• Katso video: Näin tehdään jätkänkynttilä – nuori konkari kertoo tärkeät niksit

    Kuusi tai oikein tervainen mänty soveltuvat parhaiten jätkänkynttilän raaka-aineeksi.
    Lasse Anttila muistuttaa, että jätkänkynttilän puun pitää olla kuivaa. Pystyyn kuivunut kuusi tai tervainen mänty soveltuvat hyvin raaka-aineeksi.
    Lasse Anttila muistuttaa, että jätkänkynttilän puun pitää olla kuivaa. Pystyyn kuivunut kuusi tai tervainen mänty soveltuvat hyvin raaka-aineeksi.  Kuva: Rami Marjamäki
    Lukemisto|Metsänhoito
    25.11.202316:00
    Sami Suojanen
    Vilppula

    Vilppulalainen maanviljelijä Lasse Anttila on itseoppinut jätkänkynttilän tekijä. Hänellä on kokemuksen tuomia vinkkejä, joilla jätkänkynttilä syttyy ja palaa hyvin.

    ”Taisin olla 15-vuotias, kun tein ensimmäisen jätkänkynttiläni. Sen jälkeen olen tehnyt joka vuosi puolenkymmentä kynttilää. Joukossa on myös pari vuotta, jolloin olemme maatalousnuorten kanssa tehneet parisenkymmentä jätkänkynttilää”, 25-vuotias Anttila kertoo.

    Tärkein työ jätkänkynttilän onnistumiseksi on tehty ennen kuin Anttila käynnistää moottorisahaansa.

    ”Puu pitää valita oikein. Ennen kaikkea sen pitää olla kuivaa. Nyt tehtäviä kynttilöitä varten hain metsästä pystyyn kuivunutta kuusta. Toinen hyvä vaihtoehto olisi hyvin tervainen mänty."

    Anttila muistuttaa jätkänkynttilän historiasta: siinäkin korostuu kuiva puu. Jätkänkynttilä on syntynyt Pohjois-Suomessa, jossa metsurit polttivat kuivaa Lapin keloa lämmitellessään ja valmistaessaan ruokaa metsätyömailla. Pohjoisesta kynttilät ovat levinneet etelään.

    Sosiaalisesta mediasta löytää kahta eri tapaa tehdä jätkänkynttilä. Toisessa moottorisahalla puu sahataan halki toisesta päästään useimmiten neljään osaan, toisessa taas aihion keskelle porataan reikä ja alas sivuille tehdään ilmareiät.

    Anttila tekee perinteisen moottorisahaversion. Hän ajaa halkaisijaltaan 20-senttiseen kuuseen moottorisahalla urat ristikkäin. Valmiin kynttilän pituus on noin metri. Jos aihio olisi halkaisijaltaan 40-senttinen, hän tekisi vielä kolmannen sahauksen ja lopputuloksena olisi kuusiosainen jätkänkynttilä.

    Anttila aloittaa puun päästä tekemällä siihen apuristin. Viillot ovat noin sentin syviä. Tämä jälkeen hän siirtyy pöllin pitkälle sivulle ja työntää moottorisahan laipan pystysuorassa puun läpi.

    Pieni pyöräytys ja saha uudestaan pystysuoraan puun läpi. Reiät tulevat apuristin sakaroitten kohdalle.

    ”Teen lähelle yläreunaa reiät, jotta kynttilä saisi lisäilmaa sytyttämistä varten. Ne tulevat varsinaisten halkaisusahausten väleihin.”

    Ilmareikien jälkeen Anttila tekee varsinaiset raot sahaamalla ne noin kymmenen sentin päähän kynttilän alapäästä. Näin puu ei halkea kokonaan, vaan säilyttää muotonsa ehjän alaosan ansiosta.

    ”Kynttilän voi sytyttää monella tavalla. Itse tykkään sytyttää sen ylhäältä, jotta se palaisi mahdollisimman kauan. Uriin ja ilmakoloihin voi asetella tuohta tai sytytyspaloja.”

    Lasse Anttila sytyttää jätkänkynttilän
    Lasse Anttila sytyttää jätkänkynttilän  Kuva: Rami Marjamäki

    ”Alhaalta rakojen loppupäästä kynttilä voi syttyä ehkä helpommin kuin ylhäältä, mutta se palaa loppuun myös nopeammin.”

    Tätä juttua varten Anttila haki pystyyn kuivuneet kuuset päivää ennen kynttilöiden tekoa. Lisäksi rungot olivat ulkona marraskuisessa vesisateessa. Niiden ei siis pitäisi palaa, vaan ne vaatisivat kuivatuksen ennen käyttöä.

    Valokuvaaja Rami Marjamäki pyysi näyttämään, miten Anttila sytyttäisi jätkänkynttilän, jos se olisi kuiva. Anttila haki kuivaa tuohta klapikasasta ja asetteli sitä kynttilän rakoihin.

    Tuohi syttyi, ja samoin kävi yllättäen myös kynttilälle. Pystyyn kuivunut kuusi oli kuin olikin niin kuivaa, että se syttyi palamaan.

    Jätkänkynttilän luo tunnelmaa, lämmittää ja valaisee. Jätkänkynttilä on syntynyt Pohjois-Suomessa, jossa metsurit polttivat kuivaa Lapin keloa lämmitellessään ja valmistaessaan ruokaa metsätyömailla.
    Jätkänkynttilän luo tunnelmaa, lämmittää ja valaisee. Jätkänkynttilä on syntynyt Pohjois-Suomessa, jossa metsurit polttivat kuivaa Lapin keloa lämmitellessään ja valmistaessaan ruokaa metsätyömailla. Kuva: Rami Marjamäki
    Lisää aiheesta
    • Juhon metsuri-isä on opettanut pojan käyttämään moottorisahaa ja huolehtii muutenkin työvälineiden kunnosta.

      12-vuotiaalla Jätkä-Juholla on 20 000 linnunpöntön ja 5 000 jätkänkynttilän urakka

    • Kelo on pystyyn kuivunut vanha puu, yleensä mänty, joka on pudottanut kuorensa.

      Puukauppa | Kelopuusta maksetaan 300 euroa kuutiolta – onnistuuko männyn tekokelotus?

      Tilaajalle
    • Kokemus luonnosta on tärkeä osa monen paikkakunnan tavoittelemaa museota.

      Toivottavasti eränkäynti onnistutaan museoimaan sopivan hikisesti ja verisesti

    • Ilomantsin Museosäätiö Enso-Gutzeit Oy:n savotan hevosmiehiä Ilomantsin Vieksjärvellä 1920-luvulla.

      Tukkijätkän elämä oli karua mutta vapaata

    Artikkelin aiheet
    jätkänkynttilä
    puutyöt
    moottorisaha
    Vilppula
    Lapin kelo
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla