Karjaa on nyt niin paljon, ettei Kulmala usko siinä olevan enää laajentamisen varaa. Kuva: Taina Renkola
Maajussi-Teemu kertoo, miksi karjatilallisen on niin vaikea löytää uutta kumppania
Kun Teemu Kulmala oli teini-ikäinen, naapurin emäntä opetti hänet lypsämään. Ilman vastapalvelusta se ei kuitenkaan onnistunut.Tilaajalle
Teemu Kulmalalla ei ollut maatilataustaa, mutta parikymppisenä intohimo karjanhoitoon sai ostamaan tilan. Kuva: Taina RenkolaMaitotilallinen Teemu Kulmala, 39, Kurikasta sanoo suoraan, ettei ole ”julkisuushakuinen ihminen”.
Julkisuutta ei voi kuitenkaan välttääkään, kun Maajussille morsian -ohjelma ottaa kesällä uusia kierroksia.
”Kavereilta on tullut välillä kommentteja siitä vuosien varrella, mutta en ole oikein ollut kiinnostunut. Loppuvuodesta kuitenkin sitten ilmoittauduin mukaan parin konjakkilasillisen jälkeen.”
Teemu Kulmala
Kauhajoelta lähtöisin oleva 39-vuotias karjatilallinen Kurikasta.
Muutti tilalle edellisen puolisonsa kanssa ja jatkoi sitä vuonna 2010 tapahtuneen eron jälkeen. Edellisestä liitosta kolme poikaa.
Onnistunut luomaan lähes tyhjästä 400 lehmän karjatilan, jossa on kahdeksan palkollista.
Etsii rakkautta uusimman Maajussille morsian -sarjan tuotantokaudella. Syksyllä 2024 alkavat MTV3:ssa Maajussille morsian ja sen sisarsarja Maajussille morsian: Kaikki tarinat.
Harrastaa hiihtoa.
Emäntä olisi toiveissa Polvenkylään ja tarkemmin Pohjoiskylään. Wikipedia kertoo, että Polvenkylä sijaitsee 16 kilometriä Kurikan keskustasta lounaaseen, ja siellä käy Kurikan kirjastoauto. On motocrossrata ja enduroreitti sekä valaistu pururata, jossa on talvisin hiihtolatu.
Etenkin viimeksi mainittu ilahduttaa Kulmalaa, sillä mies hiihtää talvessa tuhatkunta kilometriä.
”Kun puhelimessa on kahdeksan tuntia päivässä, se on harvoja paikkoja, jossa saa mielen rauhoitettua.”
Puhelin tosiaan on tiuhaan miehen kädessä, kun seuraa hänen arkeaan. Työ keskeytyy yhtä kyytiä puhelimen pirinään. Usein soittaa joku työporukasta ja juuri nyt tulee tieto palavasta rakennuksesta lähistöllä.
Sitä se on. 400 lehmän pitäminen ja peltojen viljely on enemmän ja vähemmän tulipalojen sammuttelua.
Kauhajoelta kotoisin oleva Kulmala ryhtyi tilalliseksi tavallaan ”pystymetsästä”, sillä isä on rakennusalan yrittäjä ja äiti toimistotöissä.
Perhe eli sivukylällä, jossa ympärillä oli maanviljelystä ja karjanhoitoa. Monet kaverit asuivat tiloilla, ja siellä Kulmala tottui eläimiin.
Murrosikäisenä vahvistui ajatus ottaa leipä karjanhoidosta. Hän hakeutui töihin tiloille ja sai sieltä ammattitaitoa näkemällä ja tekemällä.
Naapurin emäntä opetti 15-kesäistä lypsämään, kun Kulmala pyysi. Hän ajatteli, että siten kaikkea ei tarvitsisi opetella paikan päällä, kun lähti lomittamaan.
”Sen verran juoni emäntä oli, että pyysi vastapalvelukseksi aitojen tekoa laitumelle. Näin sovittiin.”
Naapurin emäntä opetti 15-vuotiaan Teemun lypsämään mutta ei ilmaiseksi.
Armeijan jälkeen Kulmala oli vakituisissa töissä lomittajana ja teki siinä sivussa sekalaisia hommia. Samalla hän katseli samalla sopivaa karjatilaa. 21-vuotiaana hän tutustui myynnissä olleeseen kohteeseen Kurikassa.
Sen huono kunto arvelutti, mutta hinta oli juuri siksi edullinen. Lisäksi tilalla oli sopivankokoinen maitokiintiö ja hyvät laidunmaat ympärillä.
Kaupat tehtiin, ja alkajaisiksi Kulmala osti 13 lehmää. Niille löydettiin vuokranavetta siksi aikaa, kun tuore isäntä laittoi paikkoja kuntoon.
Koneet ovat Teemu Kulmalalle vain pakollisia työvälineitä. Kuva: Taina RenkolaKokemuksesta isän rakennustyömailla oli apua, kun Kulmala laajensi vanhaa navettaa ja rakensi uuden suureksi osaksi kierrätystavarasta ja oman metsän puista.
Kylmäpihaton hinnaksi tuli 150 000 euroa, kun normaalisti sellaiseen olisi saanut kulumaan neljä kertaa enemmän.
Metsä-Botnian Kaskisen tehtaalta hän onnistui ostamaan betonisia purkuelementtejä. Liimapuutehtaan palon jäljiltä oli myynnissä kakkoslaadun liimapuupalkkeja, ja naapurin kanssa hankittiin kimpassa vanha betoniauto. Nämä ja isän kokemus rakentamisesta auttoivat alkuun.
Tila kasvoi kovaa vauhtia joka vuosi, ja samaan saumaan tulivat vielä perhearjen ruuhkavuodet.
Hän muutti tilalle 2006 silloisen puolisonsa kanssa, ja pojat syntyivät vuosina 2004, 2008 ja 2009.
Vuonna 2010 tuli avioero. Maatila ja karjatilallisen elämä ei ollut yhteinen projekti vaan Kulmalan intohimo, mikä ei voinut olla vaikuttamatta.
”Nuorena pienistä asioista tuli helposti suuria. Kun tulee vanhemmaksi, osaa laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.”
Kulmala tahtoo pitää eläimiin tietyn etäisyyden, vaikka joihinkin hän myöntää kiintyneensä. Kuva: Taina RenkolaHistoria toisti itseään. Pariskunnan ostama tila oli ollut myynnissä avioeron vuoksi, ja tälläkin kerralla talo näki uuden eron.
Kulmala jäi kuitenkin tilalle ja jatkoi sen kehittämistä
Eron jälkeen Kulmalalla on ollut vuoden ja parinkin suhteita, mutta sitä oikeaa ei ole löytynyt.
”Olen liian kranttu, ja elämässä on paljon työtä ja haasteita. Kumppanin täytyy olla sujut itsensä kanssa ja ymmärtää, että minulla on kaikenlaisia asioita päällä tilanhoidossa.”
Hän lisää, ettei tahdo suhteen ja työn laittamista kilpailutilanteeseen tyyliin ”ota tai jätä”.
”Moni ei sisäistä, mitä on olla kiinni lumesta lumeen. Koko sulan maan aika on sesonkia. Ja jos on karjaa, joutokäyntiä ei ole ikinä.”
Maajussille morsian -ohjelmassa on kuitenkin hyvät mahdollisuudet löytää sielunkumppani. Kulmala ei pidä välttämättömänä, että mahdollinen tuleva kumppani olisi kasvanut maatilalla.
”Ei se taustasta ole kiinni, eikä hänen edes tarvitse aktiivisesti osallistua tilan töihin. On aivan ookoo, että ihmisillä on omat juttunsa.”
Kulmalan mielestä parisuhteen pysyvyys voisi löytyä samanlaisista arvoista ja asenteista.
”Yrittäjämäinen asenne ja ajattelu pitää olla. Lisäksi täytyy sietää keskeneräisyyttä, mikä on pedantilla luonteenlaadulla vaikeaa.”
Kulmala toteaa, ettei voi tehdä päiväsuunnitelmia. Aamulla ei voi tietää, mikä illalla on rikki.
”Osa on sellaisia kalenteri-ihmisiä. Itsellä taas on niin, ettei eilistä muista eikä huomisesta tiedä”, hän lohkaisee.
Kulmalan mielestä kalenteri-ihminen ei sovi tilalle, sillä jo päivän ennustaminen eteenpäin on mahdotonta. Kuva: Taina RenkolaMitä mies sitten tahtosi nähdä kristallipallossa, jos hän voisi katsella elämäänsä kymmenen vuoden päähän?
”Toivottavasti pystyisin jatkamaan ja kehittämään yhä yritystoimintaa. Kotieläinpuolessa ollaan nyt määrällisesti aika optimissa.”
Työntekijöitä on kahdeksan, ja heistä puolet keskittyy eläimiin.
Kova palo toisten hommista yrittäjyyteen on onnistunut, mutta samalla hänestä on tullut työnantaja kaikkine vastuineen.
”Työkaverin” joutuminen teuraaksi panee miettimään.
Monessa keskisuuressa yrityksessä esimerkiksi henkilöstöasioita hoitaa oma ihmisensä, mutta tilalla yhdellä miehellä pitäisi olla vastaus kaikkeen. Se on välillä paljon raskaampaa kuin eläinten kanssa oleminen.
”Monet yrittäjät kiinnostuvat ensin vaikka koneista, ja eläimet tulevat sitten myöhemmin. Minulla kaikki alkoi oikeastaan mielenkiinnosta karjatalouteen.”
Lehmistä näkee, että ne luottavat isäntäänsä, mutta eivät ole liian tuttavallisia.
”On jo työturvallisuusasia, ettei niitä ala kohdella lemmikkeinä. Lehmillä on iso massa. Siinä voi käydä huonosti, sillä niillä on riistan vaistot ja saattavat säikähtää helposti.”
Kaikesta huolimatta Kulmala myöntää haikeuden, kun pitkään palvellut lehmä lähtee teuraalle.
”Kyllä se pistää miettimään.”
Kulmalan mielestä työkaveruus eläimien kanssa on paljon helpompaa kuin ihmisten. Kuva: Taina RenkolaJoskus on pakko miettiä myös tilan tulevaisuutta. Kulmalan esikoinen on armeijassa ja kaksi nuorempaa murrosiässä.
Tilan jatkaja voi toki tulla myös heistä – tai sitten ei.
”Toisaalta onko tilan jatkaja pakko olla sukulainen? Voihan se jatkua myös jonkun toisen vetämänä. Luultavasti heiluisin mukana jonkinlaisena palkattomana työorjana, jos se omille jää.”
Vieläkö miehellä olisi kiinnostusta ryhtyä isäksi?
”Jyrkkä ehkä.”
- Osaston luetuimmat
