• Kisun kyläkauppa nappasi Saara Aallon possujuhliensa tähdeksi

    Kyläkauppa pärjää kilpailussa järjestämällä tapahtumia ja myymällä paikallisia erikoistuotteita.
    Tiina ja Kisu Jernström pitävät kyläpuotia Inkoon Degerbyssä. Tapahtumat muodostavat kaupan liiketoiminnasta noin kolmanneksen.
    Tiina ja Kisu Jernström pitävät kyläpuotia Inkoon Degerbyssä. Tapahtumat muodostavat kaupan liiketoiminnasta noin kolmanneksen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto
    11.6.201716:15
    Marja Martikainen

    Kisu Jernströmin pyörittämän kyläkaupan mainosjulisteessa kimaltaa Suomen näkyvin kansainvälinen tähti Saara Aalto. Hän on myös heinäkuun ensimmäisenä päivänä pidettävien possujuhlien pääesiintyjä. Juhlissa esiintyy myös Pepe Willberg orkestereineen sekä 60-luvulla perustettu Topmost-bändi, jossa kauppias Jernström on soittanut 13-vuotiaasta saakka.

    Miten maailmalla uraa luova, kiireinen Saara Aalto saatiin esiintymään 800 asukkaan kylään?

    ”Aloin kysellä Saaraa esiintyjäksi jo siinä vaiheessa, kun hän oli päässyt X-Factorissa kymmenen parhaan joukkoon. Hän oli tuore kasvo, jonka uskoin sopivan hyvin meille esiintyjäksi”, Jernström kertoo.

    Koko perheen possujuhlat kaksinkertaistavat väkimäärän Degerbyssä yhdeksi päiväksi. Tapahtuma on ollut kyläkaupan ohjelmassa vuodesta 2006, jolloin Tiina ja Kisu Jernström tapasivat ja ryhtyivät hoitamaan yhdessä Degerby Deliä.

    Musiikillinen tapahtuma on laulajana tunnetulle Kisulle luonteva juttu järjestää. Uneen aika vaipuu, Onnestain on puolet sinun ja Juustossa löytyy ovat Kisun itse esittämiä lauluja. Hän on tehnyt sävellyksiä myös muille, kuten Kirkalle kappaleet Surun pyyhit silmistäni ja Anna käsi.

    Jatkuvasti kasvaneen tapahtuman lipunmyynti on rajattu tuhanteen ihmiseen. Kyläkaupan pihapiiriin ei juuri enempää mahdu, ja iso tapahtuma on myös raskas järjestää muun työnteon ohessa.

    ”Ensimmäiset vuodet kauppa oli auki lähes aamusta iltaan, joulupäivä oli ainoa vapaapäivä. Nyt tammi–helmi­kuussa on kuollutta ja kauppa on auki vain viikonloppuisin”, kertoo Tiina Jernström.

    Kesäasukkaat ja ohikulkijat ovat kyläkaupalle tärkeitä. Ilman kesää ei olisi kyläkauppojakaan. Kesällä ihmiset liikkuvat ja hakevat elämyksiä tavallista kauempaa. Silloinkin sää on iso riskitekijä. Etenkin toukokuu on tärkeä kuukausi pienille yrittäjille, mutta tänä vuonna lämmin kevät jäi haaveeksi. Toivo laitetaan nyt kesän aurinkoon.

    Tapahtumat muodostavat kyläkaupan liiketoiminnasta noin kolmanneksen, ja ne lisäävät myös kaupan tunnettuutta. Possujuhlia huomattavasti pienempi tapahtuma Degerby Delissä ajoittuu joulun alle. Silloin pidetään kinkkumarkkinat, jolloin myymälästä myydään ulos peräti parisataa laatukinkkua.

    ”Emme pysty mitenkään kilpailemaan päivittäistuotteilla. Joudumme ostamaan ne pikatukusta, joita on Suomessa pari kolme. Hinnat ovat niissä kalliimpia kuin kauppojen ketjuissa. Koska emme voi kilpailla hinnalla, yritämme tehdä mahdollisimman tasokasta.”

    ”Toisaalta se sopii meidän ajatusmaailmaamme. Erikoistumme tuotteisiin joita ei saa muualta. Meillä on paikallista leipää, kananmunia ja luomutuotteita. Tarjonta vaihtelee vuodenajan mukaan”, Jernströmit kertovat.

    Artikkelin aiheet
    Kisun kyläkauppa
    Saara Aalto
    possujuhlat
    Degerby
    kyläkaupat
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten