• Tiesitkö: Parikymmentä ihmistä viettää nyt vuoden pimeintä aikaa

    Pieni Puerto Toro on maailman eteläisin ympärivuotisesti asuttu paikka.
    Aurinko laskee juhannusaattona jo viideltä päivällä.
    Aurinko laskee juhannusaattona jo viideltä päivällä. Kuva: Pixabay
    Lukemisto|Luonto
    25.6.202223:00
    Tuovi Mäkipere

    Juhannus on Suomessa keskikesän juhlaa, eikä aurinko laske lainkaan napapiirin pohjoispuolella. Jos valon määrä jostain syystä tuntuu liialliselta juuri nyt, voi haaveilla matkasta Chilen Puerto Toroon, joka sattuu olemaan maailman eteläisin pysyvästi asutettu paikka. Saaripaikkakunta on perustettu vuonna 1892 ja siellä on nykyään muutama kymmenen asukasta.

    Puerto Toro sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla hieman 55. leveyspiirin eteläpuolella, ja kyseessä on itse asiassa ainoa ympärivuotisesti asuttu paikka kyseisen leveyspiirin eteläpuolella. Vertailun vuoksi: pohjoisella pallonpuoliskolla 55. leveyspiirillä sijaitsee esimerkiksi Tanskan ja Saksan raja, joten kymmenet miljoonat ihmiset asuvat pohjoisempana kuin 55. leveyspiirillä.

    Chilessä on parhaillaan keskitalvi ja vuoden lyhyimmät päivät meneillään. Juhannusaattona aurinko nousee Puerto Torossa kymmeneltä ja laskee viideltä, eli sitä syvempään kaamokseen eivät eteläisen pallonpuoliskon asukkaat pääse.

    Etelämantereella eteläisen napapiirin eteläpuolella aurinko ei tosin nouse tällä hetkellä lainkaan. Etelänavalla aurinko nousee seuraavan kerran kun meillä on kevätpäiväntasaus.

    Lähde: Guinness World Records, Time and Date

    Artikkelin aiheet
    Puerto Toro
    Chile
    Etelämanner
    vuoden pimein aika
    maailman eteläisin paikka
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten