkemmin omaa luonnettaan sekä millaista kumppania rauhallinen maajussi rinnalleen kaipaisi.

    ”Toivoisin, että tässä vaiheessa olisi jo kipinää, mutta nyt sellaista ei syystä tai toisesta muodostunut. Vaikea sanoa, olisiko Laurasta vastapainoa harkitsevuudelleni.”

    Edessä häämöttää jo odotettu farmiviikko, mutta osa joutuu tyytymään haikeisiin hyvästeihin.

    Ensi viikolla ryhmätreffit jatkuvat, mutta maajussit joutuvat myös vaikean valinnan eteen. Edessä häämöttää jo odotettu farmiviikko, mutta osa joutuu tyytymään haikeisiin hyvästeihin. Jokainen maajussi joutuu lähettämään kosijan kotia kohti.

    Lisää aiheesta
    • Maajussi Sami tapasi pikatreffeillä Miran.

      Radio ja TV | Maajussi-Sami yllättyy ja ilahtuu puolisoehdokkaan kysymyksestä ‒ hehtaarit jäävät pikatreffeillä vielä arvoitukseksi

    • Sami Vaihia ja Elina Tefke löysivät toisensa Maajussille morsian -ohjelmasta viime vuonna. Pariskunta viettää paljon aikaa Vaihian kaalitilalla Nurmijärvellä.

      Radio ja TV | Maajussille morsian on poikinut yli 20 lasta ja paria – tämä pariskunta paljastaa, miten suhde pysyy tuoreena

      Tilaajalle
    • Harri Forss harrastaa tilanpidon ohessa monipuolista liikuntaa. Hän on rakentanut kotipihaansa esimerkiksi oman frisbeegolfradan.

      Radio ja TV | Harri Forss kyllästyi yökerhoihin ja palasi kotitilalleen Kiviapajan rauhaan – nyt ujo maajussi etsii kumppania televisiossa

      Tilaajalle
    • Atso Akkanen kaipaa elämäänsä syvällistä ja avarakatseista naista.

      Ihmissuhteet | Maajussi Atso, 44, ei ole koskaan seurustellut, mutta nyt parisuhteelle voisi olla tilaa

      Tilaajalle
    • Jenni Jussila aikoo jatkaa vanhempiensa tilaa aikanaan. Hänen mielestään olisi sääli, jos tilan toiminta loppuisi, etenkin kun hän on kouluttautunut maatalousalalle.

      Ihmissuhteet | Räväkkä Maajussi-Jenni tahtoo miehen, josta olisi vastusta – "En ala katselemaan sellaista, joka makaa päivät sohvalla"

      Tilaajalle
    • Teemu Kulmalalla ei ollut maatilataustaa, mutta parikymppisenä intohimo karjanhoitoon sai ostamaan tilan.

      Ihmissuhteet | Maajussi-Teemu kertoo, miksi karjatilallisen on niin vaikea löytää uutta kumppania

      Tilaajalle
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan