• ”Olen tapaillut vääränlaisia naisia” – maajussi-Pekka aloitti juuri maatilayrittäjänä, nyt hän etsii maalaistyttöä

    Pekka Laurila asuu yksin Porin maaseudulla sukutilan isossa talossa. Viljatilan uunituore yrittäjä lähtee tositarkoituksella mukaan Maajussille morsian -tv-sarjaan.
    Tilaajalle
    Pekka Laurila asuu yksin sukutilalla, jonka idyllisessä pihapiirissä näkyy aiempien sukupolvien aherrus. Vielä 1960-luvulla tilalla on ollut lehmiä, lampaita ja sikoja. Nyt tuotantosuuntana on kasvinviljely.
    Pekka Laurila asuu yksin sukutilalla, jonka idyllisessä pihapiirissä näkyy aiempien sukupolvien aherrus. Vielä 1960-luvulla tilalla on ollut lehmiä, lampaita ja sikoja. Nyt tuotantosuuntana on kasvinviljely.  Kuva: Jussi Partanen
    Lukemisto|Ihmissuhteet
    29.5.202420:00
    Hanna Lensu
    Pori

    Viimeksi kulunut vuosi on ollut isojen muutosten aikaa porilaiselle Pekka Laurilalle. Sukutilan ohjakset siirtyivät noin vuosi sitten 32-vuotiaan agrologin käsiin. Sen lisäksi hän aloitti lähes samaan aikaan kokopäivätyöt Pro Agrian viljelyneuvojana.

    ”Nykyinen etätyö mahdollistaa tilayrittäjyyden palkkatyön ohessa”, Laurila kiittelee.

    Kiirettä on toki pitänyt, ja hän on oppinut tuntemaan lyhyessä ajassa ison joukon uusia ihmisiä. Työssään hän tekee viljelyneuvontaa, viljelysuunnitelmia, EU-tukineuvontaa ja järjestää peltopäiviä.

    Lisäksi hän on mukana satotason nostamiseen tähtäävässä hankkeessa. Seuraava peltopäivä häämöttää jo juhannuksen alla Kokemäellä.

    Toistaiseksi palkkatyön ja maatilan pyörittäminen on tuntunut hyvältä yhdistelmältä.

    ”Päivätyöni ei ole fyysisesti raskasta, niin maataloustyö antaa sille vastapainoa. Se toimii hyvin.”

    Sekin on yllättänyt, kuinka paljon uutta hän on oppinut viljelijän työssä, kun vastuu kasvinviljelytilasta on nyt kokonaan itsellä.

    ”Tietoa ja taitoa oli kirjasta, mutta käytännön tekeminen on eri juttu.”

    Kotitilan isännyys oli Laurilalle unelma, joka kävi sukupolvenvaihdoksen myötä toteen.

    ”Intohimon ja määrätietoisuuden vuoksi tässä olen, enkä ole katunut päivääkään.”

    Laurila muistaa melko tarkasti, milloin ja missä hänen uravalintansa tapahtui.

    ”Päätin tuossa yläpihassa, että minusta tulee maanviljelijä. Olin 4–5-vuotias. Isä lähti isoveljen kanssa pellolle traktorilla. Kysyin äidiltä, mihin he lähtivät ja miksi en päässyt mukaan. Silloin päätin, että haluan ajaa traktoria. Päätös ei ole horjunut, eikä varsinkaan nyt, kun olen omalla tilalla yrittäjänä.”

    Tällä pihamaalla Pekka Laurila päätti jo pienenä poikana, että hänestä tulee maanviljelijä ja traktorimies. Päätös on pitänyt.
    Tällä pihamaalla Pekka Laurila päätti jo pienenä poikana, että hänestä tulee maanviljelijä ja traktorimies. Päätös on pitänyt. Kuva: Jussi Partanen

    Poikkeukselliset tapahtumat saavat jatkoa tänä kesänä, kun Laurila on mukana tulevan Maajussille morsian -sarjan kuvauksissa. Ohjelmassa hän etsii rinnalleen tosirakkautta. Sarja alkaa pyöriä televisiossa syksyllä.

    Laurila suhtautuu tv-kuvauksiin leppoisasti. Hän oli itse luvannut opiskelukaverilleen, ettei jänistäisi, jos tämä ilmoittaisi hänet maajussikandidaatiksi. Kaveri päätti järjestää Laurilan rakkauselämään vipinää sen jälkeen, kun porilaisviljelijä oli jäänyt sinkuksi.

    Niin sitten kävi, että Laurila tuli valituksi televisio-ohjelmaan. Itse hän ei ole aiemmilla kausilla ohjelmaa juurikaan seurannut, mutta lähikuukausina juoni tullee hänelle perin juurin tutuksi.

    Tavoite on joka tapauksessa selvä: ”Tosissani ja mielenkiinnolla lähden koittamaan, jos jotain löytyisi”.

    Hän on miettinyt omat toiveensa tarkasti.

    ”Etsin lämmintä, aikuista naista. Olen tapaillut aikaisemmin vääränlaisia naisia. Toivon, että nyt löydän oikeanlaisen”, hän pohtii.

    ”Etsin sellaista kumppania, joka arvostaa maataloutta, ymmärtää minun näkökulmani ja viihtyy täällä”, hän viittaa kotikyläänsä.

    Vaikka Laurilan tila sijaitsee vireässä kylässä ja Porin keskustaan on vain noin kymmenen kilometriä matkaa, elämä maalla on kuitenkin toisenlaista kuin kaupungeissa.

    ”Etsin lämmintä, aikuista naista. Olen tapaillut aikaisemmin vääränlaisia naisia.”

    ”Ehkä aikaisemmissa suhteissani on ollut ongelmana, että tyttöystävät ovat olleet aika kaupunkilaisia, eikä maaseutuelämä ole ehkä innostanut. Siksi maalaistyttö olisi kiva”, hän toteaa.

    Hän vakuuttaa, ettei ole etsimässä työntekijää tilalleen, vaan nimenomaan kodin hengetärtä. Maataloustöihin ei tarvitse osallistua, mutta tosiasia on, että yli satavuotiaan tilakeskuksen pihassa ja rakennuksissa riittää puuhaa.

    ”Kyllä kumppanilta varmasti vaadittaisiin kiinnostusta vähän samanlaisiin asioihin, esimerkiksi halua tehdä pihahommia. Täällä on paljon tekemistä”, Laurila miettii.

    Suomi on maailman paras maa, jo ihan vuodenaikojen vuoksi, Pekka Laurila tuumii. Kevät on hänen lempivuodenaikansa.
    Suomi on maailman paras maa, jo ihan vuodenaikojen vuoksi, Pekka Laurila tuumii. Kevät on hänen lempivuodenaikansa. Kuva: Jussi Partanen

    Morsianta etsivän Pekka Laurilan elämäntilanteen takia lähes ainoa parisuhteen vaihtoehto on, että heila asettuisi taloksi Pekan kotiin. Hän asuu tilalla tällä hetkellä yksin.

    ”Minulla on aikaisemmin ollut kaukosuhteita, ja niistä en enää niin innostu.”

    Juuri alkaneeseen viljelijän uraan sopisi huonosti muutto pois tilalta.

    ”Nyt olisi kyllä hankalaa lähteä tästä pois”, hän myöntää.

    Sen sijaan hän on eläinten ystävä ja toivottaa mahdollisen kumppanin lemmikit tervetulleiksi. Hän olisi itsekin ottanut koiran, ellei juuri eläisi niin kiireistä elämänvaihetta.

    Tulevaisuudelle Laurila toivoo avioliittoa ja lapsia, mutta mikään ehdoton vaatimus naimisiinmeno ei ole. Joka tapauksessa hän etsii loppuelämän parisuhdetta.

    ”Vain kerran elämässä on tarkoitus mennä naimisiin”, hän pohtii.

    ”Nykydeittailun pahin ongelma on, että ei ole yhteyttä. Ihmisten pitäisi tavata kasvotusten.”

    Ulkonäköön nykydeittailussa kiinnitetään yllin kyllin huomiota, eikä naisen ulkoinen olemus Laurilallekaan yhdentekevä asia ole.

    ”Kyllä kipinää täytyy olla, jotta suhde toimii.”

    ”En kaipaisi yhtään julkisuutta, mutta luotan siihen, ettei vuoden päästä kukaan muista enää maajussi-Pekkaa.”

    Hän on kuitenkin miettinyt hyvän parisuhteen edellytyksiä syvällisesti.

    ”Suhteessa tärkeintä on, että tunnetaan toistensa heikkoudet ja vahvuudet sekä tuetaan toisiaan. Luottamus on ehdottoman tärkeää”, hän luettelee.

    ”Pitää osata keskustella kaikista asioista. Yhteistä aikaa täytyy järjestää ja sopia pelisäännöistä. Rakkaus ei ole sellaista kuin elokuvissa, vaan hyvää arkea.”

    Hän vakuuttaa kuitenkin tuntevansa itsensä hyvin ja osaavansa kertoa omista tuntemuksistaan.

    ”Tiedän esimerkiksi, milloin tarvitsen lepoa, ja silloin otan ajan sille.”

    Näillä eväillä porilainen lähtee kohti poikkeuksellista rakkauden kesää. Löytyykö maalaistyttö ja syttyykö kipinä? Sen pääsevät kaikki kiinnostuneet katsomaan ensi syksynä televisioruuduista.

    Ajatus tulevien tapahtumien julkisuudesta tympäisee Laurilaa hieman.

    ”En kaipaisi yhtään julkisuutta, mutta luotan siihen, ettei vuoden päästä kukaan muista enää maajussi-Pekkaa.”

    Pekka Laurila

    32-vuotias kasvinviljelytilallinen ja Pro Agrian viljelyneuvoja. Koulutukseltaan agrologi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

    Ryhtyi kotitilansa yrittäjäksi viime vuonna. Perheen keskimmäinen poika.

    Viljelee viljaa ja maanparannuskasveja. Tulevaisuudessa suunnitelmana on ryhtyä viljelemään myös hernettä ja öljykasveja.

    Viettää vapaa-aikansa kavereiden kanssa. Urheilu on lähellä sydäntä. Harrastaa frisbeegolfia ja talvisin uintia.

    Etsii sydämensä valittua ensi syksynä alkavalla Maajussille morsian -ohjelman uudella tuotantokaudella.

    Lisää aiheesta
    • Samuli Suomisen työajasta suurin osa kuluu perheen maitotilan töissä. Yyteri-vasikka tuli tervehtimään hoitajaansa.

      Ihmissuhteet | Maajussi-Samuli on suurviljelijä ja jäätelötehtailija, joka lähtee etsimään tv-sarjassa Turun ainoalle maitotilalle emäntää

      Tilaajalle
    • Tulevana kesänä Sami Sillanpää etsii itselleen kumppania Maajussille morsian -ohjelmassa.

      Ihmissuhteet | Maajussi Sami lähtee toista kertaa telkkariin, ja nyt etsinnässä on todella tärkeä henkilö: ”Tunteista puhumiseen tuleekin pian ihan uusi kierros”

      Tilaajalle
    • Avioeron jälkeen lypsykarjatilallinen Tapio Leinonen jäi asumaan kotitilalleen Vaalaan 170 neliöiseen omakotitaloon, jossa lapset asuvat vuoroviikoin.

      Perhe | Maitotilallisen Tapio Leinosen parisuhde päättyi avioeroon, mutta pari löysi ratkaisunsa toimivaan vanhemmuuteen

      Tilaajalle
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”