• Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertova elokuva ei revi haavoja auki – nämä asiat tekevät siitä elokuvasyksyn timanttisuorituksen

    Lapuan patruunatehtaan räjädyksestä kertova elokuva on toteutettu kunnioittavaan sävyyn. Erityismaininnan ansaitsee dramaattinen musiikki ja intiimi kameratyöskentely aitoja näyttelijäsuorituksia unohtamatta.
    Tilaajalle
    Hannu-Pekka Björkman näyttelee Lapuan patruunatehtaan johtajaa Aarnea, jonka roolihahmo on hallitseva. Elokuvan on tuottanut vuonna 2021 perustettu Blankface.
    Hannu-Pekka Björkman näyttelee Lapuan patruunatehtaan johtajaa Aarnea, jonka roolihahmo on hallitseva. Elokuvan on tuottanut vuonna 2021 perustettu Blankface. Kuva: Blankface Oy
    Lukemisto|Elokuva
    23.8.202314:30
    Janica Pörhönen

    Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen ympärille tehty draamaelokuva on tämän vuoden kiinnostavimpia tuotantoja.

    Tositapahtumiin perustuva Lapua 1976 voisi helposti johtaa ylidramatisoinnin puolelle. Liika räiske, kyyneleet ja siirappinen rakkaustarina voisivat vain pahentaa paikallisten traumoja. Tässä pohjalaiselokuvassa ei kuitenkaan ole tätä länsimaiselle elokuvateollisuudelle tyypillistä ongelmaa.

    Tragedialla ei paisutella vaan koko tuotannossa on kunnioittava ja harras sävy. Myöskään roolihahmojen suhdekäänteitä ei voisi arvata ennalta.

    Tarinan keskiössä on lapualaisen patruunatehtaan työntekijän Matti Holman (Konsta Laakso) ja kotiseudulle palaavan tehtaanjohtajan tyttären Kaisa Mäkelän (Linnea Leino) rakkaustarina.

    Kaisa tulee kesätöihin tehtaalle. Kaisan isä ei koskaan hyväksynyt nuoren parin suhdetta. Hannu-Pekka Björkman tekee tehtaanjohtajana vaikuttavan roolisuorituksen kontrolloivana isänä, johon kulminoituu 70-luvun patriarkaalinen kulttuuri.

    Kaisa on kuitenkin menossa kihloihin lääkärin kanssa (Leo Sjöman). Kumman hän valitsee: lapualaisen työläisnuorukaisen vai rikkaan lääkärin?

    Kotiseudulleen palaavalla Kaisalla (Linnea Leino) ja patruunatehtaan työntekijä Matilla (Konsta Laakso) on synkkä yhteinen menneisyys. He rakastuvat uudelleen tehtaalla.
    Kotiseudulleen palaavalla Kaisalla (Linnea Leino) ja patruunatehtaan työntekijä Matilla (Konsta Laakso) on synkkä yhteinen menneisyys. He rakastuvat uudelleen tehtaalla. Kuva: Blankface Oy

    Dramaattinen, mahtipontinen musiikki luo hyytävän tunnelman. Uuttakin musiikkia kuullaan. Hieman tuntemattomampi nimi Joona Vainionkulma kiilaa säveltäjän lahjoillaan eittämättä Suomen elokuvamusiikin huipulle.

    Kuvaus on intiimiä ja hienovaraista. Tämä antaa vaikutelman uhkasta, joka on koko ajan läsnä. Tehtaan työntekijät ovat koko ajan huolissaan tehtaan turvallisuudesta. Kuvaus saavuttaa lakipisteensä juuri ennen kuin patruunatehtaassa räjähtää. Uhka tiivistyy ja lopulta räjähtää.

    ”Vakavan aiheen elokuvasta löytyy myös hauskoja juttuja, eteläpohjalaiselle identiteetille tunnistettavia piirteitä.”

    Huolellinen taustatyö näkyy lopputuloksessa. Lapualaissyntyinen ohjaaja Toni Kurkimäki ja seinäjokinen käsikirjoittaja Tuukka Haapamäki haastattelivat monia eteläpohjalaisia ennen projektin alkamista. Pelastajien ääni kuuluu käsikirjoituksessa.

    Vakavan aiheen elokuvasta löytyy myös hauskoja juttuja, eteläpohjalaiselle identiteetille tunnistettavia piirteitä. Eteläpohjalaisten naapurikuntien välistä kitkaa ja kärhämää kuvataan humoristisesti, kun kauhavalaisia esittävät Jani Korkiamäki ja Jukka Sarho tappelevat ravintolassa. ”Ne on niitä kauhavalaasia”, lapualainen toteaa.

    Elokuva voi olla kipupiste joillekin eteläpohjalaisille. Se opettaa kuitenkin arvostamaan elämän pieniä hetkiä ja avaamaan suunsa niistä asioista, jotka ovat vuosia painaneet.

    Ensi-ilta elokuvateattereissa kautta maan 1. syyskuuta.

    Juttua korjattu 28.8. klo 15.45: Elokuvan päähahmo Matti Holma ei ollut kauhavalainen vaan lapualainen.

    Lisää aiheesta
    • Näyttelijät Teemu Kettula, Linnea Leino ja Konsta Laakso tähdittävät Lapua 1976- elokuvaa, joka kuvattiin viime keväänä Lapualla.

      Elokuva | Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertovan elokuvan traileri julkaistiin – suomalaisia järkyttäneestä tragediasta kulunut 47 vuotta

    • Räjähdys sinkosi rakennusjätettä lähellä virranneeseen Lapuanjokeen saakka.

      Historia ja perinne | Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen syy voi jäädä ikuiseksi mysteeriksi, mutta selitys uhrien suureen määrään on päivänselvä

      Tilaajalle
    • Kari Manu laskee joka äitienpäivä ruusun Lapuan onnettomuudessa kuolleen äitinsä haudalle. Hän itse ei ehtinyt aloittaa tehtaassa, koska latauskone oli vielä koekäytössä.

      Historia ja perinne | Lapuan patruunatehtaan onnettomuudesta selvinneet muistelevat vuoden 1976 räjähdystä ja kertovat, miten elämä jatkui sen jälkeen

      Tilaajalle
    • Näyttelijät Teemu Kettula, Linnea Leino ja Konsta Laakso tähdittävät Lapua 1976- elokuvaa, joka kuvattiin viime keväänä Lapualla.

      Elokuva | Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertovan elokuvan traileri julkaistiin – suomalaisia järkyttäneestä tragediasta kulunut 47 vuotta

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja