• Kävellen halki Suomen – Kävelypässit-niminen äijäporukka levittää liikunnan ilosanomaa

    Kävelypässit tavoitettiin tällä kertaa Hausjärven Ryttylästä, josta lähdettiin kävelemään kohti Turenkia.
    Kuivaa maantietä on hyvä kävellä. ­Kävelypässit taittavat retkillään yleensä noin 10–20 kilometrin matkan.
    Kuivaa maantietä on hyvä kävellä. ­Kävelypässit taittavat retkillään yleensä noin 10–20 kilometrin matkan. Kuva: Stiina Hovi
    Lukemisto|Hyvinvointi
    13.5.202319:00
    Henrik Hohteri
    Ryttylä

    Reipas ja hyväntuulinen porukka Ryttylän asemalaiturin päässä erottuu jo kaukaa. Jokaisella on keltainen huomioliivi, jonka iskulause kuuluu: Liikettä omin koivin!

    Herrasmiesporukan nimi on Kävelypässit, ja tänään on tarkoitus kävellä 16 kilometrin etappi Hausjärven Ryttylästä Turenkiin Janakkalan puolelle.

    Kävelylle Ryttylästä Turenkiin osallistuivat Antti Honkonen (vas.), Hannu Partanen, Jorma Pikkarainen, Pekka Isaksson, Risto Ahonen, Esko Grekelä ja Pekka Heikkinen.
    Kävelylle Ryttylästä Turenkiin osallistuivat Antti Honkonen (vas.), Hannu Partanen, Jorma Pikkarainen, Pekka Isaksson, Risto Ahonen, Esko Grekelä ja Pekka Heikkinen. Kuva: Stiina Hovi

    Mutta miksi pässit kävelevät?

    ”Alussa oli kyse erityisesti kunnon ylläpitämisestä, mutta ensisijaiseksi on noussut se, että on kiva kävellä yhdessä. Tämä on meille sosiaalinen tapahtuma, suosittelen ryhmäkävelyä muillekin”, kertoo Pekka Isaksson, joka on ollut mukana alusta asti.

    Kävelemällä säännöllisesti voi lisätä terveiden elinvuosiensa määrää. Miesten elinajanodote Suomessa on lyhyempi kuin naisten. Kävelypässit haluavat kuroa eron umpeen.

    ”Tällä saavutetaan terveydenhuollossa mitä suurin säästö”, huomauttaa Esko Grekelä.

    Kävelypässit ovat kävelleet vuodesta 2015. Ensimmäinen matka vei Helsingistä Poriin. Perustajajäseniä oli kolme, nyt kävellään noin kymmenen hengen porukalla.

    Tämänkin retken lähtöpiste oli Helsinki, ja elokuun puolivälissä siintävä määränpää Kalajoki. Alkumatkalla etappeja kävellään parin viikon välein, ja periltä palataan junalla kotiin.

    Tampere-Kokkola-välin kilometrit kerätään virtuaalikävelynä kukin omissa ympyröissään, ja loppumatka Kalajoelle taas porukalla, edullisesta majapaikasta seuraavaan siirtyen.

    Ensin kuitenkin jumpataan lihakset lämpimiksi: Paikoillaan kävelyä, käsivarsien huiskutusta, selkärangan kääntöä...

    Isakssonin mukaan 10–20 kilometriä on sopiva päivätahti seurueelle, jonka jäsenistä moni on jo lähempänä kahdeksaa kuin seitsemää kymmentä.

    ”Liukkaus on nyt suurehko este. Viimeksi Pekka kaatui oikein kunnolla.”

    ”Olen minä kovempiakin kolhuja saanut”, Pekka Heikkinen toppuuttelee.

    Kävelyn etenemistä voi seurata blogista Eläkeläiset ry:n verkkosivuilta. Kävelytempausten lisäksi Kävelypässit vierailevat erilaisissa tilaisuuksissa levittämässä liikunnan ilosanomaa. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi Eläkeläiset ry:n ja ehkäisevää päihdetyötä tekevän Ehyt ry:n kanssa. Satojen ihmisten suorituskykyä on testattu THL:n IKINÄ-testeillä.

    Antti Honkonen patistaa toimittajaakin kokeilemaan: Pystytkö seisomaan 10 sekuntia paikoillasi ”puolitandemissa” yhden jalan varpaat toisen jalan kantapään vieressä? Entä meneekö tandem-asento kantapää toisen jalan edessä?

    Kävelypässit on julkaissut hyvinvointiresepejä, jotka kertovat monipuolisesti liikunnasta ja kunnon ylläpidosta.

    Voimisteluohjelmia ja niistä tehtyjä videoitakin on kertynyt muutama.

    ”Oltiin kyllä aika nuoria miehiä silloin”, Grekelä sanoo.

    Pässit eivät kävele laput silmillä, vaan matkoilla tutustutaan eri paikkakuntiin. Porukka on vieraillut esimerkiksi museoissa ja näyttelyissä matkan varrella.

    Osansa tunnelmaan tuovat usein vastaan osuvat ihmiset .

    ”Aina kun tapaamme vastaantulijoita, he pysähtyvät juttelemaan. Hyvin harva kävelee ohi”, Isaksson sanoo.

    Erityisen riemukkaasti Kävelypässeihin ovat suhtautuneet toinen ”liivijengiläisten” ryhmä - päiväkotilapset.

    ”Ehkä meidänkin pitäisi hankkia naru”, Antti Honkonen ehdottaa.

    Lisää aiheesta
    • Liikunta auttaa masennukseen todennäköisesti hormonaalisten ja sosiaalisten tekijöiden vuoksi.

      Hyvinvointi | Tämä liikuntalaji toimii kaikista tehokkaimmin masennukseen – tutkijat vaativat liikuntaa osaksi masennuksen hoitoa

      Tilaajalle
    • Urheilu | ”Takaperin kävely on nykyihmisen parhaita harjoitteita” – porrastreenien erikoismies tietää, ettei lihaskuntoon tarvita kuntosaleja

    • Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikunta.

      Koti | Näin liikunta vaikuttaa aivoihin – kuntoilun hyödyt aavistettiin jo ennen, mutta näin suurta muutosta ei osattu arvata

    Artikkelin aiheet
    Kävelypässit
    liikunta
    terveys
    hyvinvointi
    Suomi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa