• Maajussi-Samuli on suurviljelijä ja jäätelötehtailija, joka lähtee etsimään tv-sarjassa Turun ainoalle maitotilalle emäntää

    Turkulaisessa Suomisen viljelijäperheessä ei ole kaihdettu rohkeita päätöksiä yritystoiminnassa. Tilan nuori isäntä Samuli Suominen lähtee nyt ennakkoluulottomasti etsimään morsianta tv-sarjan kautta.
    Tilaajalle
    Samuli Suomisen työajasta suurin osa kuluu perheen maitotilan töissä. Yyteri-vasikka tuli tervehtimään hoitajaansa.
    Samuli Suomisen työajasta suurin osa kuluu perheen maitotilan töissä. Yyteri-vasikka tuli tervehtimään hoitajaansa. Kuva: Pasi Leino
    Lukemisto|Ihmissuhteet
    16.5.202420:00
    Hanna Lensu
    Paattinen

    ”Kerran elämässä. Ehkäpä on vuosien päästä mukava muistella, että tuollaistakin tuli joskus kokeiltua.” Näin pohdiskeli varsinaissuomalainen sinkkumies Samuli Suominen, 34, kun Maajussille morsian -ohjelman tuotantoyhtiöstä oli soitettu hänelle ja kysytty halukkuutta lähteä mukaan.

    Perheenjäsenet olivat ilmiantaneet Suomisen ohjelmaan. Kun töitä tehdään monialaisessa perheyrityksessä, yhtiökumppanit tietävät hyvin, mihin tarmokkaan miehen aika kuuluu.

    ”Kai se on ollut aina selvää, että minusta tulee maatalousyrittäjä. Lukion jälkeen harkitsin yliopisto-opintoja Viikissä, mutta hain kuitenkin opiskelemaan agrologiksi Mustialaan.”

    Kuivuus on viime vuodet kurittanut ankarasti Lounais-Suomen viljelijöitä. Alkukesinä sadetta on tullut hyvin niukasti, Samuli Suominen harmittelee. Jospa tänä vuonna saataisiin sopivasti sadetta jo ennen juhannusta, hän toivoo.
    Kuivuus on viime vuodet kurittanut ankarasti Lounais-Suomen viljelijöitä. Alkukesinä sadetta on tullut hyvin niukasti, Samuli Suominen harmittelee. Jospa tänä vuonna saataisiin sopivasti sadetta jo ennen juhannusta, hän toivoo. Kuva: Pasi Leino

    Kun Samuli on ihan pieni, vanhemmilla oli Turun Paattisissa 12 lehmän parsinavetta. Välillä lehmät pantiin tyystin pois, mutta noin viiden vuoden tauon jälkeen vanhemmat päättivät investoida 1990-luvun mittapuulla suureen navettaan. Kylmäpihattoon mahtui tuolloin 50 lehmää.

    Samuli ja hänen pikkuveljensä olivat alusta asti mukana projektissa. Heidän lapsilisillään tehtiin myös karjatalousinvestointi. Siitä syttyi kipinä maataloustuotantoon.

    ”Minun ja veljeni lapsilisillä ostettiin kaksi lehmää. Saimme niiden lehmien maitotilistä palkkaa yhden markan litralta.”

    Sen jälkeen Vennan luomumaitotilaa on laajennettu lisää. Lypsyrobotteja on kaksi, lypsäviä 140 ja nuorkarja päälle. Tuotantosuunta on kasvinviljelyvaltaisessa Varsinais-Suomessa poikkeuksellinen, ja tila onkin ainoa maitotila Turun kaupungin alueella.

    Lisää aiheesta
    • Jaakko ja Pirkko Suominen ihailivat maanantaina kesän ensimmäisiä pääskysiä.

      Ympäristö | Luomumaitotila on pääskyjen paratiisi – nyt 20 maitotilalla testataan, miten siivekkäille voidaan luoda yhä paremmat olot

    Runsaat kymmenen vuotta sitten perhe mietti, mihin suuntaan tilaa lähdettäisiin kehittämään. Tavanomainen ratkaisu olisi ollut tuotannon laajentaminen. Sen sijaan Suomiset päättivät ryhtyä jatkojalostamaan itse oman tilan maitoa. He perustivat jäätelötehtaan, ja ensimmäiset Jymy-luomujäätelöt lähtivät Auran-tehtaalta kuluttajille vuonna 2014. Nykyään jäätelöä valmistetaan myös ilman luomustatusta, vaikka maito ja kananmunat tulevat niihinkin tuotteisiin omalta tilalta.

    Lisäksi Samuli oli agrologiopintojensa aikana perehtynyt kananmunantuotantoon.

    ”Vuokrasimme kymmenen vuotta sitten veljeni kanssa Tarvasjoelta kanalan, ja myöhemmin ostimme sen omaksi.”

    Luomukanalassa kotkottaa vajaat 20 000 kanaa, ja sen toiminta on Samulin vastuulla. Hänen veljensä puolestaan vastaa jäätelötehtaasta. Suurin osa Samulin työajasta kuluu kuitenkin maitotilalla. Molemmilla tiloilla tarvitaan useita ulkopuolisia työntekijöitä tuotannon pyörittämiseen.

    ”Nyt parhaillaan mietiskelemme, mitkä voisivat olla seuraavia askeleita maatilamme tulevaisuudessa. Se ei ole ihan ratkennut vielä”, Samuli kertoo.

    Maajussille morsian -sarjan kuvaukset alkavat tänä keväänä. Samuli pohtii, että hänen pakolliset poissaolonsa vaativat nyt muilta tilalla työskenteleviltä venymistä.
    Maajussille morsian -sarjan kuvaukset alkavat tänä keväänä. Samuli pohtii, että hänen pakolliset poissaolonsa vaativat nyt muilta tilalla työskenteleviltä venymistä.  Kuva: Pasi Leino

    Se on selvää, että ajankulun ongelmia agrologi Suomisella ei ole piirun vertaa. Hän pitää työnteosta. Häntä myös hieman harmittaa, ettei uutteraa työntekoa nykyään arvosteta samalla tavalla kuin ennen.

    ”Kova työnteko ei ole oikein enää muodissa. Pikemminkin ihmiset puhuvat paljon siitä, että haluaisivat vähentää työtä. Keskustellaan nelipäiväisestä työviikosta. Minusta se kertoo siitä, ettei viihdy työssään.”

    Maatalousyrittäjänä Samuli Suominen on toivetyössään. Muista töistä Suominen ei ole oikeastaan edes haaveillut.
    Maatalousyrittäjänä Samuli Suominen on toivetyössään. Muista töistä Suominen ei ole oikeastaan edes haaveillut.  Kuva: Pasi Leino

    Tulevan kesän teemana on kuitenkin rakkaus, ja sille pitäisi myös löytää aikaa. Suominen pohtii, että tulevien kuvausten vuoksi muut tilalla työskentelevät joutuvat lähikuukausina paiskimaan tavanomaista enemmän hommia.

    Mutta kun kamerat ovat sammuneet ja ohjelma päättynyt, vakava parisuhde voi onnistua vain sellaisen naisen kanssa, joka on aidosti kiinnostunut maataloudesta ja olisi tilan arjessa mukana. Näin Suominen on sen miettinyt.

    ”Muuten jäävät näkemiset aika vähille. Kesäisin olen melko usein töissä aamukuudesta iltayhdeksään”, hän myöntää.

    ”Kai se on ollut aina selvää, että minusta tulee maatalousyrittäjä.”

    Sen sijaan morsiankandidaattien taustaan hän suhtautuu avoimin mielin. Hän on valmis rakastumaan kaupunkilaisleidiin, jos tällä vain asenne ja luonne ovat kohdillaan.

    ”Positiivisuus ja huumorintajuisuus ovat hirveän tärkeitä. Näihin hommiin olisi helppo masentua. Reipas, tekevä luonne, ja tietysti se, miten tullaan juttuun”, hän kertoo toiveidensa kumppanista.

    Suominen on joutunut pohtimaan myös arjen ja loman tasapainoa, sillä esimerkiksi kesäajat ovat viljelijälle auttamattoman kiireistä aikaa.

    ”Toivon, ettei parisuhteessa odotettaisi vain lomia ja laatuaikaa, vaan se perustuisi mukavaan arjen elämään.”

    ”Kova työnteko ei ole oikein enää muodissa. Pikemminkin ihmiset puhuvat paljon siitä, että haluaisivat vähentää työtä. Minusta se kertoo siitä, ettei viihdy työssään.”

    Parisuhteessa on hänen mielestään tärkeintä, että olisi kokonaisvaltaisesti mukavaa olla yhdessä.

    ”Ettei olisi kyräilyä tai vihanpitoa, sellainen olisi raskasta. Yksi plus yksi pitää olla enemmän kuin kaksi.”

    Vennan tilan nuori isäntä haaveilee myös avioliitosta ja lapsista, mutta ei suin päin.

    ”Olen ajatellut niin, että pitää olla jonkin verran yhteistä elämää takana ja homman pitää sujua.”

    Samuli Suomista kiehtoo maataloudessa luonnon kehitys ja sen seuraaminen. ”Näkee, mitä pellolla tapahtuu. Kun lehmä poikii ja vasikka alkaa kasvaa. Vaikka eläinten kanssa työskentely on hyvin sitovaa, yrittäjällä on kuitenkin vapaus tehdä työt oman aikataulun mukaan”, hän pohdiskelee.
    Samuli Suomista kiehtoo maataloudessa luonnon kehitys ja sen seuraaminen. ”Näkee, mitä pellolla tapahtuu. Kun lehmä poikii ja vasikka alkaa kasvaa. Vaikka eläinten kanssa työskentely on hyvin sitovaa, yrittäjällä on kuitenkin vapaus tehdä työt oman aikataulun mukaan”, hän pohdiskelee. Kuva: Pasi Leino

    Televisio-ohjelmaan osallistuminen on ainutkertainen kokemus, mutta tarkkaan Suominenkin joutui punnitsemaan sen etuja haittoja. Haluaisiko hän joutua tosi-tv-julkkikseksi? Kannattaako se?

    ”Ei esiintyminen ole minulle mielipuuhaa. Ja se sotii varsinaissuomalaista mielenlaatua vastaan: ei täällä ole tapana tehdä numeroa itsestään.”

    Yksi syy ohjelmaan lähtemiseen on se, että nykyinen, lyhytjänteinen deittailukulttuuri ei kiinnosta Suomista – kuten ei monia muitakaan. Tinder ei ole häntä varten.

    ”Se mentaliteetti ei mallaa minulle yhtään. Kaikkein paras keino olisi kai, kun opettelisi tanssimaan ja kävisi iltaisin tansseissa.”

    Positiivisuus ja huumorintajuisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia kumppanissa, Samuli Suominen sanoo.
    Positiivisuus ja huumorintajuisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia kumppanissa, Samuli Suominen sanoo. Kuva: Pasi Leino

    Samuli Suominen

    Liedon Tarvasjoella asuva 34-vuotias maaseutuyrittäjä. Perheellä on luomumaitotila, luomukanatila ja laajaa peltoviljelyä.

    Perustanut yhtiökumppaneineen Jymy -jäätelötehtaan.

    Opiskellut agrologiksi Mustialassa Hämeen ammattikorkeakoulussa.

    Käy päivittäin töissä Turun Paattisilla perheen maitotilalla, missä vanhemmat myös asuvat.

    Viljelysesongin aikana tilan peltotöissä on kolme kesätyöntekijää. Navetalla on kaksi ulkopuolista työntekijää ja kanalassa kolme. Jäätelötehtaalla on vajaat parikymmentä henkilöä töissä.

    Harrastaa lenkkeilyä.

    Yksi rakkautta etsivistä maajusseista Maajussille morsian -ohjelman 17. tuotantokaudella.

    Maajussille morsian ja sen sisarsarja Maajussille morsian: Kaikki tarinat alkavat pyöriä MTV:llä syksyllä 2024.

    Lisää aiheesta
    • Jaakko ja Pirkko Suominen ihailivat maanantaina kesän ensimmäisiä pääskysiä.

      Ympäristö | Luomumaitotila on pääskyjen paratiisi – nyt 20 maitotilalla testataan, miten siivekkäille voidaan luoda yhä paremmat olot

    • Jymy-jäätelö niittää mainetta ulkomaillakin.

      Luomujäätelö Jymy jysäytti Pohjoismaiden parhaaksi

    • Tulevana kesänä Sami Sillanpää etsii itselleen kumppania Maajussille morsian -ohjelmassa.

      Ihmissuhteet | Maajussi Sami lähtee toista kertaa telkkariin, ja nyt etsinnässä on todella tärkeä henkilö: ”Tunteista puhumiseen tuleekin pian ihan uusi kierros”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Samuli Suominen
    Maajussille morsian
    maatalous
    luomutuotanto
    jäätelö
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Kulttuuri | Laulajatähti Noora Louhimo kärsi pitkään juurettomuudesta ja rajun koulukiusaamisen arvista: ”Nykyään voin analysoida itseäni paremmin”

    • 6

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 7

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi