• Harri Forss kyllästyi yökerhoihin ja palasi kotitilalleen Kiviapajan rauhaan – nyt ujo maajussi etsii kumppania televisiossa

    Julkisuus tuntuu vastenmieliseltä hiljaiselle savolaismiehelle Harri Forssille. Hän on valmis kärsimään sen löytääkseen elämänsä naisen.
    Tilaajalle
    Harri Forss harrastaa tilanpidon ohessa monipuolista liikuntaa. Hän on rakentanut kotipihaansa esimerkiksi oman frisbeegolfradan.
    Harri Forss harrastaa tilanpidon ohessa monipuolista liikuntaa. Hän on rakentanut kotipihaansa esimerkiksi oman frisbeegolfradan. Kuva: Saara Lavi
    Lukemisto|Radio ja TV
    9.8.202420:00
    Juho Mäkelä
    Savonlinna

    ”Tämä minun luonteeni on sellainen, että en ole maailman sanavalmein immeinen. Aloitteen tekeminen vastakkaisen sukupuolen kanssa on vaikeaa, jos liikun turuilla ja toreilla”, Kiviapajalla asuva maanviljelijä Harri Forss sanoo.

    41-vuotias karjatilallinen etsii rinnalleen elämänkumppania MTV3:n Maajussille morsian -ohjelmassa, jonka uusi tuotantokausi alkaa syksyllä.

    Hän päätti kokeilla parinhakua televisio-ohjelman kautta, koska hän kyllästyi internetin monenkirjaviin treffisovelluksiin.

    ”Minun oli vaikea päästä edes tapaamaan ketään deittisovelluksissa, koska en jaksa näpytellä viestejä puhelin kädessä. Ymmärrän tietysti, että naiset ovat hirmuvarovaisia, koska netissä liikkuu kaikenlaisia hulluja. Siksi he haluavat olla ensin kirjeenvaihdossa”, Forss pohtii.

    Vaikka esillä oleminen on vastenmielistä hiljaiselle savolaismiehelle, hän on valmis kärsimään julkisen huomion löytääkseen sen oikean.

    ”Kyllähän tämä elämä yksinäänkin menettelee, mutta kaksin olisi kivempi. Iän myötä olen ruvennut ajattelemaan myös lapsia. Se ei ole tietenkään sanottua, että lapsia noin vaan tehdään ja niitä tulee”, hän tuumii hymyillen.

    Maajussille morsian -ohjelmassa on ollut aiemminkin osallistujia Savonlinnan Kiviapajan kylästä. Lypsykarjatilan yrittäjä Anna-Reetta Mikkonen löysi vuonna 2022 ohjelman kautta puolisokseen Kalevin, ja pariskunnalla on nyt myös yhteinen lapsi.

    ”Anna-Retta asuu ihan naapurissa eli seitsemän kilometrin päässä”, Harri Forss naurahtaa.

    Aloitteen tekeminen vastakkaisen sukupuolen kanssa on vaikeaa, jos liikun turuilla ja toreilla.

    Harri Forss on pyörittänyt emolehmätilaa vuodesta 2012 lähtien. Hän teki aikaisemmin tilanpidon ohessa kymmenkunta vuotta myös maatalouslomituksia lähiseudulla.

    Lomitus oli hyvä lisätienesti, koska sukutila on alun perin aika pieni. Forss on keskittynyt pelkästään liharotuisiin emolehmiin ja maanviljelykseen sen jälkeen, kun uusi pihattonavetta valmistui 2021.

    ”Eläimiä on maksimissaan noin 80. Lehmiä voisi olla enemmänkin, mutta leipä ei olisi sen leveämpi, vaikka miten riehuisin. Pienen mittakaavan maatalous sopii minulle hyvin.”

    Forss lähti aikanaan Kiviapajan kotitilalta maailmalle ajatuksella, että hänestä ei tule ikinä maanviljelijää. Nuorukaisen mieli veti ikätovereiden seuraan Savonlinnaan.

    ”Peruskoulun jälkeen menin lukioon, mutta koulu jäi yhden vuoden mittaiseksi. Minulla ei ole yhtään lukupäätä.”

    Tämän jälkeen Forss hakeutui ammattikoulussa ravitsemusalalle, jossa hän opiskeli ensin tarjoilijaksi ja sitten baarimestariksi.

    Pienen mittakaavan maatalous sopii minulle hyvin.

    Harri Forss työskenteli lähes kymmenen vuotta erilaisissa ravintola-alan hommissa Savonlinnassa ja yhden talven myös Levillä. Sosiaalinen työ ruokaravintoloissa ja yökerhoissa ei silti tuntunut luontevalta.

    ”Minulla oli aina sellainen olo, että ujo maalaispoika on pikkuisen vikapaikassa. Ravintolatyössä on eduksi, jos on persoonaltaan suvereeni supliikkimies.”

    Nuoren miehen mielessä rupesi kytemään ajatus, että ehkä rauhallinen maalaiselämä sopii hänelle paremmin.

    Forss lopetti ravintola-alan työt vuonna 2011 ja ryhtyi pian isännöimään sukutilaa. Vanhemmat rakensivat itselleen naapuriin uuden omakotitalon, jotta sopu säilyy.

    Vapaus ja vaihtelevuus ovat hänen mukaansa parasta maanviljelijän työssä.

    ”Se voi kuulostaa oudolta, koska olen eläimissä kiinni 24/7. Saan suunnitella itse päivärytmini. Emolehmät ovat armeliaampia kuin lypsylehmät, sillä näitä ei tarvitse hoitaa kellon kanssa”, hän sanoo.

    Maatilan työt tehdään pitkälti säiden mukaan ja puolisoehdokkaan on ymmärrettävä tämä tosiasia.

    ”Toukokuussa ei lähdetä peltotöiden aikaan kahdeksi viikoksi ulkomaille, mutta lomailulle löytyy kyllä oma aikansa. Isäni toimii tarvittaessa lomittajana tilalla.”

    Karjatilallinen Harri Forss etsii elämänkumppania Maajussille morsian -ohjelmassa tänä syksynä.
    Karjatilallinen Harri Forss etsii elämänkumppania Maajussille morsian -ohjelmassa tänä syksynä. Kuva: Saara Lavi

    Harri Forss etsii vierelleen maanläheistä naista, jolla on hyvä huumorintaju sekä positiivinen ja rento elämänasenne.

    Rauhallinen mies kaipaa samanhenkistä kumppania. Samalla aktiivista ihmistä, joka kanssa voi mennä yhdessä esimerkiksi mustikkaan, sieneen tai kalastamaan.

    Etäsuhde on poissuljettu, joten naisen olisi luonnollisesti viihdyttävä syvällä Savon maaseudulla.

    ”Ei siitä mitään tule, jos nainen kaipaa diskovalojen pyörteisiin kaupunkiin. Toki on kiva välillä käydä yhdessä vaikka bändejä katsomassa. Haussa on jalat maassa -tyyppi”, Forss kertoo.

    Kiviapaja sijaitsee noin 70 kilometrin päässä kunnan keskuksesta Savonlinnasta. Lähin kyläkauppa sijaitsee Lohilahdessa 15 kilometrin päässä. Usein Forss ajaa kaupoille Sulkavan kirkonkylään, jonne on 40 kilometriä matkaa.

    ”Kiviapaja sijaitsee oikeastaan keskellä kaikkea, koska kylältä on suunnilleen sama matka Imatralle, Savonlinnaan, Punkaharjulle ja Parikkalaan. Kyllähän täällä pitkälti yksikseen saa olla ja viihdyn myös yksinäni. Näen toki silloin tällöin edempänä asuvia kavereitani.”

    Harri Forss

    Vuonna 1982 syntynyt karjatilallinen. Asuu Savonlinnan Kiviapajan kylässä.

    Tehnyt aikanaan 10 vuotta ravintola-alan töitä Savonlinnassa. Koulutukseltaan tarjoilija ja baarimestari.

    Isännöinyt emolehmätilaa vuodesta 2012 lähtien. Lihantuotannon lisäksi pelloilla kasvaa nurmirehua. Myös metsänhoito työllistää.

    Harrastaa monipuolisesti liikuntaa.

    Harri Forss etsii kumppaniksi maanläheistä ja maalla viihtyvää naista, jolla on hyvä huumorintaju sekä positiivinen ja rento elämänasenne.
    Harri Forss etsii kumppaniksi maanläheistä ja maalla viihtyvää naista, jolla on hyvä huumorintaju sekä positiivinen ja rento elämänasenne. Kuva: Saara Lavi

    Forssilla on takanaan muutama vakavampi parisuhde, joista pidempi kesti 13 vuotta. Minkälainen mies hän on itse kumppanina? Maajussi pitää tätä kysymystä kaikkein vaikeimpana.

    ”Mielestäni olen huomaavainen. Pyrin olemaan läsnä ja kuuntelemaan, mitä toisella on mielen päällä. Tietysti ajatukset välillä harhailevat.”

    Karjanpidon lisäksi Forssin arki menee pitkälti kotitilan pikkuaskareissa. Marjastus, sienestys ja uiminen rantasaunan päälle ovat mieluisia ajanvietteitä.

    Lisäksi hän pyrkii harrastamaan monipuolisesti liikuntaa. Forss hölkkää, tekee olohuoneen lattialla kehonpainoharjoituksia, hiihtää ja luistelee, kävelee lumikengillä ja ajelee Fatbike-maastopyörällä.

    Kevään työhuipun aikana viljelijä ei pitänyt kehostaan huolta ja kesäkuussa tuli pieniä ongelmia selän kanssa. Niistä onneksi selvittiin pelkällä fysioterapialla.

    ”Kun teen pitkän päivän pellolla, on tosi iso kynnys lähteä enää illalla lenkille. Toivon, että kumppani olisi liikunnallinen ihminen, josta voisi saada lenkkikaverin.”

    Harri Forssin mukaan lapsuus Kiviapajan pientilalla oli onnellinen. Hän haaveilee, että tiluksilla olisi jatkossa muitakin ääniä lehmien ammunnan lisäksi.

    Harri Forss työskenteli nuorena miehenä tarjoilijana ja baarimestarina Savonlinnassa. Hän palasi kuitenkin isännäksi kotitilalleen, koska sosiaalinen työ ravintoloissa ei tuntunut luontevalta rauhalliselle miehelle.
    Harri Forss työskenteli nuorena miehenä tarjoilijana ja baarimestarina Savonlinnassa. Hän palasi kuitenkin isännäksi kotitilalleen, koska sosiaalinen työ ravintoloissa ei tuntunut luontevalta rauhalliselle miehelle. Kuva: Saara Lavi
    Lisää aiheesta
    • Teemu Kulmalalla ei ollut maatilataustaa, mutta parikymppisenä intohimo karjanhoitoon sai ostamaan tilan.

      Ihmissuhteet | Maajussi-Teemu kertoo, miksi karjatilallisen on niin vaikea löytää uutta kumppania

      Tilaajalle
    • Atso Akkanen kaipaa elämäänsä syvällistä ja avarakatseista naista.

      Ihmissuhteet | Maajussi Atso, 44, ei ole koskaan seurustellut, mutta nyt parisuhteelle voisi olla tilaa

      Tilaajalle
    • Pekka Laurila asuu yksin sukutilalla, jonka idyllisessä pihapiirissä näkyy aiempien sukupolvien aherrus. Vielä 1960-luvulla tilalla on ollut lehmiä, lampaita ja sikoja. Nyt tuotantosuuntana on kasvinviljely.

      Ihmissuhteet | ”Olen tapaillut vääränlaisia naisia” – maajussi-Pekka aloitti juuri maatilayrittäjänä, nyt hän etsii maalaistyttöä

      Tilaajalle
    • Samuli Suomisen työajasta suurin osa kuluu perheen maitotilan töissä. Yyteri-vasikka tuli tervehtimään hoitajaansa.

      Ihmissuhteet | Maajussi-Samuli on suurviljelijä ja jäätelötehtailija, joka lähtee etsimään tv-sarjassa Turun ainoalle maitotilalle emäntää

      Tilaajalle
    • Tulevana kesänä Sami Sillanpää etsii itselleen kumppania Maajussille morsian -ohjelmassa.

      Ihmissuhteet | Maajussi Sami lähtee toista kertaa telkkariin, ja nyt etsinnässä on todella tärkeä henkilö: ”Tunteista puhumiseen tuleekin pian ihan uusi kierros”

      Tilaajalle
    • Tänä vuonna Maajussille morsian -ohjelmassa rakkautta etsii kaksi nais- ja kuusi miesmaajussia. Ylärivillä vasemmalta alkaen Atso, Harri, Jenni ja Pekka. Alarivillä vasemmalta alkaen Milla, Sami, Samuli ja Teemu.

      Radio ja TV | Kahdeksan upeaa maajussia odottaa kirjeitään, ja vielä on hetki aikaa tarttua kynään – tuottaja kertoo, mitä kirjeeseen kannattaa raapustaa

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan