

Jos rinnassa tuntuu lepattavan keväinen lemmenliekki, sen ruokkimiseen on nyt erinomainen tilaisuus. Jälleen syksyllä kuusi maajussia ja kaksi maajussitarta etsii elämänsä rakkautta Maajussille morsian -ohjelmassa.
Juuri nyt he odottavat kuumeisesti kirjeitä kumppaniehdokkailtaan. Kynä kannattaa laittaa sauhuamaan heti, sillä käsin kirjoitetut kirjeet pitää lähettää 24.3. mennessä, jotta ne kerkiävät perille. Sähköisen kirjeen voi lähettää 2.4. asti.
Käyttipä sitten kumpaa tapaa hyvänsä, kirjeen kirjoittamiseen kannattaa varata aikaa ja paneutua huolella, jotta maajussin sydämen saa läikähtämään.
Ehdottomia edellytyksiä kirjeen sisällölle ovat kirjoittajan nimi, ikä, paikkakunta ja ammatti, kertoo tuottaja Mirja Zitting tuotantoyhtiö Fremantlemedialta. Myös kuva on muistettava liittää kirjeeseen.
Tärkeää on kertoa omista toiveista ja tulevaisuuden haaveista, kuten esimerkiksi siitä, haluaako perustaa perhettä.
Kannattaa myös kertoa monipuolisesti omasta elämästään, kuten työstä ja mahdollisista harrastuksista, jotta maajussi saa mahdollisimman hyvän kuvan kumppaniehdokkaastaan, Zitting vinkkaa.
Milla, 24, Piippola
Jenni, 21, Kannus
Teemu, 39, Kurikka
Harri, 41, Kiviapaja
Atso, 44, Karkkila
Pekka, 31, Pori
Samuli, 34, Tarvasjoki
Sami, 27, Paimio
Zitting rohkaisee niitä, jotka iskivät silmänsä tiettyyn maajussiin esittelyjakson perusteella mutta kenties vielä jännittävät kirjeen lähettämistä ja tv-ohjelmaan osallistumista.
”Osallistumista on hyvä ajatella hienona kokemuksena, koska Maajussille morsian on hyvän mielen ohjelma, jossa kaikkia osallistujia kohdellaan hyvin.”
Hän kertoo myös, että monille on syntynyt ohjelman myötä elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Zitting paljastaa, että kirjeitä on maajusseille jo tullutkin mukavasti.
”Totta kai haluamme, että niiden joukosta löytyy se oikea, joten kirjeitä odotellaan aina viimeiseen asti, jotta saadaan mukaan kaikki timantit.”
Kirjeiden määrä vaihtelee vuosittain riippuen maajussikahdeksikon kokoonpanoista. Toisinaan joku maajusseista saa kirjevyöryn. Esimerkiksi viime vuonna Villen kirjelaatikkoon päätyi lopulta melkein sata kirjettä.