
Jyväskylän yliopiston Historica-rakennuksen ullakkokerroksessa sijaitsee suomalaisen karttahistorian läpileikkaus. Yliopiston digitaalisen karttakokoelman parhaat palat on tulostettu fyysisiksi kopioiksi, joiden ihmettelemiseen voisi käyttää tuntikausia. Loppujen lopuksi seinillä on kuitenkin vain murto-osa arkiston kartoista.
Jyväskylän yliopiston digitaaliseen julkaisuarkisto JYX:iin tallennettuja karttoja on kerätty eri lähteistä jo vuodesta 1998 asti. Tällä hetkellä karttoja on arkistossa noin 5 800.
Kartoitustyön alkutaipaleella kartat kuvattiin filmille, josta ne digitoitiin. Myöhemmin digikamerat yksinkertaistivat prosessia.
”Digiaika avasi ihan uusia mahdollisuuksia. Aikaisemmin ei ollut mitään muita säilömismahdollisuuksia kuin valokuva. Niissä menettää informaatiota vaikka millä mitalla”, Heikki Rantatupa kertoo.
Jyväskylän kartta-arkistoa hyödyntävät tutkimuksissaan monet historioitsijat ja tutkijat. Viime aikoina kartoista ovat kiinnostuneet myös sukututkijat.
”Vanhoissa kartoissa on uudistilakatselmuksia. Niiden avulla voi parhaassa tapauksessa päästä aina tilan perustamiseen 1600-luvulla.”
Maanmittareiden kertomusta tilan perustamisesta voi Rantatuvan mukaan pitää erittäin luotettavana.
”He ovat itse olleet paikalla ja merkinneet maat. Se on todella validia aineistoa esimerkiksi kruunun viranomaisten maakirja- ja veroluetteloihin verrattuna.”
Esimerkkinä Rantatupa nostaa esille tarinan Utsjoen nimismiehestä, joka oli piruuttaan pistänyt kaavakkeeseen kohtaan ”tapetut eläimet” merkinnän ”yksi kappale kamelikurkia” eli strutsia.
”Aikanaan oli sitten Helsingistä tullut kyselyä, että ’mistä se kamelikurki oli sinne Utsjoelle tullut’. Hän sitten vastasi, että ’ilmasta, niin kuin muutkin luvut’.”
Tällä hetkellä arkistoa järjestellään uudelleen ja karttoja olisi Rantatuvan mukaan tulossa lisää puolet nykyisestä määrästä.
”Lisäksi maakirjakarttoihin tuodaan selitysosat. Yhteen karttaosaan saattoi liittyä niin pitkät selitykset, että tekstiä saattoi tulla neljä liuskaa.”