Kun kynä, paperi ja mieli kohtaavat, syntyy oivalluksia itsestä – kirjoitusretriitti on matka omiin kipupisteisiin

”Mikä oli lapsuutesi sitkein haave?” kysyy retriitin vetäjä Annamari Typpö ja antaa aikaa kaivaa esiin menneisyyden tuulentupia.

Nyt on tarkoitus käsitellä omia unelmia tajunnanvirtatekniikalla, välineinä kynä, vihko ja oma mieli. Ajatus saa kiitää vapaasti, sillä tekstejä ei tarvitse näyttää kenellekään.

Pyhtäällä, Stockforsin ruukin alueella sijaitsevassa Patruunantalossa on meneillään Tyyneyden taika -retriitti. Tarkoituksena on ohjatusti kirjoittamalla käsitellä oman elämän kohokohtia ja kipupisteitä, luodata toiveita ja unelmia sekä ehkä löytää itsestään uusia voimavaroja.

Välillä tartutaan myös pensseliin ja saveen Liisa Laajoen opastuksella.

Savikin voi olla välineenä työstää ohjatusti omia ajatuksia ja oman elämän tarinoita. Kuva: Anna Titoff

Sananhaltija-nimellä toimiva Annamari Typpö on sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja ja opiskelee parhaillaan kirjallisuusterapeutiksi. Hänelle tällaisen retriitin pitäminen on ollut pitkäaikainen haave.

”Kun olen itse kokenut retriittien ja tämäntyyppisten kokoontumisten ilon ja voiman ja sen mitä olen niistä saanut, niin haluan olla mahdollistamassa sitä kokemusta muillekin.”

”Se, että ollaan yhdessä porukalla jossain paikassa ikään kuin omassa kuplassa, irrallaan kaikesta muusta, siinä on oma tunnelmansa, se on kokonaisvaltainen kokemus.”

Siitä on kyse täälläkin. ”Pääpaino ei ole pelkästään kirjoittamisessa, vaan irti päästämisessä ja hyvän olon tuottamisessa. Siihen retriitin idea sopii tosi hyvin.”

Patruunantalon ainutlaatuinen tunnelma tuo oman lisänsä tähän retriittiin.

Typpö vakuuttui paikasta jo viestitellessään paikan ylläpitäjien kanssa. ”Viesteistä huokui niin hyvä henki, tiesin että he tekevät työtään sydämellä. Saattoi luottaa heti siihen, että täällä ollaan hyvissä käsissä.”

”Sekin, että paikka luovuttaa kaikista tuloista osan mielenterveystyöhön, sopii hyvin yhteen omien arvojeni kanssa”, Typpö sanoo.

Patruunantaloa ylläpitävä Kasvajat ry tukee masennuksen ja työuupumuksen kanssa kamppailevia ja talossa pidetään helliviä parantolapäiviä ja monenlaisia hyvän olon retriittejä.

Annamari Typpö on sanataide- ja kirjallisuus­terapiaohjaaja ja opiskelee parhaillaan kirjallisuus­terapeutiksi. Kuva: Anna Titoff

Sananhaltijan ensimmäinen retriitti Patruunantalossa vahvisti ennakko-odotukset. ”Myös tämä paikka hoitaa ihmistä, täällä tulee hellitty olo”, Typpö toteaa.

Ympäristöllä ylipäätään on merkitystä. ”Parhaimmillaan se rauhoittaa, auttaa pääsemään irti arjesta ja laskeutumaan lepoon”, Typpö sanoo.

”Tietysti jo maisemanvaihdos itsessään auttaa, mutta se, että miljöö on yhtä aikaa rauhoittava ja inspiroiva, kuten täällä, on erityistä.”

Tässä on maaseudun vahvuus, ympäristön hiljaisuus ja luonto ovat maaseudun valtteja. ”Suuri osa osallistujista tulee kaupunkiympäristöstä, heille on hermolepoa jo se, että pääsee maaseudun rauhaan”, Typpö toteaa.

Alun harjoituksessa on Typön mukaan tarkoitus saada tekstiä virtaamaan ja päästä irti sisäisestä kriitikosta. ”Saa ihan vapaasti kirjoittaa ja aloitussanat auttavat vauhtiin pääsemisessä. Ei tarvitse aloittaa tyhjältä paperilta.”

Typpö käyttää myös paljon kuvia, joiden pohjalta kirjoitetaan.

Toinen osa retriittiä on keskustelu ja jakaminen. Tekstejä ei kuitenkaan arvostella millään tavalla, kaikki mitä jokainen tekee, on oikein, Typpö korostaa.

On tärkeää, että heti retriitin alussa rakennetaan turvallista ja luottamuksellista ilmapiiriä, jotta jokaiselle tulee sellainen olo, että uskaltaa puhua ja jakaa kokemuksiaan.

”Hoitavaa kirjoittamista voi harrastaa itsekseenkin, mutta kun ollaan yhdessä, keskustelulla ja vuorovaikutuksella on tosi iso rooli”, Typpö toteaa.

”Mitään ei ole pakko jakaa eikä omia tekstejä lukea ääneen. Mutta kokemusten jakaminen ja ajatusten ja tunteiden sanominen ääneen on tosi hoitavaa.”

Ohjattu omien unelmien ääreen pysähtyminen saattaa yllättää. ”Harjoitukset voivat nostaa esiin vaikka mitä, mielenpohjalle painuneita muistoja, kipukohtia tai oivalluksia elämästä. Tai toiveita, joita ei ole osannut sanoittaa aikaisemmin.”

Kirjoittaessa ajatukset jäsentyvät. ”Epämääräisiä tunteita on vaikea käsitellä, jos niille ei ole sanoja. Niistä ei oikein saa otetta, on vain epämääräinen möh­käle, joka painaa palleassa. Siinä kirjoittaminen auttaa tosi paljon”, Typpö tietää.

”Kun saa kynän liikkumaan, niin ajatukset lähtevät jäsentymään ja tunteille löytyy sanoja, niin että tämän takia just tuntuu tältä. Asiat alkavat kirkastua.”

Typpö toivoo, että osallistujat ammentavat retriitiltä elämäänsä tyyneyden taikaa.

”Tärkein tavoite on se, että kun he lähtevät viikonlopun päätteeksi koteihinsa, niin heillä on semmoinen olo kuin olisivat olleet poissa pidempään. Toivon, että kokemus on niin kokonaisvaltainen ja vaikuttava, että olo on samaan aikaan inspiroitunut, virkistynyt ja levännyt.”

”Toinen tavoite on yhteisöllisyyden tunne. Retriitissä ollaan yhdessä tekemässä, jakamassa ja kokemassa.”

Kolmas on se, että ihmiset löytävät kirjoittamisen ja muun luovan tekemisen ilon ja hoitavuuden. ”Kirjoittaminen on tosi simppeli ja edullinen keino hoitaa itseään. Siihen ei tarvitse kuin lyijykynän ja ruutuvihon. Se ei ole mitään välineurheilua, mutta se tosi on voimakas sekä ilontuojana että terapeuttisena menetelmänä ja sopii lähes kaikille.”

Lisätietoa kirjoitusretriiteistä Sananhaltijan sivuilta.