• Anna-Maria Latikka kuuli Nurmossa saakka ikkunoiden helähtävän – nyt hän on kirjoittanut romaanin Lapuan räjähdyksestä lasten silmin

    Kirjan lopussa jännite kasvaa trillerin suuntaan, mutta samalla kerronta ohenee.
    Anne-Maria Latikka: Valonkehrääjä. 310 s. WSOY.
    Anne-Maria Latikka: Valonkehrääjä. 310 s. WSOY.  Kuva: Otto Virtanen / WSOY, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Lukemisto|Kirjallisuus
    26.2.202422:00
    Arvio
    Anelma Järvenpää-Summanen

    Viime syksynä sai ensi-iltansa tositapahtumaan perustuva elokuva Lapua 1976. Patruunatehtaan räjähdyksessä kuoli 40 ihmistä ja 60 loukkaantui.

    Paljon lapsia jäi orvoiksi.

    Pohjalaissyntyinen Anne-Maria Latikka oli 9-vuotias, kun kuuli kotonaan – Nurmossa saakka – ikkunoitten helähtävän. Nyt hän on kirjoittanut romaanin, jonka tausta-aineistona on tuo räjähdys. Psykologina häntä kiinnostaa lasten keinot selviytyä traumasta, suuresta menetyksestä.

    Alakouluikäinen Kaja ihailee nuorta tätiään, laulajan uralle tähtäävää Amaliaa. Kun Amalia kuolee tehtaan tuhossa, tämän poika Poju saa kodin Kajan perheessä.

    Serkukset jakavat huoneen. Kaja näkee ja kuulee hieman itseään nuoremman yllätysveljen painajaiset. Kuoleman lopullisuus on mysteeri kummallekin, vaikea käsittää.

    Kunnianhimoisesti Latikka limittää kerrontaan kosmista ulottuvuutta ja aikatasojen harppauksia, mutta ei saa niitä kunnolla toimimaan.

    Lapsen mielikuvitus on rajaton, kaikkivoipa. Jospa aikaa voi peruuttaa ja leikata pois kohtalokkaat sekunnit. Siihen tarvittaneen jokin teko tai uhraus, kyllin iso.

    Amalian suosikkikoru oli Perhosrintaneula. Poju alkaa kerätä perhosia.

    Perheen isä, eläinlääkäri, rohkaisee siinä ja kertoo perhosten tuovan viestejä kaukaa menneisyydestä; lajina ne ovat ihmistä miljoonia vuosia vanhempia.

    Poju haluaa löytää perhosen, joka korjaisi kaiken. Hänellä on sille jo nimikin: Valonkehrääjä. Leikkeihin mukaan tulee määräilevä Aurora, jonka jakamissa tehtävissä on vaaran ulottuvuus.

    Kunnianhimoisesti Latikka limittää kerrontaan kosmista ulottuvuutta ja aikatasojen harppauksia, mutta ei saa niitä kunnolla toimimaan. Lopussa jännite kasvaa trillerin suuntaan, mutta samalla kerronta ohenee.

    Romaania kantaa oivaltava lapsikuvaus. Lapset elävät omaa todellisuuttaan aikuisten käytännöllisyyden ja arkitoimien ulkopuolella.

    Teos kaikkineen virittää lukijan ajattelemaan mahdollisia kehityskulkuja.

    Lisää aiheesta
    • Hannu-Pekka Björkman näyttelee Lapuan patruunatehtaan johtajaa Aarnea, jonka roolihahmo on hallitseva. Elokuvan on tuottanut vuonna 2021 perustettu Blankface.

      Elokuva | Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertova elokuva ei revi haavoja auki – nämä asiat tekevät siitä elokuvasyksyn timanttisuorituksen

      Tilaajalle
    • Toni Kurkimäki toivoo, että elokuva jäisi muistuttamaan jälkipolvia pienen yhteisön voimasta.

      Kulttuuri | Menestyselokuvan ohjannut Toni Kurkimäki ei ole käynyt päivääkään alan kouluja ‒ Lapua 1976 syntyi isän tarinoiden pohjalle

    • Pääosaa tähdittävät Linnea Leino ja Konsta Laakso, jotka esittävät Lapuan patruunatehtaalla työskenteleviä nuoria aikuisia. Tarinassa heidän nuoruuden rakkautensa puhkeaa uudelleen kukkaan.

      Elokuva | Lapua 1976 takoo yleisöennätyksiä valkokankailla – viikonlopun toiseksi katsotuin elokuva: ”Yleisöpalaute ylistävää”

    • Patruunatehdas-näytelmää esitetään Seinäjoen kaupunginteatterissa syksyllä 2022 ja keväällä 2023. Kuvassa ovat näyttelijät Esa Ahonen, Heikki Vainionpää ja Mari Pöytälaakso.

      Teatteri | Teatteriarvio: Patruunatehdas on väkevä draama koko Suomea syvästi koskettaneesta tragediasta

    • Lapuan patruunatehdas räjähti 40 vuotta sitten. Muistotilaisuus pidettiin hautausmaalla keskiviikkona kello 7.42.

      Lapualla muistellaan 40 vuoden takaista räjähdystä

    • Vaeltajan erämaat on Jouni Laaksosen uusin retkeilykirja.

      Retkeily | Jouni Laaksosen uusin retkeilykirja on tuhti tietopaketti erämaan rauhaa kaipaaville konkareille

    Artikkelin aiheet
    Anna-Maria Latikka
    Lapuan räjähdys
    romaani
    lapset
    Lapua 1976
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki